se mistä ei keskustella päivisin

perjantai 26. marraskuuta 2021

loiset

 ne tunnistavat uhrinsa jo kaukaa, luulen, 

luihuilla, kalmankylmillä kämmenillään 
raahautuvat mudasta kohti 
niiden silmissä kiiluu epätoivo ja valhe 
    ne ovat tummia ja varjonkaltaisia, 
kavahtavat valoa, 
eivät halua tulla nähdyksi todellisissa väreissä, 
joten ne imevät kaiken valon pois ympäriltään 

sahalaitaista kuiskintaa, 
vääristynyttä särinää 
    kuinka mukavaa olisi ollut 
ymmärtää ne äänet hälytysääniä, 
mutta kuulin sen lapsuuteni tuutulauluna 


nyt tiedän, ettei niistä ihmisistä koskaan pääse kokonaan 
ne pitää vain osata erottaa muista 

kuinka kirkasta onkaan kaikkien näiden vuosien jälkeen  
eikä mikään kurista kaulalla 
mikään ei saa viedä valoani 

jopa tuntuu, että minusta voi olla johonkin 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti