yhtäkkiä ymmärrän isääni
kokemuksen tasolla, kaikki on selkeää humalassa
jos itken, anna minun hukuttaa itseni ämpäriin
kuka tässä nyt olisi kieltämässäkään
joskus harvoin kerron ihmisille, että t u n t u u p a h a l t a oikeasti
yleensä siinä vaiheessa, kun seison ihan liian reunalla
ne ei välitä edes silloin, tai sanovat
"voi ei
ja koita pärjäillä"
pärjään aina, en ole muuta tehnytkään kuin selvinnyt
olen terästä, mutta tällaisina hetkinä, sisuskaluni ovat kuin paperia,
jotka silppuan kynsieni alle
ehkä en halua selvitä enää
oma vika
käsittäisinkö edes miten päin olisin
jos joku tekisi saman mitä minä teen joka päivä?
vihaan kaikkia kiittämättömiä paskojaolen niiden olkapää, kun ne itkevät, puhuvat tuntikausia miten paljon sattuu
"rakastan sinua", ne sanoo minulle, "avaudu minulle, nyt minä kuuntelen"
sanon yhden sanan, niin ne katoaa jonnekin usvaan
löydän itseni yksinäisyydestä
valehtelijat!
kukaan ei tiedä mitään rakkaudesta
tai sitten olen vaan idiootti, kun jaksan yrittää
näin käy joka ikinen kerta
ja olen kyllästynyt
en tahdo kuolla
mutta en jaksa elää ilman rakkautta
haluan satuttaa sinua kuten olet satuttanut minua
haluan hylätä teidät kaikki