Liljani, kukkani

Kutsuin häntä Liljaksi
Perhonen laskeutui hänen päälleen ja leputteli siipiään
Taianomaiset valonsäteet kimmalsivat vihreillä silmillä
Sitten alkoi sataa
Satoi suuria, pehmeäpintaisia pisaroita,
jotka peittivät hänen vaaleaa ihoaan
Sade kuiskaili minun nimeäni
"Susi"
Unenomainen oli hänen katseensa
Herätessään alaston,
valkoinen kukka
Kosketin häntä ja hän värähti arasti
Pisarat putoilivat paljaalta vartalolta
Ja minä muistin syyn
miksi minusta tuli suojelija,
miksi minun nimeni oli Susi
Hän oli niin pieni,
maailman kaunein,
niin hauras,

Minun kaikkeni

flash

Sielussani hiljaisuus,  

muistot tuntuvat utuisilta 

kuin vieras maailmankaikkeus 

mustan aineen takana 

Laika-koiran viimeiset hetket 

tähtipöly silmissä 

leijun täällä 

tuntuu niin 

kevyeltä 

sanojen toisella puolella 

taivaassa säröjä, joista tihkuu flashbackejä 

mutta putoamisia lukuunottamatta 

en usko menettäväni itseäni 

last on the line

olet niin alhaista kastia 
etten haluaisi katsoa sinuun 
mutta se hetki voi vielä tulla...
muistatko sen päivän, 
jona teit virheistäsi viimeisen? 
et koskaan unohda 
se ei koskaan katoa verkkokalvoiltasi 
sillä minä en ikinä anna anteeksi 
niin paljon vihaa, 
niin paljon kipua 
sinä et tiedä millainen olen kun riisun maskini, pimeä sen takana asuu  
minä olen hirviö ja sinä olet loinen lihassani 
minun nimeni on kuolema  
hymyilen sinulle, 
vain sinulle niin... 
se on salaisuus, 
tämä on vain meidän välistä 
sinä et koskaan pääse pakoon 
sillä olen se, 
jota pelkäät eniten... 
minä olen virheistäsi viimeinen 
ja sinun kohtalosi on minun käsissäni, 
silmä silmästä, hammas hampaasta 
olet viimeinen elossa 

vankilassa

se on edelleen minussa, 

syvällä, 

pohjalla, 

mieleni uumenissa, 

hämärässä kellarissa 

omiin ulosteisiinsa

jätettynä, 

kahlittuna 

metalliin, 

yhä rymistelee kaltereita, 

valottomat pupillit värähdellen 

mustuuteen kirouksia karjahdellen 

se kasvaa, 

joka päivä 

se on hieman vahvempi 

ja aina vain nälkäisempi, 

valmis 

haistaessaan 

veresi, 

Peto - 

se odottaa 

kärsimättömänä  

olemassaolonsa 

huipennusta, 

koston hetkeä   

jänis

unessa vaeltaa hän, jolla ei ole kasvoja
sankassa lumisateessa rekan ohikiitävät valot ja pelästynyt jänis,
joka ei osaa paeta
hän seisoo valokiilassa
ja kyyneleet valuvat jostain
mutta hänellä ei ole silmiä, joilla itkeä
     unessa,
   lumessa
     syvässä
    jäässä
tumman harmaassa
aallot yhä vapaat talvesta
tuntuu kuin veteen upottaisi jalkansa
ja hitaasti kylmyys nousisi veren mukana
päähän
sydän ei syki
ja aamu liian kaukana horisontista

naurattaa se miten mielipuolisia ovatkaan kirjoitukseni,
kuinka epäilyttävän kaksinaamainen voinkaan olla arjen keskellä,
minä teen näin ja noin, mutta ajattelen eri tavoin
- ei edes käsitellä sitä mitä tunnen,
koska se mitä minä tunnen saattaa kellua väärässä paikassa, väärässä ajassa
        kuin aikakoneeseen eksyneet hallusinaatiot, joita emootioiksi kutsutaan
jotkut tunteistani elävät ajassa, jolloin olen edelleen lapsi
                 huutamassa "kato mua kato mua!"
                                        ja kukaan ei ikinä katsonut
ne tunteet ovat sairaita, ne eivät löydä rauhaa eivätkä kotia,
niillä ei ole äitiä eikä isää, eikä pelastusta hirviöiltä
niistä minä kirjoitan, sillä niihin minä kuolen jos en saa niitä sanottua

naurattaa se miten hullulta kuulostan ja hullummaksi tämä vain muuttuu, sillä
minun sisälläni ei ole vain yksi sielu, vaan monta
piinattua
hylättyä
revittyä
vihaista
näkymätöntä mieltä, joilla kaikilla on sanottavansa ja mielipiteensä erinäisistä asioista
ja se mitä MINÄ teen on taistelua niiden kaikkien keskellä, minä päätän mitä teen
              näin ja noin, vaikka ajattelisin aivan eri tavoin
totuus on että tämä kuulostaa pahemmalta kuin mitä on
mutta ette usko miten vaikeaa joskus on elää itseni kanssa
mitkään lääkkeet eivät vie tätä minulta,
vain lievittävät ahdistusta, masennusta, eli ihan sama kun
kukaan muu kuin minä itse ei voi minua todella auttaa
ja se on niin yksinäistä
sain vain vähän turhan paskat kortit lapsuudessani

mutta luoja tietää, jos luojaa on,
miten onnekas olen kun tulit elämääni jäädäksesi
ja tiedän että niinä päivinä kun elämä tuntuu mahdottomalta,
sinä kannat minua eteenpäin sinne
missä huomaat jokaisen tunteeni
ja saat ne kuulostamaan maailman järkevimmiltä,
ihan kuin koko elämässä olisi jokin logiikka

Käsi

Lauman alhaisin jäsen 

heikoin lenkki, 

katsoo sumentunein silmin kättäsi 

          Vieläkö se lyö vai armahtaako jo? 

Lumi punertuu alla 

ja se kaatuu vatsalleen 

talven haudattavaksi, 

se ei voita vastoinkäymisiä, se on liian väsynyt 

kestämään uusia iskuja, 

turhia toiveita... 

