Humalassa,

keskiyön yksinäiset kulkijat
retkottavat kadun kulmalla surkeina
yksi heistä pakenee tunteitaan pimeään
elämän vilahdellessa ohitse nauhana
            myrsky riepotteli meitä, valkoiset salamat repäisivät taivaan kahtia  

ilma painaa kosteana niskaa ja tuoksuu tupakkasi savulta 

juostessani aistin sinut kaukaisena illuusiona 

muistan, kuinka ikävöin sinua, 

tartun vaaleaan päänahkaasi ja 

kiskon sinua lähemmäs, 

mutta kyyneleitä on tuhlattu 

tuhansittain liikaa sinun vuoksesi

enkä tunne muuta kuin katkeruutta, suutelen huulesi verille

            huomaatko etten ole se, joka olin ennen?
kipu on silti sama kuin eilen
yhä kiljun piikkilangoissani kidutettuna
rukoillen yötä suojaksi,

         kun kuulen askeleittesi kaikkoavan,

   jokin perustava minussa tukahtuu 

eikä kestä päivänvaloa 

Mysteeri

miten
planeetat 

kohtaavat toisensa 

murto-osasekuntien ajan 

ja sulavat toisiinsa 

uudeksi maailmaksi?

rakas, 

elä lävitseni, 

sanat pettävät minut jälleen, 

sinisiivet, neitoperhoset 

piirrettyinä vatsaan, 

väsyt taistelemaan vastaan 

ja kun kohotat kätesi ilmaan, 

niitä ympäröivät sulat, 

olet vapaa, 

lennä!

lähdet ja tulet lähemmäs,

lankeat jumalan kaltaisena, ikuisin elein 

kuin mustavalkoisessa elokuvassa,
kaksi ihmistä yksi ja sama,

palamme täydellisesti 

suloisessa symbioosissa,  

syöksymme

ohi päiväunien hattarapilvien, 

halki todellisuuden terävien kielten, 

Kuolleen meren suolakiteiden, 

ja miljardien,

tsiljoonien galaksien, 

yhtyvien maailmankaikkeuksien, 

yhdessä suudelmassa 

löysin avaimen

sinuun

Maksun aika

...tahdon haistaa kauhusi hien          

juokse ilman jalkoja henkesi edestä 

pakene, kunnes kohtaat totuuden... 

tiesi päättyy tähän

.

pian huomaat: 

et voi kuolla 

etkä elää tuskallisemmin

Tuomionpäivän

kuutamon valossa

hitaasti lasken arkkusi 

maan pimentoon

.

syvemmälle

.

raudankatkuiseen

multaan

.

pimeimpään

unohdukseen

.

.

.

minä hautaan sinut elävältä

Teen sinulle saman 

mitä teit sille pikkulapselle 

minä olen jumalasi 

sinä tottelet jokaista käskyäni 

minä pitelen käsissäni sinun kohtaloasi  

ja puristan sen nyrkissäni murskaksi, 

hitaasti, se tuhoutuu kuin posliini 

tuntematta muuta kuin mielihyvää 

katselen kyyneleidesi vierivän 

veresi sekaan 

           ja sinä ryömit karkuun 

         mutta sinulle ei ole pakopaikkaa, 

minä löydän sinut kaikkialta 

ja joka yö rukoilet kuolevasi pois, 

sillä kuolemakin tuntee armon, 

sinun ei olisi koskaan pitänyt kokea tätä 

mutta sinä koet sen 

silmästä silmään 

hampaasta hampaaseen

juuri kuten teit 

minulle 

Portaat taivaaseen

     kuun tomuinen pinta peittää muistot

             minä unohdan nimeni, kasvoni, tekoni 

                         olen pieni 

                   ja olematon 

         sydämen matala rytmi, hengitän ulos  

jos nyt kuolen, 

kuolen täydellisenä 

Miten kaunis oletkaan
heittäytyessäsi tuuleen,
siipien hopeiset säikeet
helmeilevät vasten avaruutta

ota minut mukaasi...

kun tanssahtelet pitkin kuunsiltaa

ja askeleesi ovat silkinpehmeät,

kun hiuksesi leikkivät pilvien kanssa

ja laskeutuvat selkäsi kaarelle,

minä katson          

sinua      

ja unohdan itseni

p

u

t

o

a

n

o

n

n

e

n

p

i

s

a

r

a

n

a

universumisi syliin

Todellisuudesta & menneisyyden illuusioista

Näin unen, jossa kerrottiin, että maailma on vain illuusio,

siksi tapahtuu niin paljon pahaa, 

ja että todellisessa maailmankaikkeudessa kaikki on paljon paremmin 

mutta sinne pääsy vaatii riskejä, ymmärrystä, ettei ihminen ole mitään; 

maapallo on vain atomin kokoinen valhe galaksien syleilyssä 

hyppäsin suureen putkeen, kymmeniä metrejä alas hyiseen veteen,

taistelin syvyyksiä ja kuolemaa vastaan, kunnes ymmärsin, 

että voinkin hengittää pinnan alla,

ja sukelsin syvemmälle,

kunnes veden pohjalta avautui uusi maailma, 

jossa ihmiset osasivat rakastaa toisiaan

ja kaikki aistini olivat terävämpiä,

nurmi tuoksui syvemmin ja liikkeeni olivat vahvempia,

halusin maistaa oikeita kyyneleitä ja todellisia mansikoita,

(voi pojat, se oli hienoa)

enää mikään ei voisi minua vahingoittaa

enää mikään menneisyydessäni ei voi minua vahingoittaa.

Minä tunnen itseni. Minä ymmärrän itseäni.

Minä näen tulevaisuuden,

koska näen ensi kertaa elämässä

menneisyyteni,

syyt kaikkiin rikkonaisiin vuosiin.

Tämä on totuus,

ja siksi minun on hyvä olla.

Olen ok.

Olen niin onnellinen.

Minä elän todellisuudessa.

Demonin kuolema

On aika sulkea simmut, rakas demoni
Nukahtaa ikiuniin
Tuhosit niin paljon kaunista, minun herkän sieluni,

pienet, hopeanväriset perhoset 

puristit nyrkkiisi 

Kerro minulle, sattuiko sinuun koskaan

kun kuulit niiden siipien murskautuvan, kyyneleet hiljaisuudessa

Sano, halusitko koskaan niin kipeästi kuolla, kun tajusit pelkoni

On aika sulkea simmut, rakas demoni 

Tästä valosta et minua enää näe

Varjoissa pelot kasvavat suunnattomiksi, mutta mitä enemmän uskaltaa paljastaa, 

sitä paremmassa turvassa

on

Kerro minulle, rakas demoni,

uskoitko koskaan tämän päivän koittavan

kun ryömin syvimmästä pimeästä kirkkaimpaan valoon

Sano, uskoitko kuolevasi näin

Ehei, ethän sinä.

Siksi minä en vain selviä,
minä voitan.
Voitan pahimmat demonini.