Valkoinen huone

valheet värittävät todellisuuden psykedeelisin kuvioin 

minun suullani elukka puhuu, obsessoituneena tulviviin väreihin 

suutele minulle rakkautesi sävyt ja strippaa lanteidesi muodot 

                  rakasta minut punaiseksi 

               sytyn veren kuohuviin liekkeihin,

                       älä anna 

                              minun mennä 

valkoinen huone on kohtaloni 

huudan apua tähän silmiä kirvelevään tyhjyyteen 

tarvitsen jotain, joka ruokkii minut värein, äänin, muodoin 

yksinäisyys, tämä metallinraskas mustuus kylkiluitteni vankilassa 

en kauaa enää kestä mustavalkomaailmaa 

                                    rakasta minut siniseksi, 

                                               kuolleeksi...

se rakastaa sinua  se rakastaa sinua 

loppuun saakka ja se rakastaa senkin jälkeen, kertoo elukka suloisella äänellä 

                                 haluan uskoa että se on totta 

         minä tiedän että se on valhe 

mutta kipukin on parempi kuin se ettei tunne mitään 

 

tuhoa minut 

esitän etten pelkää, mutta kun kosketat minua, 

hajoan tuhansiksi atomeiksi avaruuden viileään ultraviolettiin 

Elävänä edessäsi

Kuinka paljon rakastankaan
viileneviä iltoja, kellastuvia sydämiä
peitän hupulla lukemattomat kasvoni
ja myhäilen tyytyväisenä syksyni hiljaisessa lehtipedissä,
jossa ei tarvitse olla kukaan kenellekään

Olen ulkona pelistä, kiitos. 

Aika lyhenee ja kaikki pysähtyy kiehuvassa sateessa
ennen olin tyttö ikkunan takana, odottamassa aurinkoa
mutta nyt annan pisaroiden huuhtoa
menneisyyden
s
y
ö
k
s
y
k
a
i
v
o
o
n

- tervemenoa.  

Yöt pukeutuvat entistä mustempaan ja
joskus hymyilevät tähtisilmin,
ne opettavat että on parempi olla oma itsensä,
näyttää pahat puolensa ja kohdata maailma vihaisena,
            kuin valheellisena

nauran vain odotuksille,

pyydän kauneinta naista tanssimaan kanssani
illan kaartuessa pohjoisen kaduille

ei otsikkoa

e n   o l e   o l l u t   t ä s s ä   m a a i l m a s s a   p ä i v ä k a u s i i n , 

tietoisuuteni luuraa piiloissaan, piileksii hämärässä 

kun minä kellun vaaleanpunaisessa kuplassa, 

jossain missä on niin paljon parempi 

nukahtaa soliseviin jokiin ja mansikkaiseen suukkoon 

kuin huumattu 

mielikuvitusta, minä tiedän sen, kun halvaannun kauhusta 

muistot, kasvot, äänet välähtelevät mieleeni kuin salamat keskellä yötä 

minä en halua kuolla mutta usein se olisi parempi vaihtoehto 

olen huomannut että en voi poistaa tunteitani enää 

minä tunnen kaiken 

jokaisen särön konsonanteissasi,          

pidentyvät etäisyydet,                      

   kaiut,                             

valheiden ja vääristymien hajuerot,              

voimistuvan kivun, mitä enemmän näen ympärilleni 

stressihormonitaso on tappavan korkea

lyijynraskaana lepään lattian uumenissa kuunnellen askeleittesi huminaa 

mutta en voi huutaa sinulle mitään, kun tunnen 

metallisen revolverin 

kylmän, puristavan suudelman leuallani 

kuin verenmyrkytys 

haavoista kohti sydäntä 

s a i r a a t   a j a t u k s e t  valtaavat minut 

se on sinun aseesi

ja minä olen marttyyri, en jaksa enää kamppailla  

Tuhon valtakunta

I Et kuule minua. 
Poraan lävitsesi ennemmin tai myöhemmin, en koskaan unohda mitä olet sanonut.
En voi luottaa sinuun, aistin valheesi kiemurtelemassa kaulallani.
Esitän etten tunne niiden kuristavan, mutta hymyni takana valuvat kyyneleet.
"Puhutko totta nyt vai et?" päässäni kysyn joka kerta lopettaessasi lauseen.
Vislailet leikkisästi, olet iloinen, naurat: "kaikki on hyvin!"
II Lapsi sisälläni palvoo sinua. 
Lapsi tarttuu käteesi, toivoen sen olevan kallio,
mutta se murenee
                hiekaksi,
          johon vereni häivettyy,

etkä sinä edes huomaa.  

Umpikujiin puhut itsesi,
törmäilet labyrinttisi seiniin, kiedot itsesi syvemmälle mutaan.
Sinä olet pimeyden syleily, ja tuntuu kuin veisit minut mukanasi.

Mutta minä en halua sinne.

Girl in Scotland

Kautta kukkuloiden,

niittyjen,

sadepisaroiden puhtauden,

              tulen takaisin! 

Käsinkosketeltava illuusio sirosta hahmostasi

suudelmalla sinetöi huuleni, lupaus

kohtalon

            Ae fond kiss...

                              ...kuin kevyttä toiveunta

                                                                    Olitko se sinä?

Näin ripauksen vain kadun kulmalla,

goottilaisen kirkon ja puiston välissä, vilahdus punaista

                                 kiharoita ja meren väristä satiinia

Hullun unta, luultavammin.

                                                        My love is like a red rose...

Kuvittele minut luoksesi, sillä minä olen -                     todellinen?

Tanssi minua varten tänä yönä, nuotion rätistessä

ja viulujen vaikertaessa kivusta,

vain sinulla on lupa

sydämeeni.

                     Minä -

minä en selviä,

kuinka junan kiskot vievät vimmatusti kauas luotasi

                 ah, etäisyys kirvelee kyyneleissäni,

          odotathan

minua siellä 

meren

toisella puolen,

my fair lady? 

Sinussa on kotini. 

Mielen loukussa

satu onnellisuudesta pelkkä
emotionaalinen kuolema, 
vääristymä
jostain kaukaisuudesta kuulen sinun sanoneen:
    " O l e n    a i n a    t ä ä l l ä . "
missä? missä?     sokeita sanoja, iskuja tyhjyyteen
jos ymmärtäisit kokemukseni, muuttaisiko se mitään?
radikaali yksinäisyys piikkinen pesä
loputtomassa välittämisessä
ristiriitoja, joihin älykkyysosamääräni ei riitä
pelkään eksyneeni liian syvälle spiraaliin
entä jos en löydä takaisin 

ei ketään, kenelle soittaa juuri nyt 

psyykkisesti ja fyysisesti
jossain muualla
   m u o d o t t o m a n a
lipua ajattomuuteen, paikattomuuteen
mihin menen, kun pelkään eniten?  
harhoja, skitsofreenisiä luuloja
mustat kyyneleet silmittömillä kasvoilla
mistä niitä tulee?
vieraalla maalla, omassa kotipihassa
minä en tunne sinua, sinä et tunne minua enää
ääriviivat häivyttyneinä muistojen kehään
entä jos en löydä takaisin