Ampukaa minut, se pyytää jo - 

liian vähän 

liian huono 

paska 

sen tavoitteet selviytyä 

ovat epärealistiset 

00000

Auschwitzissä kerran 
ainoa syy jatkaa 
oli nähdä tämän päivän koittavan. 
         Auschwitzissä jokainen päivä 
oli taistelu elämästä, 
oli opittava selviytymään 
matoa alhaisempana olentona, 
eläimenä, jonka nimi oli numerosarja 
                     pelkkiä nollia 
             kuten arvonsakin. 
Auschwitzissä hymyni oli teräksenkova, 
eikä kukaan nähnyt sen takaa 
salaisuutta, 
luottamus ihmisiin -100.  
          Minä hakkasin säkkejä 
      kasvattaakseni lihaksia, rystyset veressä, 
ja valmistautuakseni puolustamaan itseäni 
jos vielä kerran, 
vielä kerran 
demoni minut löytäisi. 

once upon a life

kumpa elämäni olisi alkanut tästä hetkestä 

niin monta tyhjää taulua maalattu 

ja poltettu taas 

alkamaan alusta 

       omegasta alfaksi 

en enää muista kuka olin ennen 

en tiedä tarvitseeko minun muistaa 

alkulähteeni, 

atomihiukkaseni, 

mielen rippeet   p a p e    r     i 

                               s a  t    e  e  n         a 

katson kuinka kipinät lyövät, muistot palavat tuhkaksi

olen valmis polttamaan kaiken 

mikä ei ole läsnä tässä hetkessä

niin paljon katkeruutta, pettymystä 

minä vihaan sinua kun katosit vaikka 

lupasit 

ettet 

ikinä 

ikinä 

ikinä

menisi 

mutta minä en jaksa enää 

tiedänhän minä miten tyhjiä sanat ovat 

ja tiedänhän minä miten hauraille pohjille 

lupauksia rakennetaan, 

ne murtuvat kun perustukset on tehty, 

niin sinä sanoit itsekin, olisi pitänyt ymmärtää 

tämä on piste 

lopulle ja alulle, 

yksinäisyys on värittänyt liikaa 

elämääni, yksinäisyys kuin 

tabula rasa - 

otan siveltimen käteen 

ja roiskin kaikki värini tyhjälle taululle 

koska minä en ole tyhjä, en ole tyhjä 

MINÄ EN JAKSA ENÄÄ 

haluan vain että tämä hetki olisi 

elämäni ensimmäinen 

ikuisuus

hentojen silmäluomien avaus 

vastasyntyneen 

ensimmäinen muisto 

kun rakkaimman käsivarret 

kietoutuvat ympärilleni 

ja kuulen kuiskauksen: 

"et ole yksin."

saanko sanoa etten jaksa enää

käteni eivät olleetkaan niin vahvat ja minä 

lasken sateenvarjon, ja sade 

murskaa minut 

saanko sanoa että tarvitsen sinua 

vaikka ajan sinut luotani 

halusin vain, ainoastaan käpertyä sylisi suojaan 

ja antaa sataa vaan, loppumattomasti 

metsän puut huojuvat ylleni kaartuneina 

ja muistan saman hetken kaukaa, 

ajalta, jolloin kuolema 

tuntui ainoalta balsamilta 

näille haavoille, 

silloin minä tapasin sinut 

ensimmäisen kerran, 

 mielessäni 

juoksimme pois 

ja satoi 

yhtä kovaa kuin nyt 

Tänään

En tiedä mihin maailma minut vie -
bussin ikkunaa vasten lepään, en enää pelkää
maisema muuttuu, ihmiset vaihtuvat

mutta sinulta olen saanut
satatuhatta suudelmaa,
ja haluan
miljardi lisää

Tarvitsen sokerin suupielistäsi
ja suolan kyynelkanavistasi
haluan tuntea enemmän, haluan tuntea
miten aurinko
polttaa poskiamme,
johdattaa meitä kauas
     sinne minne emme uskoneet
                löytävämme
ja lopulta jonain päivänä
kaartuu hautamme ylle
        siellä missä kukat kasvavat
tuhkistamme

pudonnut

eläviä värejä

keltaista, punaista, oranssia... 

lehdissä, jotka paiskautuvat 

vasten takkiani 

yönmustaa, 

yön kaltainen minä olen 

kun hymysi ei valaise reittiäni 

ei valaise...

mikset sinä hymyile? 

yritän kaikkeni mutta se ei koskaan riitä 

                  mihinkään 

kadut huurteessa, niin kylmässä, sormeni kohmeessa 

mutta en tunne mitään, kyyneleissä sanattomissa 

on sumuista 

lehdet leijailee...tuulessa...hiljaa 

koiranpentu haluaa tervehtiä, 

ihmiset katsovat autoista 

...ajakaa ohi vain 

kaikki on hyvin, 

minulla 

kaikki on 

ihan 

hyvin 

ihan 

hyvin 

...punaista...

lehdet 

niin 

p 

un

a

i

set 

elävät...

pudonneet... 

Rubiinikuori

"Hän ei osaa rakastaa", selän takana he kuiskaavat, 

esitän, ettei se satu, 

mikään ei koske minuun. 

Tanssin yössä satiinimekossani, 

huulipunalla maalaan suudelmani 

pehmeiksi. 

Kerro minulle, rakkaimpani, 

enkö minä osaa rakastaa? 

Onko sydämeni yhtä kova kuin timantti 

jollaiseksi lapsen mieleni hiottiin? 

Olen piilossa alla

rubiinikuoren, 

syvän punaisen, kiiltävän. 

He katsovat maailmaa takaa lasien ruusunpunaisten, 

mutta minä en näe valoa siellä missä muut. 

Tällaiseksikö maailma minut loi, julmaksi 

kuten demonit, jotka minut raiskasivat? 

Minä olen sisältä

rikki, 

minä en ikinä ole 

enkeli, 

olen sen jo ymmärtänyt. 

Sanokaa mitä vain, sanokaa se suoraan, 

sillä minä en tunne mitään, 

yöhön katoavat kyyneleet. 

Mutta viimeistään silloin kun lähden, 

he näkevät, että minunkin sydämeni 

oli kuolevainen. 

Hitaasti, 

ihan hiljaa 

timanttikin 

kuluu. 

