Kielletyt hedelmät

olet hullu, jos lähdet perääni 

kaikki lähtevät lopulta 

kosketuksesi intoksikaatio, hämärtyvät silmät 

tiedän, miten helposti sinut saan 

           tiedät, miten helposti minut saat 

 valtapeli on valmis 

asetelma vaatii vain yhden sanan, yhden teon, 

kynnet reidellä, kuiskauksen kaulaa vasten, huokauksen 

puren huulta ja sinä kierrät kehää liian läheltä 

tilanne on tulenarka  

            haluan kätesi ympärilleni ja haluan, että painaudut minuun kiinni, 

haluan heittää jalkani sinun selkääsi vasten ja haluan 

irvailla  

heikkoudellasi  

syttyminen tietää räjähdystä 

     räjähdys tuhoutumista 

ja minä en malta olla raapaisematta tulitikkua 

heittääkseni sinut liekkien nuolemaksi, syvälle kuumaan sydämeen 

haluan sinun kuiskaavan korvaani sen 

ja lupaan, 

lupaan, 

leikkiä mukana 

anele, pyydä, rukoile 

polvillasi 

minä olen suopea paholainen, vastaan sinulle 

lipevät sormet ja nokkelat sanat 

haluan sinun syntisi jokapuolelle minua, 

irstaan ruumiisi
epäpyhyytesi 

              olen huumeesi ja sinä vastaus verenhimooni  

meissä on jotain liian samanlaista 

olemme aina himoinneet toisiamme, kielletty hedelmä  

olet hullu, jos lähdet perääni

mutta kaikki lähtevät 

lopulta  

Sanat eivät rakasta, sanat eivät tapa

kipu muuttaa ihmisen olemusta

ja silmät kertovat tarinaa, mitä suu ei
en halunnutkaan sinun tunnistavan minua 

minulla on enemmän, 

enemmän 

kuin uskalsin toivoa 

ja minä olen elossa 

mutta olen kyllästynyt kohtalooni, 

haavoihin ja tikkeihin, korjaamaan itseni 

uudestaan ja uudestaan 

valheet! 

valheet! 

valheet! 

ystäväni,

jos sinä tiesit, mitä minulle tehtiin, 

ja silti annoit minun maata lumessa, 

veren seassa, kävellen ohi, 

sinä et ole ystäväni

kun palaan elossa ja katson sinua silmiin, 

silloin sinä juokset, 

sinä juokset

henkesi edestä 

kipu ei muuta vain ihmisen olemusta, 

kipu voi muuttaa ihmisen täysin 

ja silmät kertovat tarinaa, mitä suu ei 

- sanat eivät tapa 

sanat eivät merkitse mitään! 

ne ovat raskaana valheista, pulleina ja pyöreinä, 

on niin helppoa olla ympäripyöreä 

minä en luota kehenkään 

pyyteetön 

anteeksiantava 

kiltti ja sinisilmäinen 

ennen olin pelkkä vitsi 

mutta enää täällä ei kukaan naura 

Musta hurmio

kysyt kuolaten, olenko tuhma tyttö
sinä hetkenä vihaan sinua niin kuin pahat tytöt tekevät, verenpunaisesti
sinulla ei ole pienintäkään käsitystä, sinulla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa 
                   kuka minä olen
kuinka pitkälle voin mennä, kuinka syvälle rajattomuuteen
ennen kuin jotakuta sattuu, sattuu niin että veri lentää
kuin splatterissa
näyttävästi ja liioitellusti
kuin askeleeni mustissa saappaissa
ja lyön sinua kasvoille
vihaan sinua! vihaan teitä kaikkia
                    minä voin olla mitä vain
                                         ja toisaalta en ole mitään
pimeys sisälläni velloo ja haluaa syödä sieluja
tämä saasta sisälläni tekee minusta hurmaavan
           kuin A-luokan huoran
mutta sinä et tunne minua alkuunkaan,
et alkuunkaan

