katson sinua tarkasti
nauraessasi silmäsi kimaltavat
kuin tuhat timanttia aaltojen harjalla
sanot rakastavasi merta
minusta sinä olet meri
muistan jokaisen yksityiskohtasi
pitkä ja tumma, loputon ja syvä
puhdista minut kosketuksellasi
sinä saat minut unohtamaan kaiken
sieluni höyhenenkeveä
nyt vain aurinko ja sinä
on kuin näkisit lävitseni
se murtaa minut kyyneliin
sinä olet erilainen kuin kaikki muut
kärsinyt, kokenut kipua, mutta silti virheetön
olet luonnos, jonka haluan ikuistaa maalaukseksi
piirrän sinua sormin iholleni
ollakseni sinua niin lähellä,
napatakseni sinut muistoihini
tule,
sukella kanssani
anna minä vajoan sinuun
se mistä ei keskustella päivisin
keskiviikko 31. lokakuuta 2018
maanantai 22. lokakuuta 2018
Irti kahleista
sinä kahlitsit minut säännöilläsi
kylmä rauta ranteissani
sääntöjä, joita keksit
sääntöjä, joita et itse totellut
pitääksesi minut narun päässä
kuin manipuloidun nuken
sinä sait tehdä mitä vain
olit poikkeus
sinä sanoit, että minä, jos jompikumpi, olen epäluotettava
vain minulla on näyttöä rikosrekisterissäni
syyllinen
vainoharhainen
ongelmainen
ja vaikea
valheet paljastuvat
sana sanalta
uutta faktatietoa,
josta muodostuu
kammottava totuuden verkko
se viiltää mieleeni uuden loven,
uuden trauman,
mutta on hyvää viihdettä katsoa,
kuinka tarinasi hajoaa
pala palalta,
se on kuin saisin
itseni takaisin
syytteesi kaatuvat
minä en olekaan rikollinen
maailma palaa
minä palan
ja vaikka tuhoudun jälleen,
nyt olen vapaa
ei enää sääntöjä
ei enää valheita
pyydän anteeksi ihmiseltä,
joka katsoo minua peilistä:
anteeksi, että annoin kohdella sinua huonosti
keskiviikko 10. lokakuuta 2018
041018
päiväni ovat pelkkää taistelua
taas paniikkikohtaus, johon rauhoittavat eivät tehoa
en hallitse kehoani, se temppuilee miten haluaa
tahtoisin itkeä, mutta kyyneleitä ei tule
tärisen vain kuin horkassa
taistelen itseni ylös sängystä
taistelen, etten menisi takaisin sänkyyn
yöni nukun vain, jos lääkitsen itseni uneen
muutoin livun pitkin muistoja, saamatta kiinni mistään
mutta myös uneni näyttäytyvät tyhjinä kuin autiomaa
autiomaa, joka ennen oli vehreä paratiisi
lääkäriltä toiselle, terapiasta seuraavaan
kasvot vaihtuvat, minun paha oloni pysyy
uusi sairaslomapaperi, uusi diagnoosi
laahaudun valkoisia seiniä pitkin
kasvot vihreinä oksennan huutaen pönttöön
milloin tämä helpottaa?
kai tämä vittu helpottuu edes joskus?
pliis
taas paniikkikohtaus, johon rauhoittavat eivät tehoa
en hallitse kehoani, se temppuilee miten haluaa
tahtoisin itkeä, mutta kyyneleitä ei tule
tärisen vain kuin horkassa
taistelen itseni ylös sängystä
taistelen, etten menisi takaisin sänkyyn
yöni nukun vain, jos lääkitsen itseni uneen
muutoin livun pitkin muistoja, saamatta kiinni mistään
mutta myös uneni näyttäytyvät tyhjinä kuin autiomaa
autiomaa, joka ennen oli vehreä paratiisi
lääkäriltä toiselle, terapiasta seuraavaan
kasvot vaihtuvat, minun paha oloni pysyy
uusi sairaslomapaperi, uusi diagnoosi
laahaudun valkoisia seiniä pitkin
kasvot vihreinä oksennan huutaen pönttöön
milloin tämä helpottaa?