...

välillä vihaan niin paljon itseäni
etten osaa rakastaa ketään muutakaan

silloin minun sydämeni on tyhjä
eikä sanoissani piile kauneutta

anteeksi  

kädet ristittyinä rukoilen rakkautta,
huulet sinisinä odotan
suudelmiasi,
mutta mikään ei lämmitä sisintäni
vain kirvelee, viiltää, koskee...

välillä vihaan niin paljon itseäni
että vihaan kaikkia muitakin

väkivaltaiset ajatukset puristuvat nyrkkeihini
kipu lähtee minusta, sillä minä olen kipu

luoja

pimeys hyökyy ulos mielestäni
enkä halua elää päivääkään enää
itseni kanssa,
en päivääkään enää
enkä varsinkaan yhtään yötä

niin paljon minä...liian usein

syrjäytyneet

mikä tätä paikkaa riivaa 

sormeilen tiiliä seinässä, jota ei voi murtaa 

ja painan otsani sen rosoiseen pintaan 

jotta en itkisi 

jokin sinun kasvoissasi häiritsee 

ehkä tapa, jolla katsot alas? 

ehkä valheet, joilla puhut? 

kun tilisi on miinuksella, sinua taas autetaan 

            mutta sekään ei ole varmaa 

kun vointisi on huonompi, voit siirtyä jonoon 

        odottamaan apua 

       apua 

apua 

mikä tätä paikkaa riivaa 

en tunne itseäni, 

olen vieraassa paikassa 

keskellä ei-mitään 

rinnassani kuoleva sydän 

sossut kelat työkkärit koluttu ja mikään ei ole varmaa 

"voi voi sinulla noita mielenterveysongelmii ollu"

ja sinä haluat tiliotteet laskut kauppakuitit selitykset,  

ime minut loppuun 

ennen kuin aamulla herään 

hae vittu töitä kyllähä nuoret jaksaa 

kyllä kaikille paikka löytyy 

mihin minä istun kun yhdessäkään pöydässä 

ei lue minun nimeäni  

on kuin huutaisin keskelle väkijoukkoa 

eikö kukaan kuule minua 

mutta kukaan ei välitä, vaikka 

sisälläni lepää luoti, 

sitten ne ihmettelevät 

mikä ihme meitä riivaa kun haluamme 

tahria nämä seinät punaisella 

ja sinun naamasi verellä 

mikä minä olen

mikä minä olen 

 

sakset ranteen ympärillä 

niin eroottisesti 

riisuvat ihoa 

lihan päältä 

anna minun tuntea, anna minun tuntea 

edes kipua jos en tunne mitään 

anna minä hajoitan itseni niin etten muista mitään 

anna 

anna 

minun 

lupaa 

minulle 

lupa 

       t    u    n    t    e    a  

mikä minä olen? 

               se kuiskaa pimeästä 

ja säikähdän huomatessani sen keltaiset silmämunat 

tuijottamassa minua kuin nälkäiset syöpäläiset 

anna minä satutan sinua, kipu auttaa 

se jatkaa 

minä halvaannun kauhusta 

ja se ryömii esiin haluten minut omakseen 

verta  

...

LATTIALLA 

muistatko kun olin kanssasi silloin kun sinuun sattui 

muistatko kun autoin sinua kun kukaan muu ei kuunnellut  

muistatko miten hyvältä tuntui viiltää ensimmäisen kerran 

ja tajuta että henkinen kipu voi sittenkin näkyä 

muistatko niiden ilmeet kun ne huomasivat että sinäkin 

t u n n e t 

muistatko sinä 

mikä minä olen 

harjoittamaton mieli ei hallitse psyyken impulsseja 

jahtaan paholaisia sisälläni

vaan tarvitsee harjoitusta tunteiden etäännyttämisessä 

minä yritän kuristaa niitä

ja niin kauan kuin häiritsevät ajatukset toistuvat, 

sillä ne puhuvat ja puhuvat

ne täytyy sanoa ääneen 

eivätkä ikinä vaikene

tämä minä olen

ja tässä minä olen 

omassa raa'assa olomuodossani

kukaan ei tiedä mitä minä kävin lävitse

kukaan ei tiedä 

miten paljon olen taistellut 

saadakseni tämän hymyn kasvoilleni

joka päivä

se ei tarkoita etten minä tiedä mitään paholaisista

kukaan ei tiedä 

miten hiljaista on 

nykyään päässäni 

ne eivät edes muista 

omia nimiään  

tämä viha

on syöpä minun päässäni 

sinun mukaasi nimetty 

vanhat ajatukset 

piinaavat minua edelleen 

ja kylmettävät vertani, 

turruttavat naamani 

minä haluan satuttaa sinua 

samalla tavoin kuin kajosit minuun 

en tunne kyyneleiden virtaa 

miten ne repivät auki 

uomia lihassani 

tahdon ymmärtää mitä tein 

jotta ansaitsin sen 

anna minun tuntea tuskaa taas, 

anna veitsen viiltää ihoani pitkin 

kaipaan sitä intohimoisesti 

olin niin yksin

sinä ja sinä ja sinä... 

voisin jatkaa listaa loputtomiin 

kaikista, jotka vihaavat minua 

voisin jatkaa listaa loputtomiin 

kaikista teistä, jotka ette ymmärrä 

yhtään mitään  

voisin jatkaa listaa loputtomiin 

sanoista, jotka sanoitte ja 

jotka tappoivat minut 

silloin 

pala palalta 

minusta tuli näin 

kammottava 

muistan kuinka hakkasin seinään halkeaman 

koska näin siinä toistamiseen 

sinun groteskit kasvosi 

ja halusin sinun kuolevan 

juuri niin kuin murhasit minut 

tämä viha 

hukuttaa sinut 

omaan vereesi 

vielä kerran 

mutta enää koskaan 

ei kukaan minua satuta 

ei enää koskaan... 

