olen ollut äärettömän vihainen
miten asiat ovat voineet mennä niin
täynnä tyhjiä ilmeitä
piiloon maalattuja seiniä
ihmisiä, jotka eivät tunne mitään
liian kauan olen huutanut yksin
huutanut niin, etten saa henkeä
ne vain seisovat rivissä
kuin koneet
ei
olen raapinut tapetteja alas
vain ymmärtääkseni,
ettei mikään
perustu
mihinkään
olen pidellyt seiniä pystyssä,
ja ne ovat siitä huolimatta sortuneet
kaikki
mitä tunsin
miten koko elämä on voinut olla
vain pelkkää valhetta
mitä järkeä siinä on
miksi juuri tämä on totta
suu kuivana kuin karmeassa krapulassa
kieltämisen kivussa
minä lopulta herään
kaikki on niin todellista,
niin kirkasta
valaistut, tyhjät rauniot
kadonneet ihmiset
tunteet, jotka eivät tarkoita mitään
ja minä olen
tavallaan
ihan vitun vapaa
