se mistä ei keskustella päivisin

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

giljotiini

olemassaolon kipuilua 
postraumaattista kamppailua 
minä en ehkä näytä revityltä 
eikä vereni punaiselta pimeydessä 
toistumia 
kuin viruksia 
jakautuvia tuntemuksia 
jotka leviävät, leviävät vain 
ja koen oloni niin sairaaksi 
muistamatta mikä on totta 
ja se mikä on totta, hautautuu syvälle 
ja katkaisee ajatukseni 
giljotiini 
kuole pois 

olen pahoillani 
että olen tällainen 
kynnet repaleisina, hiekkaa hampaissa 
olen kaivanut kuoppani syväksi 
olen paennut alemmas ja alemmas 
koska se oli ainoa tie, 
joka oli mahdollinen 
minä olen niin pahoillani 
sillä pakenin niin monia ihmisiä, 
niitäkin, joista välitin 

ja muistot tulevat mieleeni 
viiltävät päätäni 
kunnes ne hajoavat 
ja mieleni tyhjenee 
sitten ne taas palaavat mieleeni 
ja kuin giljotiinissa 
ne katkeavat 
ja siirtyvät seuraavaan 
pelkään että kuolen tähän 
pelkään että niitä on liikaa 
pelkään että tämä ei koskaan lopu 
ja pelkään että loppuu 
sillä kuka minä olen 
jos ei satu enää 

perjantai 2. heinäkuuta 2021

miksi

sireenit puhkeavat kukkaan 
ja sitten kuihtuvat pois, 
ruskeiksi tähkiksi 

en jaksa avata silmiäni 
kirkasta ja sumeaa 
särkevää 

asetan jalkani rantahiekkaan 
enkä tunne aaltoja 
vaikka ajelehdin pois 

en ymmärrä miksi olen 
mutta olen