ei enää koskaan

valo kosketa silmiäsi

hengitän, en

Näen hitaita unia,

joissa syksyn mukana
kuihdun pois
varpujen ja maitohorsmien seassa

roikkuvat silmäluomet sulkeutuvat pakosta ja 

raskaana mätänevässä maassa
minun ruumiini kietoutuu löysänä massana
paksun saven kaltaisena
mihin tahansa
mistä saa otteen

mutta

minä tiedän jo
mitä tulee tapahtumaan




- - - -



sängyn vanki,

se on kahlinnut minut
ammottavaan syleilyynsä
ja masennus
on löytänyt
minut
nukkumasta

masennuksen kylmästä sinertävät kädet
painavat rintaani
ja sen rohtuneet huulet suullani
puhaltavat kuin elvyttäen,

mutta
vain kuolemanjano pääsee
syvälle sieluuni

Kipuharhat 230815

sydänfilmissä
mutka
kun käväiset mielessäni
                ja hetken pelkään
     mitä jos
enää koskaan
en näe sinua

kipuasteikko 10 
elämänjano haihtuu minusta
vaikka nestettä valuu suoraan suoneeni
tippa tipalta
           lasittuneella katseella
tuijotan vapisevaa kättäsi,
uskaltamatta
vilkaistakaan
ylös silmiisi,
           sillä minä näen siellä
       enkelin

läpi galaksien kirkkauden
kieltäydyn kulkemasta valoon
nyt 

minun on pakko elää 

sinä tartut lujasti käteeni
mutta minä en jaksa pitää kiinni
sillä olen heikko
ja lyijynraskas
         älä irrota, mumisen kuivalla äänellä
pelkään että päästät irti

pian vajoan
syvälle
pimeään

minä halusin kertoa sinulle 
kaiken 
minä halusin näyttää sinulle 
joka kolkan maailmastani 
minä halusin antaa sinulle 
koko sydämeni
ja sen mutkat 
ja käyrät 
ja häiriöt 

käännät kasvoni sinuun päin,
enkä voi estää kyyneleitä
valumasta

ja sinä hymyilet
valon takaa

...vie pois kipuni...

minä muistan sinut 
vaimoni, 
muistan sinut 
kaukaa 
menneisyydestä 
kun kerran olin 
kuolemassa; 
muistan sinut sänkyni vierellä 
kun olin yksinäisin maailmassa; 
ja muistan sinun
valvoneen vierelläni
koko tämän yön sairaalassa,

sinä hymyilet, vaimoni

ja minä tiedän,
että kaikki on taas hyvin

en uskalla avata silmiäni

valonsäteet tummilla hiuksillasi juoksentelevat
ohi poskipäidesi ja suljettujen silmäluomien

välkyt epätodellisena, glitterinsekaisena
kauneimpana, kuin olisit tarua

sormet leikkivät liekkeinä toistensa lomassa
sitten kynnet painautuvat syvään,
uppoavat lihaan,
varmistavat, että olet

siinä

sinä 

en osaa selittää kipua
joka raastaa pimeää sieluani

jos kaikki värit mitä minulle luot
ovat pelkkää harhakuvaa

mitä jos sinä et ole todellinen...



kuka minä silloin olen? 

tumma ruusu

ruusun piikit kaulassa
pikkuiset punaiset verenpisarat
tipahtelevat pitkin rintoja
kuin kertoakseen
      the heart was here 
silmät haavoittuneet, usvan sekainen
näkökenttä ilman tulevaisuutta

Rakastatko sinä minua yhä?  

Rakastatko minua aina? 

sillä minä en rakasta itseäni
juuri nyt

sininen pilvi hyökyy
väistämättömänä horisontista,
se saa minut kiinni pian
vaikka juoksen, en koskaan
ehdi piiloon sateelta,
         masennukselta,
joka sanoo kuoleman
istuvan vierelläni

haukon henkeäni

ajatusmaailma hoippuu epätoivoisena
itsemurhahakuinen nuorallatanssija
sinun suudelmasi
kaulallani repii
kipeää sieluani
ja selittää,
         en minä mihinkään 
                   kuole, 
          et sinä mihinkään 
     mene, 

vaikka pisarat valuvat
yltympäri raskasta kehoani

ja rinnassani viiltää tyhjä kipu

Itsemurha ei ole itsekästä, se on vain helvetin tuskallista

Elämä ei ole 
itsestäänselvyys, 
tiedän sen 

kerran vielä 
katson tyhjiin silmiisi 

sitten käännyt pois.


Ajassa 
olemme 
vain 
tähtien hiukkasia 

miksi perhonen 
kuoriutuu 
elääkseen 
yhden päivän? 


Jos sinä lähdet nyt, 
sydämestäni irtoaa pala mukaasi 

ulvoisin aina 
kuuta 

sinun vuoksesi 

ja kaikkien kadotettujen 
sielujen, 
jotka sanoivat 
hyvästi 

liian aikaisin 


Minäkin miltei sanoin. 

DON'T SHUT UP

Maassa, jossa merkityksettömyys on merkityksistä suurin
etsin itseäni vääristä peileistä, vihollisten silmistä
              hiljaisena
        kuin pelokas järven pinta

läpäisemättömyys kuvasi kasvojani ennen,
nyt huuleni raivoavat kuin avoimet kirjat
ja sivut palavat

en tiedä kenestä puhun, kun puhun itsestäni
katselen vain aamun värinää hänen kylkiluillaan

minusta tuntuu kuin matkaisin valoon, joka ei ole kuolemaa,
se tanssittaa minua ja pyörin hänen kanssaan unten ja toden rajamailla
huudan merkityksettömyyttäni kuuhun,
joka seisoo taivaalla valtavana mutta painottomana
kelluen yllä odottavan veden

sano kun sattuu 

sano kun oot onnellinen 


minä huudan !!!!!!!!




Nyt 


olen lakannut välittämästä
siitä mitä sinä olet mieltä tai
mitä sinä ajattelet

enkö miellytä sinua, 
no hyvä 

emmekö ole enää ystäviä, 
no hyvä 



see how I give a fuckkkkkkkkkk...... not



Aamiaisella kylmää kahvia
jota juon, vaikkei vatsani kestä,
mutta
minä niin pidän siitä

miten rakastankaan

tuota hullua naista !

kuulitko?

ja jos olen menettänyt järkeni
ja ihan liian vitun rakastunut,
that's not my problem
olen ihan liian onnellinen katumaan

siinä on minun merkityksellinen
merkityksettömyyteni


tiedätkö


yön paljaudessa
jossa tuoksumme on erottamaton,
en ole koskaan tiennyt
kumpi on kumpi


minä en koskaan enää ole hiljaa 

en koskaan

piilota sieluani enää

one to tango

haluaisin sinun vain huomaavan
haluaisin että ymmärtäisit
kuinka valtava pala minusta
kuoli
kun menit pois

yksi
kauneimmista
sirpaleistani


Lähdit niin kylmänä,
elottomana tähtenä,
jonka kerran luulin olevan ikuinen

sinä et johdata minua enää
et luo valoa sinne mistä en sitä odottanut näkeväni
etkä erotu varjoista säkenöivänä, kannattelevana

olet vain hiljaa jossakin, mistä en sinua löydä


Olenko vain yksi niistä jonka unohdit

minun on aina ikävä sinua
mutta tuntuu kuin olisi aivan sama
kuinka sen sinulle kerron,
sillä mikään ei muutu

en kuule sinusta mitään nykyään
vaikka sanoit että yhä välität
ja hiljaisuutemme johtuu vain minusta

            minustako vain? 

