se mistä ei keskustella päivisin

lauantai 12. syyskuuta 2020

kiltit tytöt eivät suutu

toisinaan istun lattialla kädet levällään kysyen 

mitä teen tälle vihalle, 

joka puskee minusta läpi 

ja etsii kohdetta, jota ei ole 

tai johon ei saa kohdistaa  


kiltit tytöt eivät suutu, tiedättehän  

mutta vihan on osuttava johonkin 

joten olen murjonut kehoani 

ja sairastunut 

olen satuttanut itseäni mitä julmimmilla tavoilla 

se on kuluttanut minut loppuun 

raahannut minut syvyyksiin  

itsetuhoisiin vesiin 


toisinaan haluan nukkua päivät ja yöt 

sillä mitä muuta teen kun en voi olla vihainen 

mutta joskus se on kaikki mitä tunnen 

kiellän oman olemassaoloni 

vain jotta olisin kiltti 

silloin haluan niellä kaikki lääkkeet 

tulla tunnottomaksi ja olla helppo 

ja nukkua, nukkua pois 


olen ollut niin vihainen että se on repinyt minut kappaleiksi 

ja levinnyt verisenä oksennuksena vessanpönttöön 

olen itkenyt ja kiljunut ja kirjoittanut 

ja pelännyt että se tulee minusta ulos 

tappavana, tuhoten kaiken 


minkä kaiken? 

kulissit? nämä kiltin tytön kalterit? 

hah, niin. 


silmitön viha minussa 

epäoikeudenmukaisuus ja vääryys, 

mille en ole tehnyt mitään, 

koska en ole koskaan osannut 

se tulee vielä loppumaan 


minä olen niin vihainen 

niin monelle ihmiselle 

perjantai 11. syyskuuta 2020

tuntematon


yön pimeydessä makaan sylissäsi laiturilla 

ja etsimme tähtikuvioita, 

joita kukaan ei ole löytänyt 

tiesitkö, että jotkin tähdistä, joita nyt näemme, 

ei ole ollut olemassa pitkään aikaan 

    aivan kuin huonot kokemukset, joita olen kokenut 

kaikki mitä joskus oli, ei ole ollut enää vuosiin 

mutta valo on jäljellä, 

hetket, jotka johdattivat minut tähän 

vasten yön tummia hiuksiasi, 

sininen taivaankansi ja tuikkivat tähdet - katso, 

    näyttää siltä kuin avaruus päättyisi johonkin yläpuolellemme, 

mutta todellisuudessa se ei pääty mihinkään 

se jatkuu, jatkuu vaan 

kauemmas kuin käsität 

ja minä rakastan sinua enemmän kuin luulet 

enemmän kuin koskaan uskoin rakastavani ketään 

ja ihan eri tavalla, mitä aina luulin rakkauden olevan, 

hassua - 

enkä minä pelkää mitään enää, 

en pimeää, enkä tähtien kuolemaa, 

koska saan loistaa nyt 

niin kirkkaasti