rotta

 hajottava häkki 

murskaava nyrkki 

raivoni pyyhkiytyy pois 

lattiarätit ja pesusienet 

myrkky, jota olen aikonut niellä 

sinun kasvosi 

astianpesuainetta

pedon silmät 

en halua tätä 

dissosioiva muumio

ptsd oireita ja masennus 

ahdistunut pakkoajatus  

haisevat lakanat 

pyyhkikää minut pois 

olen kamala 

en harris

ulkopuolinen

bentsoja ja unta 

loppumattomia painajaisia, 

jotka olivatkin ulospääsy 

laboratoriorotta ilman päätä

paperi ja sakset 

haluttavat haavat

labyrintti 

palat, jotka eivät loksahda kohdilleen 

kadotettu lapsuus 

en kestä katsoa 

vääristynyt peili vääristynyt keho 

rakasta minua rankaise minua 

hajota minut häkkiini

myrkytys

verenpunaisesta mustuuteen 

aina, kun mietin sinua,

sokeudun 

päässä pimenee 

epätotuus lausuttuna totuutena 

sattuu niin että oksennan 

etkö näe että vika on vain sinussa 

minä katson ja katson, en tiedä mitä en näe

kierrän ympyrää ja tulen hulluksi

toistumia

toistumia

tässä on niin paljon tuttua 

vuosien varrelta kerättyjä muistoja 

samat vanhat vaaralliset polut 

virnistelevät manipuloivat demonit  

silmien tilalla pelkät kuopat

ja fantasia 

se että se sattuu ei tarkoita että se olisi väärin 

se että se sattuu tarkoittaa vain että olet ymmärtänyt väärin 

tyhmä tyttö, 

juo metanolia 

demonit tanssivat kiihkossaan

ne nostavat maljaa 

jumaliensa huumorintajulle 

ja ne nauravat 

kun en pysty taistelemaan vastaan

päässäni on niin pimeää 

     ja sinä sanot ettei ole mitään hätää 

ei mitään hätää

ei katkeria varoituksia tai valheita 

ei huutoa tai korotettua kättä 

sinä vain olet 

pidät minusta kiinni 

etten putoa 

ei ole mitään hätää 

ja minä alan uskoa siihen

uskon että todella olet 

parasta mitä minulle on tapahtunut 

parasta

ovet

ensi kertaa elämässäni

alan pystyä katsoa kaappeihin  

- luurankoja - 

    niiden luut ovat kolisseet siellä

narahdelleet ja napsahdelleet vuosikausia 

ja minä olen naamioinut sen musiikiksi 

    olen tanssinut niiden tahtiin

nauraen epätoivosta 

kuin vääristynyt marionettinukke 

olen luurankojeni orja 

    lapsi, joka ei uskalla katsoa 

pimeään komeroon, 

tietäen mikä varjoissa lymyilee

eristynyt

haluan parantua mutta 

pitäisi käsitellä muistojani

ja taaksepäin katsominen pakottaa silmäni kiinni 

suurin osa vuosista ollut eloonjäämistaistelua 

huokaisen, haluan nukkua,  

jotteivat muistot vie minua mukanaan 

vanhoissa valokuvissa muovista naurua ja väkivallan jälkiä 

väsynyt näyttelemään, ei vain enää jaksa yrittää 

suru rintalastallani kuin lyijyä 

ja päässäni avohaava

en löydä yhteyttä ihmisiin 

ja hiljaisuus painaa minua 

minun pitäisi saada ystäviä 

pitäisi puhua ja jakaa muistojani 

voimme nauraa yhdessä 

mutta et voi päästä lähelleni 

olen jäätä, jään etäiseksi

joku väittää olevansa kuin minä 

mutta kuilu kasvaa välillämme 

sillä ei kukaan ole 

katoan pääni sisään

yksinäisyys on turvani  

kaikki paha on tapahtunut ihmissuhteissa 

mutta ne ovat ainoa keino parantua 

hulluuteni syöksykierre

en tiedä kuinka pysäyttää liikkuva juna 

se on liekeissä ja kiitää tuhoonsa 

ja minä suljen silmäni, kuten aina ennenkin 

odottaen erilaista ratkaisua 

hulluuteni syöksykierre; 

    ihmettelen sivusta kun putoan 

hyväksikäytetty olo, 

joka kulminoituu itsetuhoiseen häpeään  

ja yksinäisiin, ihmisvihaisiin pakkoajatuksiin 

kunnes palan elävältä