Syvyyksiin

katson sinua tarkasti
nauraessasi silmäsi kimaltavat
kuin tuhat timanttia aaltojen harjalla
sanot rakastavasi merta
minusta sinä olet meri
muistan jokaisen yksityiskohtasi
pitkä ja tumma, loputon ja syvä
puhdista minut kosketuksellasi

sinä saat minut unohtamaan kaiken
                                                sieluni höyhenenkeveä
nyt vain aurinko ja sinä

on kuin näkisit lävitseni
se murtaa minut kyyneliin
sinä olet erilainen kuin kaikki muut
kärsinyt, kokenut kipua, mutta silti virheetön 
olet luonnos, jonka haluan ikuistaa maalaukseksi 
piirrän sinua sormin iholleni
ollakseni sinua niin lähellä,
napatakseni sinut muistoihini

tule,
sukella kanssani

anna minä vajoan sinuun

Irti kahleista

sinä kahlitsit minut säännöilläsi 

kylmä rauta ranteissani 

sääntöjä, joita keksit 

sääntöjä, joita et itse totellut  

pitääksesi minut narun päässä 

kuin manipuloidun nuken 

sinä sait tehdä mitä vain 

olit poikkeus 

sinä sanoit, että minä, jos jompikumpi, olen epäluotettava 

vain minulla on näyttöä rikosrekisterissäni 

syyllinen 

vainoharhainen 

ongelmainen 

ja vaikea 

valheet paljastuvat  

sana sanalta 

uutta faktatietoa, 

josta muodostuu  

kammottava totuuden verkko 

se viiltää mieleeni uuden loven, 

uuden trauman,  

mutta on hyvää viihdettä katsoa, 

kuinka tarinasi hajoaa 

pala palalta, 

se on kuin saisin 

itseni takaisin 

syytteesi kaatuvat 

minä en olekaan rikollinen 

maailma palaa 

minä palan 

ja vaikka tuhoudun jälleen, 

nyt olen vapaa 

ei enää sääntöjä 

ei enää valheita 

pyydän anteeksi ihmiseltä, 

joka katsoo minua peilistä: 

anteeksi, että annoin kohdella sinua huonosti 

041018

päiväni ovat pelkkää taistelua
taas paniikkikohtaus, johon rauhoittavat eivät tehoa
en hallitse kehoani, se temppuilee miten haluaa
tahtoisin itkeä, mutta kyyneleitä ei tule
tärisen vain kuin horkassa
taistelen itseni ylös sängystä
taistelen, etten menisi takaisin sänkyyn
yöni nukun vain, jos lääkitsen itseni uneen
muutoin livun pitkin muistoja, saamatta kiinni mistään
mutta myös uneni näyttäytyvät tyhjinä kuin autiomaa
autiomaa, joka ennen oli vehreä paratiisi

lääkäriltä toiselle, terapiasta seuraavaan
kasvot vaihtuvat, minun paha oloni pysyy
uusi sairaslomapaperi, uusi diagnoosi 
laahaudun valkoisia seiniä pitkin
kasvot vihreinä oksennan huutaen pönttöön
milloin tämä helpottaa? 
kai tämä vittu helpottuu edes joskus? 


 pliis

Tuhkaa kuun pinnalla

en usko sinun ikävöivän minua kuutamon alla
vaikka tähtitaivas onkin kauneimmillaan
ja sudet huutavat tuskasta  

sen jälkeen, miten vahingoitit minua,
en odota mitään keneltäkään   

muotokuvani yhtyy pimeään 

Ennen luulin, että rakkaus oli sitä, kun pidit minua kädestä tällaisina öinä. 

Mutta rakkaus on pelkkä aave, huurteinen puhallus pakkasessa, 

joka niin nopeasti katoaa.  

öiset kadut ovat ystäviäni  

en tunne pelkoa enää,
kaikki mitä pelkäsin
oli tässä kivussa 

olen ollut paljaana liian kauan
ja nyt olen haavoilla
hymyilen yksinäisyydelleni,
se kietoo minut syliinsä  

minun sieluni häviää pimeään,
kuutamolle ja tähdille tuhkattavaksi 

Eikä jäljelle jää mitään. 

Lapamato

katselen itseäni ruumiini ulkopuolelta 
dissosiatiivisessa tilassa
F43.01 akuutti stressireaktio 
teot, jotka sinä teit ja
sanat, jotka melkein jätit sanomatta
kiskon ne ulos ruhostani kuin lapamadon
petoksesi on syönyt minua pitkään
ja nyt olen heikko ja lähes olematon
sait minut kuvittelemaan,
että tämä on minun syytäni,
että olen päästäni sekaisin
tunnen oloni raiskatuksi jäljiltäsi
tahrasit minut teoillasi vasten tahtoani
ja joudun elämään niiden asioiden kanssa
lopun elämäni

ja sinä sanoit sitä rakkaudeksi

Ruumispussi

varikset lentävät ympärilläni
kuin väijyen ruumistani,
haistavat kuoleman sisälläni

en tiedä enää kuka olen
tämä kammottava todellisuus syö minut elävältä,
hitaasti kuristaa kuin käärme

valheet, jotka kerroit minulle, vääristivät maailmani
kuin olisin jossain ihan muualla kuin täällä

auringonvalo ei kosketa kalmankalpeita kasvojani,
kädet sinisinä ja sormet turvonneina
kuljen kuin ruumispussissa
tuntematta mitään