tanssinko itseni kanssa tangoa kaikki nämä vuodet?
sairaissa harhoissani kuvittelin
etten ollut yksin





en tiedä, miksi

tulevaisuuden tyhjiö

äänet päässäni eivät lakkaa kertomasta 

miten kelvoton olen 

ja kuinka minusta ei ikinä tule 

mitään 

saatan kuulla kirjeen kirjoittaneen naisen omahyväisen hihityksen kirjainten takaa

"Hyvä hakija, valitettavasti olet aivan paska, joten haku ei suosinut tällä kertaa sinua."

vaikka nuo tähdet ylhäällä 

ovat aina johdattaneet 

eteenpäin 

kohti valoa 

mutta mihin minä joudun?    ! 

tässä jääkylmässä, autiossa avaruudessa 

leijun tyhjyydestä tyhjyyteen 

uskoen olemattomaan 

joskus

...joskus 

yksi henkäys
on raskaampi  

kuin junan kiskojen kolina... 

se kulkee autuaan tyhjänä

kuin unesta toiseen,

painottomana,     

valkeana,           

olemattomana

juna vihloen viilettää ohitseni

valo sumentaa silmäni,
enkä näe 

                 mitä tapahtui  

pisarat valuvat pitkin nahkatakin mustaa pintaa 

sen ranteista putoilevat

verikarpalot,

mutta katsoessaan minuun

se ei tunne mitään

en muista sinua ollenkaan

se ei sano mitään...

silti huomaan kuinka

se anoo minun

apuani

en tiedä kuka olen  


pelasta minut itseltäni 

syyllinen

Auschwitziä ei ole enää,

on vain arpia,
joita kukaan ei osaa parantaa


sinä et tiedä mitä käyn läpi, kun katson syvälle silmiisi
ja miten paljon antaisin lämmöstäsi

ruumiini kitunut, kuihtunut
ripseni jäiset, kyyneleiden kristallisoimat


en osaa itkeä vaikka sattuu


käperryn syliisi
sillä pian olet poissa

unessa pelkään sinun kuolleen
ja minä olen yksin

verisessä maisemassa

Saturnus

en tiedä kuinka kauan menisi täältä Saturnukseen
mutta tuntuu kuin olisit siellä asti ja minä
koitan huutaa avaruuteen,
josta kukaan ei vastaa

en tiedä mitä olen tehnyt, mutta saat minut vihaamaan itseäni
yritänkö liikaa vai liian vähän, ajattelen
olevani säälittävä ihmisruho,
joka ei osaa sanoa edes
       "hei"
se on niin helppoa 
sen pitäisi olla niin kovin helppoa!  
mutta minä huudan vain mustaan tyhjiöön


ja sitten totean,

ettei minulla ole edes suuta

Saturnuksen renkaat eivät ole kauniita usvaisia kehiä, 

se on sotatanner, jossa 

eri kokoiset kivilohkareet syöksyvät 

toisiaan kohti ja törmäävät 

huulet kasvaneet umpeen 

olen törmäyskurssilla, 

kohti tämän kaiken loppua  

ehkä et vain koskaan ymmärtänyt, miten korkealle tavoittelen


ehkä se olen minä,

siellä Saturnuksessa

hiljaisuus

se tappaa sinut, 
sinä tapat minut 

järkeni on poissa
pidä minut vain unessa, ravista painajaiseen
piilota tältä kammottavalta todellisuudelta

sekavat muistot virtaavat takaisin ja unohdan kuka olen   t ä s s ä    ja     n   y   t
mutta kaukana kylmien, psykoottisten ajatusten takana
on yhä elävä mieli

sinäkään et tunnista minua 

on niin pimeää 

haudassa, 

johon jätit minut 

(kuolemaan) 

mielipuolinen rakkaus

olen tottunut olemaan kakkonen, toisiksi paras, häviäjä,
          olen likainen salaisuus, paska

mikset käytä minua hyväksesi, 

vihaa ja rakasta, kunnes olen rikki, auki revitty? 

niinhän se on aina ollut 

kohtelet minua kuin prinsessaa, ruusuista ja rakastettua
olen sinulle numero ykkönen joka asiassa, jumalasi ja kallein aarteesi
sinä kulutat päiväkausia vain miettien
kuinka tehdä minut onnelliseksi 
arvaatko sinä mitä se merkitsee minulle
joka kerta olet aina yhtä iloinen, kun saat vain illalla käydä lepäämään minun vierelleni
      m i n u n   vierelleni  kuin olisin joku tärkeämpikin ihminen 
minä katselen sinun untasi, kohoilevia kylkiluitasi, väriseviä silmäluomia
ja ajattelen, että olen onnekkain ikinä

"...sittenkin kun olemme vanhoja ja ruttuisia, ja istumme kiikkustuolissa katsellen taivaan sineä"

en ole ikinä toivonut parempaa naista
rakastan sinua enemmän kuin itseäni 
pelkään yli kaiken, että sinulle tapahtuu jotain - että otteeni irtoaa ja menetän sinut kokonaan,
en tahdo elää ilman värejä, jotka olet luonut minun taivaaseeni
en tahdo elää ilman sinua
haluan kanssasi kauniin talon, ison pihan ja koiria,
kinastella aamuäreänä kumman vuoro siivota, tiskata,
haluan pelätä kanssasi maailman huipulla,
voin vaikka istua vierelläsi köyhänä ja työttömänä, koti likaisena
             niin myötä kuin vastoinkäymisissä 
sinä teet kaikkesi minun eteeni
ja rakastat ehdoitta
vaikka olen mitä olen 