kai tämä vittu helpottuu edes joskus?
pliis
sunnuntai 7. lokakuuta 2018
Tuhkaa kuun pinnalla
en usko sinun ikävöivän minua kuutamon alla
vaikka tähtitaivas onkin kauneimmillaan
ja sudet huutavat tuskasta
sen jälkeen, miten vahingoitit minua,
en odota mitään keneltäkään
muotokuvani yhtyy pimeään
Ennen luulin, että rakkaus oli sitä, kun pidit minua kädestä tällaisina öinä.
Mutta rakkaus on pelkkä aave, huurteinen puhallus pakkasessa,
joka niin nopeasti katoaa.
öiset kadut ovat ystäviäni
en tunne pelkoa enää,
kaikki mitä pelkäsin
oli tässä kivussa
olen ollut paljaana liian kauan
ja nyt olen haavoilla
hymyilen yksinäisyydelleni,
se kietoo minut syliinsä
minun sieluni häviää pimeään,
kuutamolle ja tähdille tuhkattavaksi
Eikä jäljelle jää mitään.
Tunnisteet:
rakkaus,
totuus,
tuska,
yksinäisyys
tiistai 2. lokakuuta 2018
Lapamato
katselen itseäni ruumiini ulkopuolelta
dissosiatiivisessa tilassa
F43.01 akuutti stressireaktio
teot, jotka sinä teit ja
sanat, jotka melkein jätit sanomatta
kiskon ne ulos ruhostani kuin lapamadon
petoksesi on syönyt minua pitkään
ja nyt olen heikko ja lähes olematon
sait minut kuvittelemaan,
että tämä on minun syytäni,
että olen päästäni sekaisin
tunnen oloni raiskatuksi jäljiltäsi
tahrasit minut teoillasi vasten tahtoani
ja joudun elämään niiden asioiden kanssa
lopun elämäni
ja sinä sanoit sitä rakkaudeksi
dissosiatiivisessa tilassa
F43.01 akuutti stressireaktio
teot, jotka sinä teit ja
sanat, jotka melkein jätit sanomatta
kiskon ne ulos ruhostani kuin lapamadon
petoksesi on syönyt minua pitkään
ja nyt olen heikko ja lähes olematon
sait minut kuvittelemaan,
että tämä on minun syytäni,
että olen päästäni sekaisin
tunnen oloni raiskatuksi jäljiltäsi
tahrasit minut teoillasi vasten tahtoani
ja joudun elämään niiden asioiden kanssa
lopun elämäni
ja sinä sanoit sitä rakkaudeksi
maanantai 1. lokakuuta 2018
Ruumispussi
varikset lentävät ympärilläni
kuin väijyen ruumistani,
haistavat kuoleman sisälläni
en tiedä enää kuka olen
tämä kammottava todellisuus syö minut elävältä,
hitaasti kuristaa kuin käärme
valheet, jotka kerroit minulle, vääristivät maailmani
kuin olisin jossain ihan muualla kuin täällä
auringonvalo ei kosketa kalmankalpeita kasvojani,
kädet sinisinä ja sormet turvonneina
kuljen kuin ruumispussissa
tuntematta mitään
kuin väijyen ruumistani,
haistavat kuoleman sisälläni
en tiedä enää kuka olen
tämä kammottava todellisuus syö minut elävältä,
hitaasti kuristaa kuin käärme
valheet, jotka kerroit minulle, vääristivät maailmani
kuin olisin jossain ihan muualla kuin täällä
auringonvalo ei kosketa kalmankalpeita kasvojani,
kädet sinisinä ja sormet turvonneina
kuljen kuin ruumispussissa
tuntematta mitään
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)