naurattaa se miten mielipuolisia ovatkaan kirjoitukseni,
kuinka epäilyttävän kaksinaamainen voinkaan olla arjen keskellä,
minä teen näin ja noin, mutta ajattelen eri tavoin
- ei edes käsitellä sitä mitä tunnen,
koska se mitä minä tunnen saattaa kellua väärässä paikassa, väärässä ajassa
kuin aikakoneeseen eksyneet hallusinaatiot, joita emootioiksi kutsutaan
jotkut tunteistani elävät ajassa, jolloin olen edelleen lapsi
huutamassa "kato mua kato mua!"
ja kukaan ei ikinä katsonut
ne tunteet ovat sairaita, ne eivät löydä rauhaa eivätkä kotia,
niillä ei ole äitiä eikä isää, eikä pelastusta hirviöiltä
niistä minä kirjoitan, sillä niihin minä kuolen jos en saa niitä sanottua
naurattaa se miten hullulta kuulostan ja hullummaksi tämä vain muuttuu, sillä
minun sisälläni ei ole vain yksi sielu, vaan monta
piinattua
hylättyä
revittyä
vihaista
näkymätöntä mieltä, joilla kaikilla on sanottavansa ja mielipiteensä erinäisistä asioista
ja se mitä MINÄ teen on taistelua niiden kaikkien keskellä,
minä päätän mitä teen
näin ja noin, vaikka ajattelisin aivan eri tavoin
totuus on että tämä kuulostaa pahemmalta kuin mitä on
mutta ette usko miten vaikeaa joskus on elää itseni kanssa
mitkään lääkkeet eivät vie tätä minulta,
vain lievittävät ahdistusta, masennusta, eli ihan sama kun
kukaan muu kuin minä itse ei voi minua todella auttaa
ja se on niin yksinäistä
sain vain vähän turhan paskat kortit lapsuudessani
mutta luoja tietää, jos luojaa on,
miten onnekas olen kun tulit elämääni jäädäksesi
ja tiedän että niinä päivinä kun elämä tuntuu mahdottomalta,
sinä kannat minua eteenpäin sinne
missä huomaat jokaisen tunteeni
ja saat ne kuulostamaan maailman järkevimmiltä,
ihan kuin koko elämässä olisi jokin logiikka