se mistä ei keskustella päivisin

torstai 21. maaliskuuta 2019

moni asia on muuttunut

moni asia on pysynyt samana

en edelleenkään usko ihmisiin

mutta sinussa on jotain, mikä rauhoittaa minua

syvätasolla

jos tähdet putoaisivat taivaalta,

minä luulen, että sinä silti pysyt rinnallani

enää en sekoita kipua rakkauteen

punaisessa virrassa

sydämeni kohinassa

tunnen kosketuksesi

ja vaikka pelottaa päästää lähelle,

sinä et pelota minua

ensi kertaa minusta tuntuu,

että olen arvokas



torstai 14. maaliskuuta 2019

Loppusanat


Muistatko, kun istuit kylpyhuoneessa veitsi rannettasi vasten,
ja otin terästä kiinni, jotta et satuttaisi itseäsi?
Muistatko, kun maailmasi söi sinut hetkiksi kadoksiin,
ja lauloin sinulle, jotta löytäisit tien ulos pimeästä?



oksennan hieman suuhuni, kun puhut minulle
nauran, koska en pysty muutakaan
Minä muistan.
kuvotuksesta haluan painaa käteni keskelle kasvojasi
ja piirrän raksin päällesi toivoen,
       että karma korjaa kohtalot 



Muistatko, kun kerroin sinulle haluavani kuolla,
ja sinä kuuntelit sanomatta sanaakaan ja kävelit pois?
Muistatko, kun syytin itseäni kaikesta,
ja sinä katsoit minua halveksuen ja myötäilit?
Vaikka tiesit, mitä olit tehnyt.
Vaikka tiesit, miksi voin huonosti.
Vaikka tiesit, ettei minulla ollut siihen osaa eikä arpaa.


olet rumin ihminen, jota joskus rakastin
jännä mitä sisäinen kauneus voi puuttuessaan aiheuttaa
olet hyväksikäyttäjä, onneksi olkoon, 
Minä muistan.
osaat kyllä valehdella ja isket taitavasti heikkoihin kohtiin
saat hyvin uhrisi syyttämään itseään sinun vioistasi
minä en ymmärrä
                        miten pystyit


Sinä annoit minun kiemurrella, näivettyä ja kiduta,
katsellen sivusta helpottuneena, kun en aavistanut
sinun hirvittäviä valheitasi.
Ja sinä aina puhuit siitä, kuinka teoistaan otetaan vastuu,
tuntui se miten kurjalta tahansa.
Se ilmeisesti päti kaikkiin muihin kuin sinuun.


tuhosit monia asioita, joita vaivalla rakensin
sinä tapoit jotain sisältäni
tein töitä itseni vuoksi vuosikausia ja sinä pyyhit kaiken pois
etkä pystynyt edes vilpittömästi anteeksi pyytämään
sinä et koskaan tule ymmärtämään tuhoa, jota minulle aiheutit
sinä et koskaan tule katsomaan peiliin, ja näkemään
             joten pysy
                     poissa
                           elämästäni



sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kaiut

sumussa hoen nimeäsi kuin epätoivoista mantraa
olen kyllästynyt pimeään iänikuiseen
ja sinä olet valo

kuljen kohti haparoiden ja kompuroiden, mutta herään pelkäämään: jos jos jos jos
ja kuulen kaiut

             kaiut päässäni
      vanhoja sanoja,
                   jotka löysivät tiensä
                               heikkoon kohtaani
              kaiut päässäni
      tappavat minua 

                   ne kaikki kammottavat sanat
                   joita minulle sanottiin
                   muka rakkaudella

                   ne kaikuvat

                                       en nähnyt itseäni pimeässä 
                             en tiennyt enää mitä olen  
                     en uskonut enää itseeni 
          en ajatellut olevani arvokas  
en halunnut enää elää 

                    ne kaikuvat

elin liian pitkään valheiden kynsissä
opin epäilemään kaikkia, mutta etenkin itseäni
kaikki vääristyy

se tuhoaa ihmisen

sumussa hoen nimeäsi kuin epätoivoista mantraa,
jotta en kuulisi kaikuja
sinä olet valo,
kirkas ja pyhä,

ja kun vastaat minulle, sinun äänesi saa kaiut kaikkoamaan
sinä täytät mieleni kokonaan

päästät minut pahasta 



maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kaksipäinen käärme

kiertele ja kaartele ja väännä totuutta
kunnes se kiertyy itsensä ympärille
                                ja syö oman häntänsä

johdata viattomat harhaan;
              hypnotisoi heidät pimeään, jonne minutkin veit,
                             lamaannuta uhrit myrkylläsi
                                        ja niele ja ahmi ja sullo heidät elävinä kitusiisi

kun selvisin sinusta, tiesin, että selviän mistä vain elossa 

vedän raksin päällesi, se on pukusi nyt  kuvastaa sisäistä kauneuttasi 
mene naimisiin valheidesi kanssa           hallelujah!       minä
    nousin helvetistä
kuoleman liekit silmissäni

poltan kaiken mitä sinusta jäi jäljelle