en voi kuvitella tulevaisuutta ilman sinua

valheet, virheet

huijasin itseäni pitkään
väittämällä etten kelpaa sinulle

silmien avauduttua, 

näin vain mitä halusit minun näkevän 

pienissä hetkissä, mikrosekuntin kestävissä
          valkoisissa tyhjiöissä

silmien sulkeuduttua, 

näki totuuden sinusta 

siksi 

en koskaan rakastunut sinuun,  

vaikka tiesin koko ajan 

mitä olit kätkenyt sydämeesi 

jäiden lähdettyä

huuhtoutunut rantaan 

jäseneni roikkuvat lyijynraskaina
enkä minä muista kauan
olen lojunut tässä
ja itkenyt

missä olet nyt, tahtoisin huutaa

   mutta ääneni on varissut
eikä suussani ole kieltä

tihkusade

mädäntyneitä haavanlehtiä, leskenlehtiä tallottuna maahan

tahtoisit pidellä minua, mutta olen kuin en huomaisikaan kosketustasi

ensimmäinen sitruunaperhonen, auringonsäteitä pilviraosta

(pyydän anteeksi)


järven tuntumaan kävelen,

sinä seuraat aivan perässäni

vilkaisen sinuun (kuin kysyäkseni miksi)

jäälautat lohkeilevat ja jymisevät

sataa tihkua,
tunnetko?  

minä en tunne

pohdin hetken, koittaako tämä kevät

huuhtoa ruumiini rantahietikkoon

(itken hieman hymyni takaa) sillä ihoni on kylmä

enkä jaksa joka päivä muistaa olemassaoloni tarkoitusta


mutta minä yritän koko ajan näyttää

että rakastan sinua (liikaa)

sillä se pitää paikkansa, vaikka tietyssä valossa

olen hajalla kuin lumen alta löytynyt, haudattu susi

vihaan

Sano mitä vain,
minä en aio olla sinun tekojesi marttyyri.
Luo minuun paha katseesi,
niin imen sen sieluttomaan tyhjiöön
keskellä rintakehääni. Tuhannen naurun sekaan. 
Poltan,
räjäytän sillat takanani ja sytytän helvetin sinne,
missä puhtoinen mielesi väkivaltaisesti menettää neitsyytensä.
En pelkää mitään, kun kyse on siitä,
mihin vielä
uskon.
Uskon. 
Se, mikä pitelee minua kasassa...
tuntuu nyt usvaiselta ajatukselta, kaukana minusta...
Se, mikä palaseni     p i    t  ä ä         
                        y      h    d e         s s        ä  
ei    k o s k a a n    tule olemaan sinun käsissäsi.
Vihaan sinua tavalla,
joka muistuttaa demonien ääniä päässäni,                                             veresi roiskuu 
niinä iltoina, kun menetin viimeiset
rippeet
järjestäni -
Haluatko maistaa hulluuttani,
tahdotko sen veitsenterävän, epäloogisen raivon
leikkaavan kaulasi katki..? 
Kerro minulle,
miten ajattelit rakastani
satuttaa

kerro

niille, jotka jäivät avaruuteen

Tunteettomien ihmisten universumissa 

olen kuoleva tähti vailla valoa 

tanssin elottomien tähtien rinnalla, 

jotka hohkaavat sinistä kaikua, 

rikon itseni sirpaleisiin 

ja vuodan kuiviin punaista, hitaasti viilenevää verta 

avoimesta rinnastani 

"Minun on niin kylmä", värisin 

muistan, kuinka asettelin turtuneet kämmeneni kasvoillesi 

toivoen, että vastaisit minulle, 

mutta suudelmasi loi kuurankukkia 

rohtuneille huulilleni 

ja itkin salaa 

koska ymmärsin pian kuolevani 

Sinä 

ja sinä 

ja sinä 

ja sinäkin 

en tiedä, miksi lämpöä odotin 

jääsydämisiltä naisilta 

Unisieppari

Yön pimennossa pedon voimakkaat kädet 

ovat kietoutuneet ympärillesi, 

se painaa ruman kuononsa hiuksiisi. 

Uneksi rauhassa, rakkaani. 

Kun nukut, vahdin sieluasi... 

Se ei koskaan ummista silmiään. 

Varjot kavahtavat piiloissaan, 

välttelevät sen katsetta kaikennäkevää. 

Pimeydessä olen ainoa hirviö, 

manaan pois pelkosi. 

Kun nukut, sieppaan painajaisesi... 

Shh... 

Paha sisuksissani

saastasi minussa on kuin syöpä,
            juurtunut sisimpääni
   perverssinä, riettaana,
kehittyvänä

minä olen sinä = sinä olet minä?

joskus koen olevani niin vastenmielinen että
            vihaan itseäni painajaisissanikin
Traum on saksaksi uni
ja kreikaksi haava
       minussa on kuolettava haava,
                        enkä tahdo sinun likaisten käsiesi
                                           enää ikinä
                                                             kertovan,
                                                                             miten arvoton olen

musta aine sydämessäni ei ollutkaan koskaan minun

Haalistunut

sataa lunta viimeisen kerran 

maisemassa vain hiljalleen hiipuva hahmoni 

kevään tuoksu kukkii kaikissa aisteissasi 

kun tanssit, kehosi väreilee herkkänä kuin puhkeavat lehdet 

Mistä sait tuon arven? 

kun avaat huulesi ja puhut minulle, 

en muista nimeäni 

olen unohtanut kivun, 

joka kerran oli ainoa eksistenssi 

nyt sinä olet ainoa 

pitkin kuunsiltaa tanssahtelet 

universaalin puhdas kirkkaus silmissäsi

vaimoni... 

ääriviivani näkymättömät 

kuin lyijykynällä haaleasti hahmotellut, ei muuta  

jokainen pala minussa puhuu vierasta kieltä 

ja olen eksyksissä niin kauan, kunnes 

otat minut tiukasti syleilyysi 

ja tuot minulle kevään takaisin  

Elämä

            jokaikinen hetki
      sinua
on enemmän
mitä koskaan edes osasin kuvitella

jokaikinen sana  

jokaikinen henkäys 

se, mitä olin, ennen sinua
oli vain tyhjyyttä,
kuolemaa

jokaikinen katse  

jokaikinen kosketus

ilman sinua
ei olisi mitään

lupaa 

nyt tiedän miten elämä syöksyy suonissa
ja ensimmäistä kertaa
ymmärrän todella sen haurauden

rakkaimpani, 

koko rikkonaisesta sydämestäni
tahdon vain että olet onnellinen

lupaa

että olet. 

