Huomenta, ystäväni

Olen herännyt ääneesi
monta kertaa aiemminkin;
sinä huudat minua
ylhäältä,
ja luulen että näen sinut
taas pienen hetken
kaipaan
niin paljon


sade hakkaa vasten ikkunaa
luovuttaneena
kuin me kerran luovutimme toisemme pois
se myrskyinen päivä, muistatko?


jos itkisin,
se olisi aina vain
todellisempaa
(en aina vieläkään usko sitä)

enkä tahdo tuntea enää

mutta himmeä valo tunkeutuu
sälekaihdinten lävitse puhuen
samoilla sanoilla
joilla lohdutit minua kun olin surullinen

ja jossain vaiheessa tajuan että
se oli vain unta,                             vain unta, lapsi rakas

aamu saapuu uudelleen
aurinko nousee uudelleen
ja kaikki on ennallaan

mutta ei,
ei!
minä en ole unohtanut
kuinka rakas olit
minulle
silloin

kun puhut minulle yöllä
mikään maailmassa ei voi rikkoa minua
muistan
miten itketään
ja sydämeni on taas kokonainen,
niin kokonainen...

Kuolemansuudelma

kun näen sinut
on laskettava hitaasti kymmeneen

1,2,3...

tartuttava kiinni omasta niskastani
purtava kielestä, hampaat yhteen
niin että veri maistuu

3,4...

rautainen aromi
kuin tämä pistooli

5 6 7 8 9

luodit ovat valmiina liipaisimessa

enkä tiedä kauan voin kontrolloida sitä
mikä sisälläni raivoaa
hurjana loikkii pitkin seiniä
kirjoitellen asioita
joita ei yksinkertaisesti sanota ääneen

suutele sitä

suutele sanojani

sillä minä vihaan sinua niin

vihaan

...

Taas ystäviä vai taas vihollisia

En tiedä kenen vika se alunperin oli

saat sen vain tuntumaan minun syyltäni.

Katso mitä olet tehnyt, sanoit silloin:
mutta olen antanut anteeksi vaikken koskaan voisikaan unohtaa.

sitäkö anteeksianto olikin?

veri valuu kuumana
pitkin ranteita
se on sinun tuskaasi
se oli sinun veitsesi

olet aina ollut se fiksumpi
tiedät miten hopeaketjuista pidetään kiinni
miten niillä ohjaillaan ja kuristetaan
tanssin mukana tyytyväisenä
etten tuntisi itseäni
niin huonoksi
mitä olen

sinä tiedät miten niillä tapetaan
ja tekisit sen vain siksi
että voisit todistaa
olleesi oikeassa

enkä laita enää vastaan

en taistele enää vaikka kuolema katsoisi silmiin
annan jo olla
annan sen voittaa
jotta tietäisit miten paljon
merkitsitkään minulle

ja että lopultakin
tämä sota olisi ohi

Sydänkohtaus

vihan ja rakkauden välissä
on hento viiva
en koskaan ole varma mitä tunnen

ole minun

kuule,

ole vain siinä että voin rakastaa sinua

käännyit ympäri.

nyt rintaan vihloo lamaannuttavasti

en pysty tekemään mitään

en pysty kirjoittamaan järkeviä lauseita

eikä kieleni löydä oikeita äänteitä

kertoa

tästä

SYDÄN JA AIVOT EIVÄT TOIMI YHTEISYMMÄRRYKSESSÄ

TÄSSÄ RUNOSSA EI OLE JÄRKEÄ

pelkkä tunne.

suru joka valtaa mielen ja kehon ja sekoittaa arjen ja tuhoaa juhlan

viha joka tekee hulluksi viimeiset ehjän järjen rippeet

r yt m i h äiri öit ä

miksi juuri minä?

minun elämästäni kuolee valo joka sekuntilla yhä tummenee

joka askeleella minkä otamme toisistamme kauemmas

joka hetkellä enemmän kun koulu lähenee loppuaan ja en enää näe sinua

mitä minä sitten enää olen

jos en voi olla  o l e m a s s a

siivet murtuvat pölyisinä yöhön ja kasvot painetaan sementtiin

sano että rakkauteni jää

kun itse olen poissa

ja maapallo jatkaa kierrostaan

sano että

kaikki on paremmin

kaikki on paremmin silloin

sillä seison vasten ilmaa

tyhjänä unelmista

nyt

sydämeni hakkaa kämmenissäsi täynnä kipua

se katsoo kohti kuolemaa ja tietää miltä se maistuu

ja voi Jumala, 

miten vihaankaan tätä kaikkea

mutta silti rakastan

Olemassaolon kysymys

en erota mikä on totta
ja mikä unta

eksyn                rajamaille

olet avaruus
tähtiyö
jolle levitän kädet

tämä on aamu, tämä on painajainen
NIPISTÄ HEREILLE HETI

elämäni

se meteoriittien
lailla maan pinnalle iskeytyy
vasten ruumista kaikella massallaan

kun olen itkenyt loppuun
olenko tyhjä,
iloinen
vaiko kuollut?

sano 

että 

olen 

tässä

kun olemme kiinni sormenpäistä sormenpäihin
ja pimeys sulkee huulemme
hiljaisuuteen

lupaa vain että olet olemassa.