Kaikki elämäni keväät

kevät tekee tuloaan
ilmassa leijailee sen herkkä tuoksu
on kirvelevän kirkasta,
tunnen sen kaikkialla kehossani
välähdys ja toinen välähdys: jokainen eletty kevät 
on sama kevät 
kuin tämä kevät 
minä olen kevään lapsi
ja lapsuuteni ajat olivat huhtikuun valkoisia
ja toukokuun keltaisia,
aina niin täynnä paljastavaa valoa

inhoan kevättä
koska pelkään
että tämä kevät
on samanlainen kuin aiemmat,
en kestä enää yhtäkään sellaista 

ja kuiskaan itselleni, älä pelkää, ne ajat eivät tule takaisin 
mutta joka kerta, kun kevään aurinko valaisee seinät

murtumineen, halkeamineen

se on vain välähdys ja toinen,
niin muistot palaavat

"Kevät on kuoleman aikaa. "

pyydän,
ettekö jo voisi
jättää minut
rauhaan,
vapauttakaa minut kaltereista
antakaa minun jatkaa matkaani

jotta olisin taas ehjä ja elävä,
hyppelehtisin kaduilla, joiden varret täyttyvät
leskenlehdistä ja sitruunaperhosista,
ja juoksentelisin metsissä,
jotka vuotavat yli äyräittensä
metsätähtiä, kieloja,
tuoreita silmuja,
varpusten sirkuttelua,
kaatuisin selälleni nurmikolle

ja linnut rakentaisivat pesiään
kuten minä rakentaisin uutta kuvaa
keväästä,
sellaista kuvaa,
jollainen kevät oikeasti on

koska minä haluan rakastaa
jo tätä kevättä.

Taiteilen, siis olen.

Tasan kaksi vuotta sitten 

tulevaisuutta ei ollut, vain nykyhetki

ja huomenna ... tyhjyys  

 lukion jälkeen

 putoaminen







lävistän 




painovoiman 









lyijynraskas  

Koko elämäni ajan joku on yrittänyt osoittaa minulle suuntaa 

mutta olen ollut sokea 

lähinnä itselleni, mutta myös muille 

koko elämäni ajan minulla on ollut tie 

joka johtaa huomiseen 

ja se jatkuu...

Nyt seison sen äärellä

ja tunteet kihoavat silmiin



se on kauniimpi kuin unelmani

koska

se on oikea  

se on todellinen  

onhan?

se on.




juoksen sen syliin

ja annan sen värittää kasvoni,

luoda valot ja varjot


seinät

ja raamit,

tuoksut ja kaupungit


se piirtyy eteeni


ja minä tiedän

se on totta





minä olen

jotain




minulle on paikka.

.

oletko koskaan nähnyt kun joku raivaa tietään pimeästä pimeään 
ryömien, kasvoillaan ammottava mustuus 

oletko koskaan nähnyt sellaista kärsimystä kenenkään silmissä 


tänään näin vanhoja valokuviani
halusin romahtaa polvilleni
en edes muistanut, että hymy voi olla niin
valtava valhe

kuin anorektikko 

joka törröttävien luiden alta 

kähisee: "olen ok" 

kukaan ei edes koskaan kysynyt 

vaikka jokainen sana kirkui apua
ja kipu kuulsi läpi
käperryin turvaan kuin pieni, sairas eläin
likaisiin vaatteisiin, likaisiin hiuksiin

ja kevään häikäisevässä loisteessa
en jaksanut enää

.
.
.

kaikista valokuvista
en tunnistanut itseäni,
osa viilsi sieluun reikiä

ja loppuja en katsonut 

olin niin vihainen ihmisille,
jotka vain seisoivat ympärillä
ja odottivat,
kun ryömin
pimeästä pimeään
kohti kuolemaa

enkä kiitä heistä yhtäkään siitä, että
nyt on niin paljon parempi olla

uskokaa pois, 


niin paljon

Ystävänpäivänä

Maalailen unelmani huurteiseen ikkunaan 

ja pisarat virtaavat pitkin kylmää lasia, en aio itkeä 

minun mielessäni kalvava odotus ja epäily, kaksi toisistaan erottamatonta

sydän kiroaa tuskaansa 

pitelen sitä paikoillaan, jokainen sykähdys viiltää 

kuin puukko samettista, maidonvaaleaa ihoa 

hidastettuna 

Minä kysyn: 

Mitä on rakkaus, jos sitä ei voi toteuttaa?

Ei se ole rakkautta 

mutta ei liene yksinäisyyttäkään 

jos vierellä on ihmisiä  

Mietin ennen nukahtamista sinun kasvojasi, mietin niitä ahkerasti, painan ne mieleeni 

jotta ilmestyisit unissanikin, maailmoissa, jotka ovat oikeampia, todellisempia  

kuin haaveet 

Tuntuu melkein totuudelta 

Tuntuu melkein sinulta 

           niiltä poskipäiltä, silmäripsiltä, 

                     rintakehältä, 

                          huulilta, kaulalta, hiuksilta, 

          sormenpäiltä, 

              korvannipukoilta,

     suudelmilta, 

jotka sinulle loin

Melkein 

olen onnellinen 

Kaikkialla tunnen lämpösi

Välillämme on seinä 

jonka molemmin puolin 

painaudumme samoihin kohtiin 

sinä hengität sisään, ja sydämesi sykkii 

samaan tahtiin 

tiedän sen 

tunnen sen 

rakas, 

aika tulee. 

Et ole yksin. 

Pelkään

Hämärä hulmuaa tummana 
laaksoissa, metsissä, vuorilla 
kukaan ei näe sieluani, 

vertani 

suuret, kalpeat puut sulkevat suojiinsa 
metsän pimennossa ei ole taivasta, vain maa 
hiljalleen lumi minut peittelee  

rukoilen, 
että tämän kerran 
yö ei vielä hälvenisi, 
vaan se lohduttaisi minua 

kuin omaa lastaan 

Se mitä ei puhuttu - -

sanat eivät riitä
sanoja ei ole

totuus

viipyy katseessani
lymyilee hymyssäni
ja väreilee ihollani
kuin sähkö

Tule tähän... 

piirtäisin sen selkäsi kaarelle
maalaisin sen rinnallesi
ja valuttaisin sitä
sielusi joka alttarille, pohjia myöten

...haluaisin sanoa  

Rakastan sinua. 

Älä koskaan mene.

Ikuisesti 

tulen sinua 
kaipaamaan.