Arvet verivalasta

Tasan kaksi vuotta sitten
kaikki oli vielä kaunista,
utuinen kevätilta, niin lämmin
parhaat ystävät vierelläni, perheeni,
verivaloin vannottu side
kaiken pysyvyydestä,
ikuisuudesta,
tähtiin kirjoitetusta.
Silloin uskoin elämään
       ja itseeni.
Nyt palapeli on hajalla
mikään ei koskaan palaa ennalleen
en koskaan enää luota sinuun
sillä sinä veit kaikilta liikaa,
satutit, revit liian monta,
nyt muistan sinut petturina.
En sano kliseisesti
sinun särkeneen sydämeni,
olithan vain ystävä
mutta sinä särjit siteen, johon uskoin,
      jonka piti kestää tähtimyrskyt.
Kaikki vääristyy
ja todellisuus katoaa,
mikään ei ole pysyvää.
Minä muistan taivaan kaksi vuotta sitten,
kuutamon, niin kylmän, yllä nurmen usvaisen
ja minä kaipaan teitä
niin helvetisti.

Kuva mielessäsi, joka ei pyyhkiydy

minä olen sinun 

illuusiosi 

paholaisesta, 

kaksikasvoisesta 

minä olen kuumeinen painajainen, 

yö ilman unta, kivuliaassa horroksessa 

mikä sinua valvottaa mikä valvottaa mikä valvottaa valvottaa valvottaa sinua 

seinät hehkuvat, kaiut huutavat 

armottomia syytöksiä, 

joita olen manannut 

öidesi iloksi 

ressukka, puhut itsestäsi, 

mitä sinä joudutkaan kärsimään 

niin paljon olet saanut ansaitsematta 

elämä antaa, elämä ottaa 

minä vähät välitän sinun itsesäälistäsi 

olen pelkojesi inkarnaatio, 

hiljaisuutesi loputon, kiljuva ääni 

mikä saa sinut niin levottomaksi mikset nuku miksi olet rauhaton 

sinä jahtaat paholaista 

etkö näe mikä on totta? 

minä olen sokeutesi loppu 

ja tuskan hetki, 

johon heräät ymmärtäen 

mistä veri käsiisi on ilmaantunut 

mutta liian myöhään, 

ihan liian myöhään  

sinä teit jo kaiken 

nyt olen illuusio, 

muisto, 

jostakin, 

mistä välitit 

Inhoan sinua

Tämä hetki on vihdoin koittanut 

kaksin kanssasi, 

missä pahuus minussa kulminoituu 

ja ottaa itselleen hahmon, joka ei ole ihmisen 

varjot syöksyvät ympärillesi 

käännän päätäni 180 astetta ja sinä tiedät 

että minä näen myös lävitsesi 

totuus totuus totuus, ah, muistatko miltä se maistuu? 

metalli leikkaa kielesi ja veri pulppuaa suuhusi, 

juokse ennen kuin revin loputkin 

ennen se maistui muultakin kuin kivulta, 

mutta nyt kun ajattelen sinua, 

siinä on koston karvas maku, 

pahuuden samettinen  

Pidä silmät kii, kuten aina ennenkin

me ei katsota sinua suopeina
tiedät mikä lohikäärme on vastassa, joten suljet silmät
pidä silmät kii loppuelämäsi

olen hapuillut pimeässä liian pitkään
kuunnellut sinun ääntäsi,
niin tuomitsevaa, loputonta, säälivää       ja teit minut hulluksi 
onneksi sinä tunnet minut,
onneksi sinä aina tiesit
miten minusta ei koskaan tule mitään

ethän sinä koskaan toivonut minulle mitään hyvää 



mustaa valkoisella 

yliopisto-opintoja kun toiset eivät edes selviä pääsykokeisiin 

mutta saavutuksesi eivät ole mitään muuta 
kuin paperia 

paperit on vaa papereita 

polttaa polttaa poltan 


nyt kaikki, mitä olet tehnyt, on pelkkää tuhkaa 

etkä sinä ole mitään muuta kuin ilmaa 

pidä silmät kii loppuelämäsi
sillä sinä päivänä kun ne avaat,
pinkki kuplasi poksahtaa,
ja huomaat miten yksin olet

...me ei katsota sinua suopeina

Pedon silmissä

En pysty pitämään tätä petoa sisälläni 
se ei pysy hiljaa, se mylvii
tahtoen nylkeä sinut 
         kaikesta pahasta, 
   jota olet kylvänyt 
        kaikesta kivusta, 
   jota olet niittänyt 
se katsoo sinua raivon silmillään 
kasvaen hetki hetkeltä vahvemmaksi taakasta, 
jota sen selkään olet ladonnut 

katkeransuloinen mielipaha 

annoin sinulle niin paljon 

ja annoin sinulle niin paljon anteeksi 

sinä olet pelkkä pahainen valehtelija, 
kärpänen, 
joka munii kaikkien lihaan  

kunnes tapaan sinut taas... 
               kunnes tapaan sinut taas... 