             jokaikinen päivä
       sinua
on lahja

Kaunis elämä

elämä on turha luonnonvara
elämä ei ole kaunista


kauneus on pienissä hetkissä kun ei tunne oloaan raiskatuksi,

petetyksi, hajotetuksi

ehkä

ei aina

voin ryypätä koko yön eikä minua kiinnosta 

minä en välitä 

kehen sattuu 

minä en välitä kivusta, 

kipu on sitä teidän  

kaunista elämäänne 

Kosketa minua vielä

ennen halusin tuntea mutta pelkäsin tuntea yhtä paljon
en tuntenut mitään

murrun koskettaessasi minua,
kätesi löytää kadotetun yhteyden sieluuni
ja pelkään kuollakseni, entä jos tämä kosketus on viimeinen
imen siitä kosketuksesta kaiken ja täytän tyhjiön
rinnassani, missä useimmilla on sydän


 minun sydämeni on arpikudosta ja tikkejä

sattuu, kun rakastat minua
se tuntuu niin hyvältä, että
se repii minut hajalle

ja aina kun kosket minuun,
tunnen jokaisen tunteen tunteiden spektrissä

rakastan sinua niin paljon, etten voi sinua menettää


pyysin aina, ettet huomaisi hirviötä, joka pintani alla nukkuu raivoisissa painajaisissa
ja herätessään syöksyy kimppuun suonet nyrkeissä sykkien
mutta sinä silität sen uneen aina vaan, se lepää syleilyssäsi suloisena
etkä edes haluaisi olla sitä huomaamatta
"se on kaunis", kuiskaat
ja kyyneleet valuvat pitkin poskiani

kumpa näkisin itsekin kauneuden
oman varjoni takaa

Etsin sinut ja löydän sinut

Suffering... 

the sweet suffering...

miltä maistuu oma lääke? 
miltä tuntuu kun sinulta riistetään kaikki? 

jos luulit selvinneesi...
olet väärässä... 
sinä et tunne minua 
mutta minä tunnen sinunkaltaisesi 

minulla on kasvoillani 
kuoleman maski, 
se hymyilee sinulle 

maailmassa on vain muutamia asioita, joita ei voi antaa ikinä anteeksi 

pahin virheesi oli se, 
että satutit minulle 
rakkainta 

riisuisin sinut ihoinesi, kalloinesi 
ja rankaisisin sinua niin kuin viimeinen tuomio

rukoile minua, 
ano minua, 
eikä minun jäänsinisissä silmissäni 
ole pisaraakaan empatiaa  

you son of a bitch

Pimeän demoni

            viimeiseen hengenvetoon...
minä vihaan itseäni kuin olisin siitetty kauhun siemenistä
                       sinussa on kaikki, mitä palvon,
                  ylistän...
         

haluatko minua?

            anna minun tuntea, pyydän
                      ...ihosi hurmio...
                               viilto viillon perään samaan kohtaan
                                                 syvemmälle, kovempaa
                                                                     uppoaa punaiseen lihaan...

tämä kaunis rakkaus

minä en tiennyt miten rakastaa 


                      tunnetko olosi puhtaaksi
               saastani valuu maidonvaalealle ihollesi
ja olen häpäissyt viattomuutesi

perverssi

sairas

paska

minä olen

minun on tunnustettava 

että olen valehdellut,

jotta joka-vittu-ikinen teistä

edes vähän, pikkuriikkisen

rakastaisi minua

en kykene elämään yksin itseni kanssa, tässä pimeässä...

Pohjattomuus allani

Kipua ei ole ilman mieltä, 
kipu kertoo että olemme elossa 

m u s t a s s a   v y ö h y k k e e s s ä 
tuudittaudun lohduttomiin ajatuksiin, joista heräävät tunteet ovat äärettömiä,

niillä ei ole nimeä 

ja sinä katsot minua
niin kuin kuolleet katsovat toisiaan.

Olipa kerran

Olipa kerran 


alhainen,
rietas,
likainen
olento,
villipeto
teräskaltereita vasten taistelija
kiljumassa tummanpunaista psalmia
           armahtakaa, rakastakaa 

mutta vastasiko kukaan


I Siellä, missä ylväitten vuorien huomassa lepäävät rauhaiset laaksot,
kuului pikkulasten kikatusta
            ja joki vuolaasti virtasi tuomaan elämää
                         menneisyyden kyyneleistä

ne sanoivat pedolle:
"Lähde, älä koskaan palaa
sinun paikkasi ei ole täällä

et osaa rakastaa."

Elämä, joka minulla kerran oli, on poissa 

kuka olen nyt? 

II Siinä on häkki,
jonka revin auki

katson lasittunein silmin
viiltävää maisemaa takanani
tuntematta
muuta kuin
väkevää,
pelotonta
tyyneyttä


hengitän haukkoen
jäänsineä

valmiina päästämään irti

Sikajumala

Yllään mustat rintaliivit ja stringit

tanssii tangolla, raatelee metallia  

kultaisilla kynsillä

Hän kuiskaa: 

"Älä pelkää,  

minä olen sinun,  

sinun vain,  

tänä yönä,  

jos palvot minun temppeliäni." 

Ja hän kaartaa maidonvaalean selkänsä 

täydelliseen kaareen 

ja hymyilee kristallinkirkkaasti 

valkoisilla hampaillaan, 

mutta hän haisee 

mädältä, 

kuorensa alta 

mustaa ainetta paljastuu, se valuu reiästä 

hänen paljaasta rinnastaan ja 

Hän kantaa nimeä Saasta 

saastaisine ajatuksineen, likaantunein käsin 

hän rukoilee yötä tulevaksi 

peittämään pimeän sisältään, 

voidakseen yhtyä johonkin lähes yhtä mustaan 

ja unohtaakseen itsensä muutamaksi sekunniksi, orgasmin mittaiseksi autuuden tilaksi 

Sika...

Hän viettelee ja minua oksettaa, 

koska se on minussa 

hänen likansa 

hänen ajatuksensa 

mädäntyneen lihan katku 

"Minä olen Susi,
minä en ole Sika!
Minä olen Susi!" 

