retkottavat kadun kulmalla surkeina
yksi heistä pakenee tunteitaan pimeään
elämän vilahdellessa ohitse nauhana
myrsky riepotteli meitä, valkoiset salamat repäisivät taivaan kahtia
ilma painaa kosteana niskaa ja tuoksuu tupakkasi savulta
juostessani aistin sinut kaukaisena illuusiona
muistan, kuinka ikävöin sinua,
tartun vaaleaan päänahkaasi ja
kiskon sinua lähemmäs,
mutta kyyneleitä on tuhlattu
tuhansittain liikaa sinun vuoksesi
enkä tunne muuta kuin katkeruutta, suutelen huulesi verille
huomaatko etten ole se, joka olin ennen?kipu on silti sama kuin eilen
yhä kiljun piikkilangoissani kidutettuna
rukoillen yötä suojaksi,
kun kuulen askeleittesi kaikkoavan,
jokin perustava minussa tukahtuu
eikä kestä päivänvaloa