Sinä olet raivostuttanut tämän pedon sisälläni, 
kalterit murtuvat, kettingit katkeavat 
sillä voima sen sisällä kasvaa 
äärettömäksi, mustuuden tyhjiöksi 

anteeksiantamaton 

On olemassa vain kaksi asiaa, 
jotka raastavat minut raivon partaalle 
ja sinä teit niistä molemmat; 
    satutit minulle rakkainta  
             ja petit luottamukseni 

mutta sinä olet vain kärpänen, 
     jonka murskaan 

haistan tänne asti 

pelkosi 

Lennän kauas luotasi

Tämä pistos, jonka tunnet
syvällä sydämessäsi,
olen minä
onnellisena


Sattuuko nyt,
kun näet minun lentävän,
vaikka luulit minun hukkuneen liekkeihin?

Sitähän sinä odotit, janosit. 

Feeniks  
nousen korkealle liekit helmoissani 
polttaen kaikki sillat takanani 


En jää kaipaamaan sinua. 


Minun pitäisi olla savua ja tuhkapölyä, 
vain jotta voisit heittää luilleni kukkasen 
väittääksesi välittäneesi.  


Sinusta tulee niin vanha ja katkera,
näen jo kaukaa kuinka rypyt painuvat ikuisesti suupieliisi.
Olet tyrmässä, mielipahasi kaltereiden takana

"Miksi muut ovat niin onnellisia -  

miksen minä?" 

Luulet, että se on sinulta pois.  

Huudat pimeydestä hiljaisuudellasi
ja sinun silmäsi ovat niin täynnä katkeruutta,
etten osaa kuin sääliä sinua,
ihmispolo.

Vaimoni

Sinä olet aina vierelläni, vaikka pahat ajatukset nakertavat mieltäni kuin syöpä, ja sydämeni muljahtelee psykosomaattisesti iltaisin. Sinun kanssasi saan olla lapsi, joka en koskaan ehtinyt olla. Silloinkin kun olen maailman pienin, sinä et hylkää, vaan hoivaat. Ajat valtavimmankin pimeyden pois ja saat sen näyttämään vain varjolta takanani. 

Olet kaikki mitä minulla on, kaikki mitä tarvitsen. Kanssasi olen niin oma itseni, että piti tutustua itsekin itseeni. Minun sydämeni onkin ihan kaunis, eikä kuollut, musta ollenkaan. Sinä parannat haavani ja saat arvet haalistumaan luomatta uusia. 

Annat luovuudelleni siivet ja toivolleni huomisen. 

Sinun ansiostasi sieluni on täynnä väriä, ja se laulaa:

Minä rakastan sinua
enemmän kuin mitään 

Olen niin onnekas, sillä sinä olet antanut minulle kaiken, mitä en koskaan uskonut ansaitsevani. Ja vaikka en kestäisi itseäni, sinä saat minut välittämään itsestäni taas. 

Sinä olet vaimoni, 

jota niin kauan odotin. 

Vaimoni, jota tähdiltä rukoilin. 

Vaimoni, jonka tiesin tulevan. 

Juuri tuollainen kuin olet. 

Evil Queen

Jos pelaisimme yhdessä pullonpyöritystä, ja saisin esittää minkä tahansa kysymyksen sinulle, kysyisin vain:
"Miksi sinusta tuli tuollainen?"


Olen seurannut sinua kuin varjo, aina läsnä
vaikka et minua olekaan huomannut

itsestäänselvyys

olen nähnyt kuinka linnottauduit pois,
myrskypilvet valtasivat pääsi,
kauneus muuttui verenhimoksi
ja sinusta tuli
kuin joku toinen

Luotin sinuun,
nyt vihaan siitä itseäni

Seison jyrkänteellä pitäen käsissäni muistoa sinusta
valmiina heittämään pois kaiken
kuin lasin,
vaikka tiedän,
ettei se koskaan enää palaa
ehjäksi

Sadussa olisit paha äitipuoli, joka näkee peilistä vain itsensä kauneimpana

Ota omena
välittämisen eleenä 

ja minä söin liian monta

liikaa sanoja, jotka ovat satuttaneet 
liikaa virheitä, väärinkäsityksiä, valheita 
         jokainen tekosi on myrkyttänyt hitaasti, hitaasti niin, 
liian monta iskua selkään, 
liian monta tikkiä, arpea  
liian monta rumaa runoa sinusta 
         ja liian monta toista tilaisuutta antaneena, 
                                               luovutan 

KOSKA SINÄ ET RAKASTA KETÄÄN

rakastat pelkkää fantasiaa, jonka loit 

niin kaunista, 

ainoaa, 

jonka luulet säilyttävän kauneutesi 

Kerro kerro kuvastin...

Mitä jos kertoisin sinulle, että se on valhetta 

vai 

siksikö olet minua niin vihannut, 

koska tiedät minun tietävän, 

ettei se ole totta?