Arpeni

Kiviseinää vasten hän painaa päänsä,
kristallikyynel putoaa
ja särkyy.

Vaikka saisin maljan täynnä rakkautta, 
se hupenee sieluni pohjattomuuteen  

Hän kohottaa kätensä, kaltereiden omat,
pyyhkäistäkseen hiukset kasvoiltaan.
Silmät nähneet ajattomuuden.
Niin kylmää on metalli ranteiden ympärillä
mutta kylmempää olla itsensä vanki.

Vaikka saisin meren täynnä pohjatonta rakkautta, 
halkeamat jäävät huuhtoen sen pois 

Kädetön apina

Kädetön apina ylpeänä tekee päätökset
ja laskee määräyksensä alas valtaistuimeltaan.
Apina tietää miten kaikkien kuuluisi elää ja olla,
apinalla on valtaa ja rohkeutta.

Kusi päässä porisee, porisee, porisee...

Apina kulkee arvostelemassa muita
ja ruoskii ruoskallaan viattomat vereslihalle.


Veri roiskuu, kyyneleet valuvat.


Apina nauraa sudelle valtaistuimeltaan:
Sinä pelkäät minua!

              Minä             pelkään             sinua?


Apina on kuin lapsi.

Apina on ainoa, joka saa kertoa oman mielipiteensä, ajatuksensa, tunteensa,
koska se on ainoa millä on väliä. Ainoa, joka on oikeassa.
Apina saa raivostua tyhjästä, apina saa provosoida, riehua, aloittaa sodan.

Apina saa. Apinalla on oikeus,

apinalla kun on rahaa.


Apina on tyhmä.
Niin kauan se on pitänyt minua ystävänään, kuin käsinä, joita sillä ei ole.
Mutta apinalla ei ole ystäviä. Minä en ole sinun ystäväsi.
Kukaan ei pidä mölyapinoista, riidankylväjistä, kiusaajista, jollainen olet.


Minä olen katsonut tätä liian pitkään,
sietänyt kylvämääsi pahaa.

Veri iholla kiehuu, kiehuu, kiehuu...

APINA! 

Miten sinä olet vielä hengissä? 


Sinä et saa minua ruoskittua,
sinä et saa minua satutettua,
vaikka juokset minua kohti kiljuen.
Vain minun kulmahampaani piittaavat sinusta.

Tyhjyys

Marraskuun sateessa jää sulaa järvestä,
sade jää peiliksi jään päälle.
Seison rannalla tyhjin kasvoin,
sadepisarat valuvat pitkin tukkaani.
Olen teljennyt itseni tähän ankeuteen,
kehoni harmaaseen vankilaan.

Minun on päästävä pois.

Jossain toisessa ulottuvuudessa
kuljen kai kanssasi,
mutta täällä olen yksin.

Minä tahdon enemmän. 

Jollain tapaa olen rikkonut itseni,
löydän itseni hajotettuna kuin koneen...
minäkö se olen?

Tässä sateessa en tunne mitään tunteita
eikä pulssiani saa esiin tunnustelemalla.

Valkoisen suden jäljet

Sataa lunta 

kuin hippusia taikaa, unta

Minä muistan totuuden välähdyksessä, muistan

kaiken, minkä sain

kaiken, minkä menetin

miten lakkasin olemasta ihminen

Silmiisi katson pimeästä 

ja sitten taas lähden

Hiljaisessa yössä juoksee 

valkoinen susi

vuodatettu veri lumeen unohtuu,

ruumis lumeen hautautuu,

jäljet vain hetkeksi jää