se mistä ei keskustella päivisin

lauantai 6. maaliskuuta 2021

menetykset, sade ja maitohorsmat

 muistan kun menetin ensi kertaa rakkauden 

ja kuinka luulin kuolevani 

mutta kivussa koin olemassaoloni vahvasti, sen taakan  

sateiset kadut ja huutavat renkaat 

mitä kaikkea olisinkaan tehnyt välttääkseni sen olotilan 

ja kuinka se repi ruumistani, lävisti keuhkojani ja poltti sydäntäni karrelle 

sen jälkeen tunnistin saman olotilan lukemattomia kertoja 

myöhempinä vuosina eri kasvoissa 

tunnistin menetyksen jo ennen kuin niin oli tapahtunut

mutta aina samana vuodenaikana 

sen haistoi ilmassa melankolisessa sateessa 

yhä aikaisemmin hämärtyvissä kesäöissä 

siinä se seisoi 

surrealistisesti 

punertavien maitohorsmien keskellä 


menetys kasvoi osaksi minua 

ajatus, ettei minua voi rakastaa 

se kiinnittyi kudoksiini ja luutui kallooni 

polttomerkitsi ihoni mitä kummallisimmin merkein 

se luki otsassani ja silmissäni 

menetys oli minussa 

sillä minä olin menettänyt itseni 

en omistanut itseäni 

en hallinnut itseäni 

olin tukahduttanut itseni 

muistoihin, joista ei voi herätä 

ja rakkaus oli vain janon tyydyttämistä 

tyhjään ruumiiseen, josta vesi virtasi läpi 

ja ravinne ei kulkenut vereen 

sillä olin kuollut 

kuollut jo kauan sitten 


——-


viime kesänä ajoin sateisella tiellä, 

näin horsmat ja punaisen, myrskyävän taivaan, 

ja minä tiesin 

ja minä muistin kaiken 

hetken ajan 

ja minä itkin 

itkin 

sillä tunsin ensi kertaa olevani elossa 

niin helvetin elossa 

että millään tapahtuneella ei ole enää väliä 

eikä menetyksen tarvitse lukea minussa enää 

ei enää 


se on mennyttä 

ei enää tulevaa



ensirakkautta

osaisinpa selittää 

pukea sanoiksi mahdottoman 

mitä tunnen sinun lähelläsi

mutta en tiedä...

sinä vain olet 

olet punertuva taivas ja megalomaaninen kuutamo 

omituisesti kutittava hetki  

paljaat varpaat hiekassa äänettömässä kesäyössä  

ensimmäiset omenapuun kukat 

puhkeava elämä

minä rakastan sinua kuin olisit ensirakkauteni 

juopuva rakkaus, tunne, joka ei haihdu pois 

viimeisessä viinilasillisessa 

rakastan sinua eniten kaikista 

ja sinun voi olla vaikea ymmärtää 

sillä olen rakastanut niin paljon, eikä se ole salaisuus,

mutta sinä saat minut puhkeamaan kukkaan 

katsomaan peiliin 

ja ajattelemaan, että myös minä ansaitsen rakkautta 

- siksi kai sinä olet kuin ensirakkaus 

parempaa kuin mikään 

lähelläsi olen hyvin nuori jälleen 

makaan sateen jälkeisellä kalliolla  

yöttömässä yössä revontulien taivaassa 

aaltojen liplatuksessa 

kourallisissa naurua 

sinua vasten, sinun rinnallasi 

pidät minua kädestä niin rohkeasti 

meluisilla kaduilla 

ja minä olen ujo 

mutta hihitän liian kovaa ja hölmösti 

olisinpa kokenut tämän kaiken sen muun sijasta 

olisipa tämä ollut ainoa totuuteni rakkaudesta 

sinun silmäsi tuikkivat 

minä tahdon pudota sinuun

tahdon niin kovin 

mutta sinä pidät minut pinnalla 

jokaisessa hengenvedossa 

muistutat minua itsestäni 

muistutat minua elämän kauneudesta