Tuntemukset

vereslihalla tuntemukset värittyvät
kipu turruttaa muut aistimukset
mutta sinä olet täydellinen,
peloissasi niin kuin minä

onko synti rakastua,
jos on näin rikki

minulla ei ole mitään annettavaa,
      ei muuta kuin itseni
ja se ei ole paljon,
kaukana logiikasta, järjettömyyden avomerellä
odotat minua, rakastat minua, luulen 

tämä tie on pitkä,
olen menettänyt toivoni
ja rakkaus on vain puhallus tuulessa
mutta jossain järjen reunalla,

kaikelle on varmaan tarkoitus 

Saaliit ja saalistajat

en haluaisi

olla kuin loukkaantunut peura 

syvällä metsässä, 

verta tihkuvana, 

sudet varmasti haistavat sen 

siltä minusta tuntuu silloin, 

kun ajattelen 

sinua 

ja sydämeni hakkaa 

oletko täällä vain saalistaaksesi, 

repiäksesi minut palasiksi 

en haluaisi 

tuntea mitään, 

jotta voisin olla turvassa, 

mutta en voi mitään 

tälle lämmölle, 

joka valtaa minut 

ja kaartaa selkäni 

syleiltäväksesi 

huuleni punattuina 

sinä ahmit suudelmiani 

kuin syödäksesi minut 

mutta haluaisin 

haluaisin

luottaa 

Kuoleman jälkeen odotamme jälleensyntymää

liekit syövät sieluni, kunnes valo katoaa, 

kun tuli ei enää rätise, 

tuhka on jälleen maata ja savu jälleen ilmaa 

lumisade hautaa maahan unohtuneen, 

tulee syvän hiljaista, 

            raskas huokaisu, 

kuura luo kukkia harmaisiin silmiin 

minä olen liian hyvä hyvästeissä 

tätä osaa minussa ei kukaan voi nähdä 

se on olemassa vain tuhoutumisen pisteessä, 

                     putoamisen jälkeen 

elin pitkään usvassa, sokeassa sumussa 

näkemättä totuutta, näkemättä itseäni, näkemättä mitään  

nyt minä alan nähdä 

mädäntynyt ruho ja ruskea veri, 

jään sulaessa kristallit katoavat silmäripsistä 

ja kauneus haihtuu kuoleman löyhkässä 

tahdon vain unohtaa 

tahdon vain pois 

minä olen liian hyvä hyvästeissä, 

mutta en elämään yksin totuuden kanssa 

Vain kuolleen ruumiini yli

haluaisin olla yksin, mutta kierrätte ruumistani kuin korppikotkat
luulenpa, ettei erakko voi autiomaassakaan kieltäytyä niiden seurasta
olen tyhjä kuori teidän ihailtavaksi, teidän katseillenne
mutta minulla ei ole mitään annettavaa
koetatte parhaanne keksiä asioita, joilla saisitte minut tuntemaan jotain
te ette ymmärrä, että minä haistan kaiken, jopa valkoisissa valheissa on tahrojen hajua
psykoanalysoikaa minua lisää, kertokaa vielä kerran kuinka täydellinen olen 
lauseet kiemurtelevat kaulallani kuin käärmeet, janoiset suudelmat
"sinä olet niin kiltti ja hyvä, miten joku ei voi sitä tajuta" 
minä olen murha
voin rakastaa sinua päivänvalossa
mutta en koskaan
          pimeän koittaessa
silloin pyhitän itseni yksinäisyydelleni
huokaisen helpotuksesta, jossa saan olla näkymätön
eikä minun tarvitse esittää, etten ole näin verenhimoinen 
          kuin mitä olen 
vedän puoleeni rikkinäisiä ihmisiä kuin hunaja kärpäsiä
koska olen itsekin tuhannesti auki revitty ja haavani ovat tuoreita
ette te tunne minua alkuunkaan, enkä minä kertoisikaan salaisuuksiani
jos ongelmainen opettelee kerran luottamaan, ja se luottamus hajotetaan,
niin mitä järkeä on enää ikinä uskoutua kenellekään
ympyrä toistaa itseään
 de ja vi-tun fu 
mutta tässä se sulkeutuu
esirippu lasketaan arvokkaasti,
vaikka näyttämö olisi kaukana siitä 
enää näette vain kuoreni, pukeutuneena mustaan
maalaan huuleni verenpunaisiksi, kirkuviksi
ja te palvotte minua, kun vain kävelen ohitsenne
jos jotakuta sattuu, se en ole minä, se en ole minä
ottakaa kehoni, ottakaa sydämeni
mutta vain kuolleen ruumiini yli

