Opettelemme toistemme kieltä,
vaikka se, mihin emme tarvitse sanoja,
on paljon tärkeämpää,
kuten portit, jotka avaamme
ja miekat, jotka nostamme kivistä
ja ne katseet, joita luomme,
kun aurinko vetää pimeyden verhoa kauas meistä.
Hän lukee minua
kynttilän valossa,
ja hän palvoo sanojani
kuin aarteita,
mutta kallein
odottaa
sisälläni.
Ymmärrän enemmän,
kun emme puhu
sillä sanat ovat järjettömiä, rakkaani,
ii sinne ja ee tänne, miten "keretä" taipuu?
sano "kuusi" enkä tiedä, puhutaanko puusta vai numerosta
imperfekti preesens ja pluskvamperfekti, onko sillä väliä
aikamuotoja on vain yksi ja se on NYT
hänen vyötäröllään on tilaa
juuri minun käsilleni
ja hänellä on päällään punainen takki ja korkokengät
luulin, että se olen vain minä, joka tuntee
mutta jokin värähti hänen ihonsa alla,
kun otin hänestä kiinni
kuuntele,
sydämemme lyövät
samaan aikaan