se mistä ei keskustella päivisin

maanantai 18. helmikuuta 2019



on olemassa joitain asioita, mahdottomia ääneen sanottavaksi,
          kuten se, että minä aina tiesin syvällä sydämessäni sinut kohtaavani
silloinkin, kun olin niin syvästi väärässä kuin ihminen voi olla
ja silloinkin, kun en uskonut mihinkään
mutta se on jotain syvempää kuin usko, se on jotain laajempaa kuin tajunta,
ehkä intuitiivista usvaa, joka joinakin epäselkeän liian selvinä hetkinä kertoo
vastauksen,
etkä halua sitä ymmärtää,
etkä osaa sitä tulkita,
         koska sinäkin olet vain ihminen,
ja käännyt ympäri jossain kaukaisuudessa
kuullessasi äänen, jota et tunnista, mutta tunnet sen,
                ja sadasosasekunnissa pysähdyt verkkokalvoilleni,
eikä ole paluuta
ei paluuta siihen, mitä olin nähnyt elämässäni ennen sinua
                       mitä oli ennen sinua
      minä tiesin aina, miltä näyttäisit,
epärealistiset syyt tuovat meidät yhteen
kuin sielut olisivat toisiinsa magnetisoituneet,
        eikä siinä ole mitään järkeä, ei mitään loogista selitystä,
                    miten koko elämä virheineen tuntuu johtaneen tähän pisteeseen, 
ja tunnet ensimmäistä kertaa olevasi oikeasti kotona,
kuin ottaisit kengät pois jalastasi
ja astuisit sisään vieraaseen taloon
tuntien sen läpikotaisin entuudestaan,
huokaisten helpotuksesta



torstai 14. helmikuuta 2019






En pääse sinusta yli enkä ympäri, kiedot minut
pikkusormesi ympärille, lämpöisään samettiin ja en tiedä,
mikä tämä tunne on - -
Se on kai turva.
Kun kohtaan sinut, suutelen sinua niin
       että tartumme toisiimme loppuelämäksi,
sillä minä rakastan sinua enemmän kuin ketään koskaan,
ja minä tunnen sinut syvällä sydämessäni kuin runoilija sanansa;
vakavan vahvana mutta niin kevyenä ja herkkänä,
       mielipuolisena,
mutta lähempänä totuutta kuin koskaan aiemmin.






                       Tämä on alku.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Taakka



löysin itseni näivettyneenä ja sekavana
johtaneeni itseni harhaan,  ruumispussissa 
valehtelin, että tässä on hyvä hengittää, vaikka
minua pideltiin kurkusta  ja    roikotettiin   i l m a s s a,
kyllä minä kuulin naurun selkäni takana 
kyllä minä tiesin 
           ja kun se oli ohi,
se oli kuin suolistus keskeltä kahtia 
mutta en silloin vielä ymmärtänyt,
että minut vain riisuttiin kivistä, joita olin niellyt, 
kaikki taakka, jota olin kivulla kantanut
voisi vain kadota