- huudan, vaikka se on turhaa
ja hän löyhkää kaiken alta
vaikka taistelen henkeni uhalla

En voi sitä kieltää 

En tiedä vihaanko sitä
vai vihaanko itseäni,
tunnen kuinka inho sisälläni
on ottanut demonin muodon

pidän sinua kädestä kadulla ja kaikki ihmiset tuijottavat
naureskelevat, selän takana puhuvat, köhivät syyttävästi
ja vaikka esitän, etten välitä
viha paisuu suonissani
ja janoan verta

se kirvelee, polttelee, tukehduttaa
ääneni hukkuu mutta
aion huutaa ulos turhaumani

"homoja lesboja hinttejä kuolkaa haluatteko miehen kolmanneksi" 

olen kihloissa naisen kanssa, 

jota rakastan yli kaiken 

ja kyllä, olen homoseksuaali 

KAUHISTUSTA, inhoavia irvistyksiä
en voi kertoa tästä vanhemmilleni 
koska he eivät hyväksy 


enää ei ole vain minua ja minun ongelmiani 
nyt olet sinä ja sinunkin ongelmasi 
ja sen lisäksi koko maailman 
yhteiskunnalliset ongelmat ja häpeä, 
jonka kynsien en anna uppoutua lihaani 


pitelen meitä pystyssä vaikka sataa pahoja sanoja

ja tuulee joka suunnasta, niin helvetisti 

olen kyllästynyt tähän maailmaan!
sinä tiedät kuinka haluaisin vain kadota, 
jäädä peiton alle 
mustan aamun kolkutellessa ovea 
musta kahvi kourassaan 

mennä naimisiin kanssasi kevään kukoistaessa

olenko tarpeeksi vahva tähän? 

kysyn peililtä ja se vastaa: 

jos et olisi, 

ei tätä tietä olisi 

sinulle annettu 

life is a bitch 

miten voitte sanoa 

että on väärin

olla homo 

ja rakastaa  

hautaan kasvoni hiuksiisi 

kun nauran, kun itken, 

kun minuun sattuu 

kuka kieltää sen minulta? Räsänen? 

pidän sinua kädestä kadulla, vaikka kaikki tuijottavat
suutelen sinua, koska minä rakastan sinua
ja sanon, että rakastan sinua,
koska minä en pelkää
en pelkää

it's not your fucking business 

entä sitten kun räjähdän?
joku päivä minä vielä räjähdän
keskellä katua
senkö haluatte nähdä
typerät ihmiset

miksette vain
anna meidän olla
kun en halua muuta

kuin rakastaa
ja tulla rakastetuksi

Musta morsian

suudelmassa maistuu veri
en saa näitä tahroja katoamaan 
suupieleni rikkoutuneet
sano minulle mitä vaan 

"olet kaunis" 

olen saastaa, 
sisimmässäni mustaa ainetta
        kuolettavaa 

vihaan itseäni 
kun näet minut alastomana
haavoissani, läpikotaisin auki revittynä
       vihaan sitä 
kuinka demonit
ovat rietastelleet kehollani
ja juoneet vereni viininään

minä en ole kaunis 

itkusta värisevä
likainen paskiainen,
jota ei voi rakastaa 
jota ei voi haluta 

Tähtien ydin

universumin kaikki kauneus
silmissäsi
tähtien loiste

             vartalon täydellinen kaari
     maidonvaaleaa silkkiä

seuraa minua 

äärettömään 

peitän sinun pienuutesi 
sylini syvyyksiin 
olet minun siellä, missä et häpeä arpiasi 

riisun sinut valolle   

palvon sinua tuhansin suudelmin 
kevein ja raskain, 
suuni reisilläsi 

yhdy yöhön 

joka aistillasi  

          silmäsi palavat
                            tähtien ydinfysiikkaa

kuunvalossa
sisälläni
susi herää henkiin

Addiktio

tuoksusi huuma sen sieraimissa 

                         parempaa              kuin                  opioidit 

                                                              morfiini 

anna minulle parannus, se anoo

unohtaa kivun  

hetkeksi 

       helpottuu 

musta vaihtuu keltaiseen 

punaiseen siniseen 

sateenkaaren satoihin sävyihin 

kauniin illuusion uhrina   k u o l e t t a v a s s a  himossa 

huutaa, itkee, nauraa, rukoilee

sinä riisut itsesi 

ilma muuttuu paksuksi

lanteidesi välissä 

lämmin, pehmeä koti 

sen suloinen pakkomielle 

 sätkii, hourailee, hikoilee, vapisee

se on sairas 

näistä ajatuksista 

sanot 

ei 

sanoitko 

ei 

se tekee mitä vain 

saadakseen sen 

mitä se tarvitsee

 

muuten se ei tunne   o l e v a n s a   m i  t   ä    ä     n

Vaikka inhoankin rakkausrunoja, sinun kohdallasi teen poikkeuksen

Vaikka sydän on vain 

nyrkinkokoinen lihas, 

minä rakastan sinua 

sen syvimmistä soluista asti. 

Rakastan sinua 

joka kudoksestani, 

joka elimestäni ja 

verihiutaleestani. 

Rakastan tunteillani ja järjelläni, 

kaikin ajatuksin, päivin öin. 

Rakastan sinua niin kuin kuu aurinkoa; 

janoten sen valoa, 

kauneinta elämänlähdettään. 

Niin kuin lintu taivasta; 

palvoen, villinä unelmoiden ja uskoen 

kohtalonsa sinun käsiisi. 

Ja niin kuin peto yötä; 

sylisi suojissa alati nälkäisenä, 

himoissaan kaikessa alastomuudessaan,

kauneudessaan ja rumuudessaan. 

Ikuisesti.

Tämä ääni viilloissani

Sade valuu norona poskillani,
k i r k u v a t   k y y n e l e e t

Anelen sinua: satuta minua -
               tiedät että haluan sitä

Ole minun enkelini,
langennut enkelini,

pelasta minut!

Riistä minulta
onnelliset hetket   -    k u k a   n i i t ä   k a i p a a

Minulla on kaikki, kunhan minulla on kipuni. 

Rakastan katsoa sinuun kivun viiltäessä
silmäni verisiksi,
rakastan kun et ymmärrä minua

Haluan yksinäisyyden
peittelevän minut
kuolemanjanoonsa,
messinkiseen maljaan
täynnä vihaa,
katkeruutta.

Ei ole mitään mitä voisit tehdä 
Ei ole mitään mikä korjaisi tämän 

Anteeksi, anteeksi

Minusta tuntuu etten olekaan masokisti
vaan pohjimmiltani
haluan vain
kostaa
satuttaa, saastuttaa
kaiken kauniin
omalla verelläni.