vääristynyt hämärä keskellä kirkasta päivää
muovin sininen aurinko
jokin luiseva pitelee minua
ja nauraa korvaani vasten:
valheita, valheita,
koko maailmasi on valhetta
sinä olet sairas
katson peiliin ja olen kalmankalpea, vihreään taittava
olen niin ruma, että oksettaa
tällainen sinä olet
pohjimmiltasi
katso
katso itseäsi
miksi kukaan välittäisi sinusta
nämä äänet kiertävät ympyrää
kaulaani kuristaa
en saa henkeä
en saa huudettua
mutta minun täytyy
minä olen niin täynnä vihaa
enkä tiedä mihin sen voi laittaa
olen neuvoton ja hädissäni
sillä johonkin se törmää
ja pirstaleiksi hajoaa
sinä olet kuvitellut kaiken
kaikkihan on hyvin
miksi valehtelet
vaikea lapsi
mitä minulle on tapahtunut
en muista enää mitään
palaset levällään lattialla
rikon itseni sirpaleisiin
vuodan verta suustani
makaan kaakeleilla
enkä tunne mitään
katso
mitä minulle on tehty
ja kerro se minulle,
sillä en usko enää itseäni täällä
täällä minun kokemukseni eivät ole todellisia
olen pelkkä ihmisen irvikuva
pettymys,
valehtelija,
huomionkipeä nulikka
