siitä vihan määrästä,
joka on pakattuna sisääni
pimeydessä se hyökyy ja ulvoo
lymyilee, tutkailee,
nauraa itsekseen,
odottaa pahaa
se maalaa silmäni mustiksi
ja katseeni tyhjäksi
minä saatan olla liian tottunut tähän
mutta sinun kätesi aina muistuttavat
kuinka hyvin asiat ovat
ja silti minä pelkään
on kuin katsoisin pois
toiseen suuntaan
ja aina minä putoan
vaikka sinä pitelet minusta kiinni
tunnen oloni turvattomaksi
olen niin vihainen
enkä enää muista mistä
mutta niin vihainen
että tunnen sen porautuneen luihini
ja merkinneen minut
pelkään hetkittäin, että on jo liian myöhäistä
se on syönyt minut elävältä
jos vereni on niin mustaa, että siihen hukkuu
jos se on niin kuumaa, että se kiehuu
minä katson sinua ja mietin
mitä jos en ansaitse sinua
mitä jos sinä näet lävitseni
ja huomaat
että olen mätä
