tulevaisuuden tyhjiö

äänet päässäni eivät lakkaa kertomasta 

miten kelvoton olen 

ja kuinka minusta ei ikinä tule 

mitään 

saatan kuulla kirjeen kirjoittaneen naisen omahyväisen hihityksen kirjainten takaa

"Hyvä hakija, valitettavasti olet aivan paska, joten haku ei suosinut tällä kertaa sinua."

vaikka nuo tähdet ylhäällä 

ovat aina johdattaneet 

eteenpäin 

kohti valoa 

mutta mihin minä joudun?    ! 

tässä jääkylmässä, autiossa avaruudessa 

leijun tyhjyydestä tyhjyyteen 

uskoen olemattomaan 

joskus

...joskus 

yksi henkäys
on raskaampi  

kuin junan kiskojen kolina... 

se kulkee autuaan tyhjänä

kuin unesta toiseen,

painottomana,     

valkeana,           

olemattomana

juna vihloen viilettää ohitseni

valo sumentaa silmäni,
enkä näe 

                 mitä tapahtui  

pisarat valuvat pitkin nahkatakin mustaa pintaa 

sen ranteista putoilevat

verikarpalot,

mutta katsoessaan minuun

se ei tunne mitään

en muista sinua ollenkaan

se ei sano mitään...

silti huomaan kuinka

se anoo minun

apuani

en tiedä kuka olen  


pelasta minut itseltäni 

syyllinen

Auschwitziä ei ole enää,

on vain arpia,
joita kukaan ei osaa parantaa


sinä et tiedä mitä käyn läpi, kun katson syvälle silmiisi
ja miten paljon antaisin lämmöstäsi

ruumiini kitunut, kuihtunut
ripseni jäiset, kyyneleiden kristallisoimat


en osaa itkeä vaikka sattuu


käperryn syliisi
sillä pian olet poissa

unessa pelkään sinun kuolleen
ja minä olen yksin

verisessä maisemassa

Saturnus

en tiedä kuinka kauan menisi täältä Saturnukseen
mutta tuntuu kuin olisit siellä asti ja minä
koitan huutaa avaruuteen,
josta kukaan ei vastaa

en tiedä mitä olen tehnyt, mutta saat minut vihaamaan itseäni
yritänkö liikaa vai liian vähän, ajattelen
olevani säälittävä ihmisruho,
joka ei osaa sanoa edes
       "hei"
se on niin helppoa 
sen pitäisi olla niin kovin helppoa!  
mutta minä huudan vain mustaan tyhjiöön


ja sitten totean,

ettei minulla ole edes suuta

Saturnuksen renkaat eivät ole kauniita usvaisia kehiä, 

se on sotatanner, jossa 

eri kokoiset kivilohkareet syöksyvät 

toisiaan kohti ja törmäävät 

huulet kasvaneet umpeen 

olen törmäyskurssilla, 

kohti tämän kaiken loppua  

ehkä et vain koskaan ymmärtänyt, miten korkealle tavoittelen


ehkä se olen minä,

siellä Saturnuksessa