tee on hautumassa
päässäni on hiljaista

en pyydä muuta
tältä illalta

Kiirastuli

inhoan mennä ulos
inhoan tulla kotiin
sinä näytät mukavalta mutta et ole
mikään tässä maailmassa ei ole totta
inhoan kauniita sanoja
inhoan sitä, miten ne eivät tunnu missään
tilaan vielä yhden juoman
poltan vielä yhden tupakan
tahdon unohtaa itseni ja koko elämäni
vain unohdus tuo helpotuksen tähän masennukseen
masennukseen, joka syö minut elävältä
kello 3.52 makuuhuoneessa
jonkun kanssa, jota inhoan
inhoan olla näin lämmin
inhoan olla näin kylmä
tyhjyys sisälläni velloo harmaana
olen välitilassa jumissa kiirastulessa
hiljaisessa yksinäisyydessä ihmisjoukossa
inhoan tätä todellisuutta,
jossa en tahdo elää
mutta en halua kuollakaan 

Susi pimeässä

luulet tuntevasi minut
mutta olen susi pimeässä, jota et näe
luulet, että kosketuksesi voisi murtaa minut 
en tunne mitään, en yhtään mitään
vain armotonta nälkää
             huuleni valuvat alas
suudelmani fataali
luulet löytäneesi rajani
mutta sinä et tiedä
kuinka pitkälle voin mennä
             isken hampaat kaulaasi
verenvuotoa, tummaa 
kuin halpaa viiniä
tuhlattavaksi

Syvyyksiin

katson sinua tarkasti
nauraessasi silmäsi kimaltavat
kuin tuhat timanttia aaltojen harjalla
sanot rakastavasi merta
minusta sinä olet meri
muistan jokaisen yksityiskohtasi
pitkä ja tumma, loputon ja syvä
puhdista minut kosketuksellasi

sinä saat minut unohtamaan kaiken
                                                sieluni höyhenenkeveä
nyt vain aurinko ja sinä

on kuin näkisit lävitseni
se murtaa minut kyyneliin
sinä olet erilainen kuin kaikki muut
kärsinyt, kokenut kipua, mutta silti virheetön 
olet luonnos, jonka haluan ikuistaa maalaukseksi 
piirrän sinua sormin iholleni
ollakseni sinua niin lähellä,
napatakseni sinut muistoihini

tule,
sukella kanssani

anna minä vajoan sinuun

Irti kahleista

sinä kahlitsit minut säännöilläsi 

kylmä rauta ranteissani 

sääntöjä, joita keksit 

sääntöjä, joita et itse totellut  

pitääksesi minut narun päässä 

kuin manipuloidun nuken 

sinä sait tehdä mitä vain 

olit poikkeus 

sinä sanoit, että minä, jos jompikumpi, olen epäluotettava 

vain minulla on näyttöä rikosrekisterissäni 

syyllinen 

vainoharhainen 

ongelmainen 

ja vaikea 

valheet paljastuvat  

sana sanalta 

uutta faktatietoa, 

josta muodostuu  

kammottava totuuden verkko 

se viiltää mieleeni uuden loven, 

uuden trauman,  

mutta on hyvää viihdettä katsoa, 

kuinka tarinasi hajoaa 

pala palalta, 

se on kuin saisin 

itseni takaisin 

syytteesi kaatuvat 

minä en olekaan rikollinen 

maailma palaa 

minä palan 

ja vaikka tuhoudun jälleen, 

nyt olen vapaa 

ei enää sääntöjä 

ei enää valheita 

pyydän anteeksi ihmiseltä, 

joka katsoo minua peilistä: 

