se mistä ei keskustella päivisin

maanantai 27. syyskuuta 2021

todellista, valhetta, naurua

se ei vaadi paljoa viedäkseen minut mukanaan 
vääristynyt hämärä keskellä kirkasta päivää 
muovin sininen aurinko 
jokin luiseva pitelee minua 
ja nauraa korvaani vasten:

valheita, valheita, 
koko maailmasi on valhetta 

sinä olet sairas 

katson peiliin ja olen kalmankalpea, vihreään taittava  
olen niin ruma, että oksettaa 

tällainen sinä olet 
pohjimmiltasi 
katso 
katso itseäsi 
miksi kukaan välittäisi sinusta 

nämä äänet kiertävät ympyrää 
kaulaani kuristaa 
en saa henkeä 
en saa huudettua 
mutta minun täytyy 
minä olen niin täynnä vihaa 
enkä tiedä mihin sen voi laittaa 
olen neuvoton ja hädissäni 
sillä johonkin se törmää 
ja pirstaleiksi hajoaa 

sinä olet kuvitellut kaiken 
kaikkihan on hyvin 
miksi valehtelet 
vaikea lapsi

mitä minulle on tapahtunut 
en muista enää mitään 
palaset levällään lattialla 
rikon itseni sirpaleisiin 
vuodan verta suustani 
makaan kaakeleilla 
enkä tunne mitään 
katso 
mitä minulle on tehty 
ja kerro se minulle, 
sillä en usko enää itseäni täällä 

täällä minun kokemukseni eivät ole todellisia 
olen pelkkä ihmisen irvikuva 
pettymys, 
valehtelija, 
huomionkipeä nulikka





maanantai 20. syyskuuta 2021

kaksoiskuva


miten pitkälle se menee 
kuinka syvälle mustaan putoaa 
kunnes koskettaa pohjaa 
soluni hajoavat 
    paholaisen kaksoiskuva 
osa minusta,  
jota en voi kontrolloida
    se irvistää eikä kukaan usko sitä hymyksi 
se on niin ruma 
kalju pää ja sieluttomat silmät
se on niin kammottava 
saastainen elukka 
ja minä tarvitsen sitä 
            se on siinä 
                ja se on kiinni 
        lihassani, 
kylkiluissani 
sen sydämetön olemus  
siamilainen kaksoseni


keskiviikko 15. syyskuuta 2021

karkuteillä


olen yhä karkuteillä ja vihaan itseäni 
joskus napsahdan niin etten tunnista itseäni  

varjot kasvavat takanani 
oranssi aurinko säteilee askeliini   
        äänetön ja uhkaava 
höyryävä hengitys;  
minä olen pirusta seuraava 
minä olen peto 
olen se, jonka takia ne vaihtavat tien puolta 
ja kuikuilevat taakse 

ne tallovat päälle 
mikäli ne eivät pelkää sinua 

päivät juoksevat 
olen elänyt elämäni kuin häkkieläimenä 
janoten vapautta ja kostoa 




sunnuntai 5. syyskuuta 2021

mikään ei meitä voi satuttaa

minä luulen että se on tässä 
kaikki mitä elämältä aina toivoin 
kun taistelin eloonjäämisestä 
        rukoilin tähtiä 
kun kukaan muu ei minua kuullut 

    hiljaisuus 
pikimustan yön syleilyssä 
sinä kasaat yösijaa 
metsän siimeksessä 
pyhitetyn tähtitaivaan katseen alla 
        vain sinä ja minä 
            ja tuuli 
meri kohisee 
kuu vetää sitä puoleensa 
    sinä et sano mitään 
sinun ei tarvitse 
ilma on niin kevyttä täällä 


ennen en tiennyt paljonkaan elämästä 
en tiennyt, että ihminen voi tuntea näin 
tällaista rauhaa toisen kanssa 

tähdet tuikkivat

ja olemassaoloni tuntuu 
mikroskooppiselta 
mutta tarpeeksi suurelta 
pitääkseni sinua lähelläni 
kasvojasi kämmenilläni 
kun sinun on kylmä 


tuuli


selkäni takana humisee jäätävä tuuli 
tuuli pyyhkii autioksi kaiken 
ja minä en ole varma enää mitä teen  
en kumarra ketään 
en ole kuten kaikki haluavat 
on vain tuulta 

minä katson pois 
en kuule enää ääntäsi 
kävelen ja kävelen eteenpäin 
kävelen, vaikka tiedän, että huudat 
ja varmasti kiroat minua 
tunnen sen kipuna rinnassani 
se viiltää minua 
vahvana ja väkevänä, 
mutta kävelen eteenpäin 
ja pysyn rauhallisena 
hengitän syvään 

minun täytyy 

päädyn jonnekin, missä vihdoin on hiljaista 
ja hetkittäin on hyvin kirkasta 
kuin näkisin itseni 
kasvot, joita en ole ennen nähnyt 

en tiedä, pidänkö itsestäni, 
mutta ehkä vihaan vähemmän kuin eilen