i        en kestä asioita mieleni syövereissä, 
joten luon tyhjän tilan sisälleni 
kuin valkoisen huoneen ilman ääniä, 
pakkopaidassa,  
      ja olen niin helvetin yksin 
 
ii       juon suruuni ja suutelen naisia, 
      joiden nimiä en muista 
nukun liikaa ja 
ajattelen liikaa kuolemaa, 
se tuntuu luonnolliselta jatkumolta 
ei tämä olo kestä ikuisesti, ei ikuisesti 

iii      rakasta minua liian lujaa 
rakasta minua itseni puolesta 
revi minut riekaleiksi  
sisälläni ei ole mitään löydettävää 
satuta minua 
satutathan 
haluan tuntea jotain 
tuttua ja turvallista

punaista ja pimeää

voisiko elämä olla vain tätä
punaviiniä ja punaisia huulia
haaveilen suutelustasi
haluan tuntea jotain
puhdasta ja syvää
kaarru minua kohti, kaarru minuun
kuin ilta, joka kääntyy yöhön
käteni kaulallasi, pehmeä
kuvittelen, miltä tunnut
minä olen yö, johon herää 2:32
ja kävelee ulos samettiseen pimeään
paljain varpain polttaen tupakkaa
tule luokseni kylmään
otan sinut vastaan hymyillen

ruma totuus

missä menee raja         onko liikaa sanottu onko liikaa pyydetty         voisitko katsoa silmiini hetken. onko liikaa jos kerron lapsuuden hyväksikäytöstä vääristyneistä perhekuvioista alkoholismista tai väkivallasta. et olisi ensimmäinen ihminen jonka luota kääntyisin. ymmärtäisitkö valintojani ymmärtäisitkö että olin naimisissa jonkun kanssa joka vuosien yhdessäolon ja taloudellisen- sekä psyykkisen hyväksikäytön jälkeen jäi kiinni kaksoiselämästä            ja että samoihin aikoihin menetin kaksi hyvää ystävääni, jotka nykyään ovat väleissä ex-vaimoni kanssa mutteivat minun. voitko ymmärtää kuinka monta yötä vietin valvoen silmät kohti kattoa oksentaen huutaen että   m i t ä   m i n ä   t e i n   a n s a i t a k s e n i   tämän ja kuinka kovasti halusin satuttaa heidän tuntevan sen tuskan jota tunsin  kun koko maa sortui altani ja menetin kaiken | kaiken mihin olin perustanut elämäni ja arvoni | ja se oli taas riistetty minulta.  Ne kaikki likaiset ajatukset mätänivät päässäni. Miten päästä ylös sängystä kun kaikki se viha ja katkeruus ja epätoivo painoivat alas? | ei elämässä ole mitään järkeä |     nousin vain ylös ottaakseni masennuslääkkeen        jotta kipu joskus voisi loppua. en ollut hengissä, katuvalojen alla oli liian valoisaa mutta autojen etuvalojen edessä juuri sopivaa VOITKO KUVITELLA kuinka kovin halusin kuolla.

älä koskaan kysy olenko päässyt yli; oleellista on se että olen lakannut odottamasta keltään selityksiä tai anteeksipyyntöjä  - - ei tällaista voi selittää millään ja se ei loppujen lopuksi edes ole minun ongelmani     karma kostaa sen mitä minä en     ja te palatte. minä opin läksyni ja nuo ihmiset joutuvat elämään tekojensa kanssa lopun elämänsä. totuus on minun kostoni. minä en koskaan ole entiselläni, mutta en koskaan enää tuo muiden pahaa itselleni viiltelemällä kysymällä miksi ansaitsin tämän - koska en ansainnut. ja minä jatkan elämää, minä olen noussut helvetistä niin monesti että osaan reitin jo silmät kiinni, enkä koskaan enää katso taakseni    en koskaan      en koskaan