anteeksi, että annoin kohdella sinua huonosti 

041018

päiväni ovat pelkkää taistelua
taas paniikkikohtaus, johon rauhoittavat eivät tehoa
en hallitse kehoani, se temppuilee miten haluaa
tahtoisin itkeä, mutta kyyneleitä ei tule
tärisen vain kuin horkassa
taistelen itseni ylös sängystä
taistelen, etten menisi takaisin sänkyyn
yöni nukun vain, jos lääkitsen itseni uneen
muutoin livun pitkin muistoja, saamatta kiinni mistään
mutta myös uneni näyttäytyvät tyhjinä kuin autiomaa
autiomaa, joka ennen oli vehreä paratiisi

lääkäriltä toiselle, terapiasta seuraavaan
kasvot vaihtuvat, minun paha oloni pysyy
uusi sairaslomapaperi, uusi diagnoosi 
laahaudun valkoisia seiniä pitkin
kasvot vihreinä oksennan huutaen pönttöön
milloin tämä helpottaa? 
kai tämä vittu helpottuu edes joskus? 


 pliis

Tuhkaa kuun pinnalla

en usko sinun ikävöivän minua kuutamon alla
vaikka tähtitaivas onkin kauneimmillaan
ja sudet huutavat tuskasta  

sen jälkeen, miten vahingoitit minua,
en odota mitään keneltäkään   

muotokuvani yhtyy pimeään 

Ennen luulin, että rakkaus oli sitä, kun pidit minua kädestä tällaisina öinä. 

Mutta rakkaus on pelkkä aave, huurteinen puhallus pakkasessa, 

joka niin nopeasti katoaa.  

öiset kadut ovat ystäviäni  

en tunne pelkoa enää,
kaikki mitä pelkäsin
oli tässä kivussa 

olen ollut paljaana liian kauan
ja nyt olen haavoilla
hymyilen yksinäisyydelleni,
se kietoo minut syliinsä  

minun sieluni häviää pimeään,
kuutamolle ja tähdille tuhkattavaksi 

Eikä jäljelle jää mitään. 

Lapamato

katselen itseäni ruumiini ulkopuolelta 
dissosiatiivisessa tilassa
F43.01 akuutti stressireaktio 
teot, jotka sinä teit ja
sanat, jotka melkein jätit sanomatta
kiskon ne ulos ruhostani kuin lapamadon
petoksesi on syönyt minua pitkään
ja nyt olen heikko ja lähes olematon
sait minut kuvittelemaan,
että tämä on minun syytäni,
että olen päästäni sekaisin
tunnen oloni raiskatuksi jäljiltäsi
tahrasit minut teoillasi vasten tahtoani
ja joudun elämään niiden asioiden kanssa
lopun elämäni

ja sinä sanoit sitä rakkaudeksi

Ruumispussi

varikset lentävät ympärilläni
kuin väijyen ruumistani,
haistavat kuoleman sisälläni

en tiedä enää kuka olen
tämä kammottava todellisuus syö minut elävältä,
hitaasti kuristaa kuin käärme

valheet, jotka kerroit minulle, vääristivät maailmani
kuin olisin jossain ihan muualla kuin täällä

auringonvalo ei kosketa kalmankalpeita kasvojani,
kädet sinisinä ja sormet turvonneina
kuljen kuin ruumispussissa
tuntematta mitään



 

Pikkulintu

se lauloi sinulle niin kauniisti

rakastuit siihen
houkuttelit kämmenellesi
syötit sille siemeniä
sait sen luottamaan

kun ruokkiva käsi tappaa

sulista riisuttuna
siivet revittyinä
nyt minun maailmani on palasina
minä en tunne enää mitään
minun sydämeni vain särkyi

mutta se pieni lintu
katsoi pimeyteen piirtyvää selkääsi
jättäessäsi sen kylmään kuolemaan

eikä se koskaan enää
laulanut

Yö

kuljen rantaan
ja upotan jalkani tummaan veteen
en tiedä, mihin muualle mennä,
kun voin näin pahoin
en tiedä enää mitään
kaikki mihin luotin, mureni palasiksi
pienenpieniksi säröiksi repien minut kappaleiksi
kaikki ne valheet, joita peitit viimeiseen asti
kirkkain silmin puhuit kauniita sanoja,
vaikka tiesit, mitä olit tehnyt
vajoan pimeään veteen 
aallot, peskää minut puhtaaksi
liasta, johon minut on tahrattu
viekää minut mukananne
kylmään yöhön

