se mistä ei keskustella päivisin

maanantai 23. elokuuta 2021

mustaa ja kiehuvaa

olen peloissani 
siitä vihan määrästä, 
joka on pakattuna sisääni 

pimeydessä se hyökyy ja ulvoo 
lymyilee, tutkailee, 
nauraa itsekseen,  
odottaa pahaa 
se maalaa silmäni mustiksi 
ja katseeni tyhjäksi 

minä saatan olla liian tottunut tähän 
mutta sinun kätesi aina muistuttavat 
kuinka hyvin asiat ovat 

ja silti minä pelkään 
on kuin katsoisin pois 
toiseen suuntaan  
        ja aina minä putoan 
vaikka sinä pitelet minusta kiinni 

tunnen oloni turvattomaksi 

olen niin vihainen 
enkä enää muista mistä  
mutta niin vihainen 
että tunnen sen porautuneen luihini 
ja merkinneen minut 

pelkään hetkittäin, että on jo liian myöhäistä 
se on syönyt minut elävältä 
jos vereni on niin mustaa, että siihen hukkuu 
jos se on niin kuumaa, että se kiehuu 

minä katson sinua ja mietin 
mitä jos en ansaitse sinua 
mitä jos sinä näet lävitseni 
ja huomaat 
että olen mätä 

perjantai 20. elokuuta 2021

tie

tiedän, että ne tuntevat sinut enkelinä 
eivätkä hirviönä, jota katsoin silmiin 
se näky on leimautunut mieleeni 

seison tiellä, jossa kerran kuljimme yhdessä 
ja minä muistan kaiken kuten ennen 
vanhat talot ja omenapuut 
vanhat kadut ja syksyn sateen
ja kurkkuani kuristaa 

elämä menee eteenpäin  
mutta joskus tuntuu 
etten koskaan pääse yli siitä 
mitä minulle teit 

tiistai 3. elokuuta 2021

pedon kita

menneisyys vaanii minua 
kuin nälkäinen peto valmiina 
raatelemaan pienen eläimen 
menneisyys puhuu minulle 
kuin olisin sen orja 
ja velkaa kaikille elämäni 
minä olen niin täynnä kauhua 
etten voi katsoa taakseni 
juoksen henkihieverissä 
suussa veren makua ja tuhkaa 
ne asiat tulevat mieleeni 
kun kokkaan tai kävelen kauppaan 
ne valtaavat mieleni 
olen pahoillani että olen 
en osaa taaskaan aavistaa 
että nurkan takana minua odotetaan 
peto paljastaa kuolaiset hampaansa 
ja työntää kyntensä esiin 
se ottaa kuolettavan loikan eteensä  
se ei laske hutien varaan, 
vaan saa saaliinsa joka kerta 
ja samassa se tarttuu kaulaani 
salamannopeasti 
leikkautuu päähäni 
silmänräpäyksen ajan on kirkasta 
ja minä näen 
kuinka peto avaa kitansa 
ja nielaisee minut 
tulee pimeys 
silloin minä tavallaan uppoan 
punaisiin hyökyaaltoihin ja mutaan 
väkeviin, pistäviin tuntemuksiin, 
jotka eivät päästä pois 
päässäni kohisee ja suhisee 
kuin rikkinäinen putkitelevisio, 
joka haisee sähköltä 
sahalaitakuvioineen 
liikutan käsiäni hiljaisessa tahmeudessa 
tyhjää melukuviota 
ja kaukaa kuulen jotain
se voimistuu 
se on äitini 
äitini nauraa 
ratketakseen 
se voimistuu yhä
hän nauraa minulle 
hän nauraa minulle  
se raikuu korvissani niin 
että tärykalvoni repeävät 
ja tulee hiljaista 
ja niin yksinäistä, 
ettei kukaan voi ymmärtää 
nyt minä kuolen 
kuolenhan 
en ymmärrä 
ja minä en voi luottaa kehenkään 
minä en voi luottaa kehenkään 
mutta se ei tunnu miltään 
ei yhtään miltään 
avaan silmäni hitaasti 
herään taas horroksesta 
ja pahoittelen 
aiheuttamaani vaivaa


ne

ne etsivät minua 
ne lähtevät perääni 
kadun hämäriltä nurkilta 
kellertävät silmät ja mustuneet hampaat 
ne haluavat hymyni 
ne tuijottavat 
vain tuijottavat 
ja tuijottavat 
minä tunnen niiden katseet 
inhottavina 
vartalollani 
ja minä kuulen niiden kuiskivan 
vaikka ne haluavat huutaa  
ne jatkuvasti nälvivät 
huomauttelevat pikkuasioista 
kiusaavat ja puhuvat pahaa 
ne haluavat murtaa leukani 
ja rusentaa kasvoni 
ne haluavat viedä kaiken
minä tiedän että ne vihaavat minua 
minä kuulen niiden nauravan 
ne nauravat minulle