Katoava

en olekaan vahva 

en minä pärjääkään  

käperryn maahan 

kuoleviin lehtiin 

muistot repivät tikkini auki 

en osaa kertoa, vaikka yritän 

suuni on avoin, 

mutta sanat tyhjiä 

hengenvetoja 

olen yhtä kera maan 

olen yhtä kera taivaan 

ota minut suojaan  

kylmyydeltä 

pidäthän minusta kiinni, 

kun kaikki muu katoaa 

Puoli, jonka valitset

hyljeksityt 
hylätyt 
satutetut 
petetyt 


tietysti olen niiden puolella,
joita kukaan muu ei puolusta
en välitä, jos olen mielestäsi väärässä
en kaipaa ihmistä, joka ei uskalla asettua vastaan
ihmistä, joka seisoo rivissä hiljaa, kun joku saa turpaan
minä kävelen tiellesi 
ilman mielipahaa
olen aina juossut väliin,
istunut kiusattujen pöydässä ruokkiksella,
ottanut hyljeksittyjä kädestä,
vaikka se on maksanut minulle niin paljon

olen mielummin yksin 
kuin olisin pelkuri 

mikään ei merkitse minulle mitään,
ei rakkaus, ei perhe,
eivät kauniit vuodet yhdessä,
jos sinä suljet silmäsi
vääryyden edessä
luulet, että olen päästäni sekaisin,
sinä et käsitä minua, mutta se ei haittaa,
koska minä tiedän, missä seison
seison tässä kuin kivi
tielläsi
sillä minä olen ollut se
hyljeksitty
hylätty
satutettu
petetty

yksinäinen susi 


minä olin se, jolle kukaan ei ojentanut kättään,
ja ystäväni vain seisoivat rivissä hiljaa,
kun minusta valui verta lumeen

minä tiedän, kuka minä en halua olla



kuka sinä olet? 

Valon lapsille

maailma ei ole mustavalkoinen
ei ole vain oikeaa ja väärää
ihmisillä on tapana tuomita
sen perusteella, mitä he itse tietävät asioista



seison pimeyden äärirajoilla
ja pyydän teitä vain tulemaan ja katsomaan

koko elämäni olen halunnut näyttää ihmisille enemmän
             kuin mitä he pystyvät ymmärtämään
todellisuus tekee kipeää
on niin vaikea itselleen myöntää
että se mitä minä olen kokenut,
        suurin osa ei koskaan tule kokemaan,

vain harvat täällä ymmärtävät
miten pimeä on se pimeä,
jota kaukaa valosta ei näe,

mutta kuinka tuttua se onkaan niille,
jotka siellä ovat aina eläneet



valon lapsi ymmärtää kyyneleitä
ja tuntee halua lohduttaa itkevää,
sitä, joka valittaa,
mutta valon lapsi ei tiedä, että
massiivisin osa tuskaa ei ole kyyneleissä,
          vaan hymyissä, naurussa ja etenkin,   etenkin         hiljaisuudessa
siinä yksinäisyydessä, jota kokee keskellä ihmisjoukkoa,
perheen, ystävien luona

ihmiset raivostuvat itsemurhista, 

koska se ei muka ollut mitenkään odotettavissa 

eihän se edes koskaan sanonut mitään 

se oli aina niin iloinen

ne ihmiset eivät tiedä mistään mitään, 

eivät ole koskaan kuin vain kurkanneet pimeään 

ja säikähtäneet sen mustuutta 

ajatellen "onneksi ei käynyt minulle" 

no, toisille kävi 

ja sitten nämä ihmiset ihmettelevät, miksei heille koskaan kerrota mitään 

oletko sinä miettinyt, miksen kertonut sinulle tarinaani?



maailma ei ole mustavalkoinen
mutta sinä olet
ja se on sinun menetyksesi