Kerro että se on totta

En tiedä haluanko enää elää ilman sinua,
silmät kiinni
kuiskaan korvaasi
kylpyhuoneen kalpeassa valossa

käsilläni kauhon tyhjää
en tunne ihosi hehkua
minä kylmenen
sisältä, katsellen miten
laimea veri vuotaa suonistani
jolla seinät täyteen nimeäsi kirjoitan
joku siitä ne pyyhkii taas
arpeni syvät
kyllä minä vielä unohdan

olemme yksin,
me molemmat

eri huoneissa
eri maailmoissa

Me laulamme oodia talvipäivälle

painamme kädet
ikkunaa vasten
eri puolilta
meidän tanssivat sydämet
kylkiluitten takana
haluavat hipoa toistensa
syvimpiä virtoja

olen onnellinen
että saan elää tämän päivän
aistia tämän villin
tuulen hiussuortuvissa
maistaa auringon ja lumisateen
huulillani
tänään en pelkää rakastaa sinua
tänään en pelkää laskea vapaaksi niitä
lauseita jotka kieleni päässä juoksevat
en pelkää tuntea
sinua

Syntymäpäivä

Aamukaste, silmiä polttava herääminen
valonhäivähdykset sälekaihdinten välissä
toivon, etten itkisi näin
mutta tunnen sinun sydämesi
vasten rintaani

ja yhtäkkiä sulan läpi lumikinosten
ja routaisen maan, kuin pieni kukkanen
meidän yhteisenä huhtikuuna

sinetöin huuleni sanoista
enkä kerro kenellekään mitä tunnen
vaikka kuka tahansa voi nähdä
kullanhohteen
ympärilläni
kuolema on kaikonnut
enkelit ovat laulaneet

kun koulun oven auki avaan
ja näen sinut siellä
samanlaisena kuin aina ennenkin
mutta niin erilaisena, uudesti syntyneenä

ja tänään

maailma on niin kaunis

elämä on niin kaunis

sinä olet niin kaunis

en enää voi vastustaa

Todistus paperille tuhrattuna

ämpärillinen surua
tyynynpieluksilla,
hapanta viiniä
ehtoollishörppynä
syntisille, sielunsa pitimiksi

sängyssäni asuu vinohampainen pappa
hekottamassa valkoiselle ruumiille päivän juoruja

olen tullut siihen tulokseen,
että, ystäväni,
te olette olleet hieman 

vaitonainen viimeiset viisi päivää

jos minä nyt avaan silmäni
saatan nähdä
katon laskeutuneen taas
kaksi metriä alemmas,
ja miten enkelit
alasti ja kepein ilmein
hyppelehtivät
kuin jänikset
kuolinvuoteellani

eikä kukaan oikeastaan
edes hitto vie tajua.

Mahdottomuudeksi nimitetty tila

kuinka monta kyyneltä
kyntääkään kämmenten
karheaa pintaa


miksi satutan niin


yksi ainoa
poskeani kutittava katse
minun henkeni
salpaa

ja äkkiä tiedän että
en halua ketään toista

vaikenevat metsät jälkeni nielevät
pimeä haudan rakentaa
kuolema, pakotie
minä juoksen pois

minä pakenen
itseäni

yksin, kauneuttasi

Tarina laivasta, joka satamaan upposi

Joskus oli kesä
katseessasi, joka taivaanrantaa
alati tähystelee, odottaen jotain saapuvaa


kasvot pulppuavat kyyneleitä
haalistunut virta
toisista maista
merenrantaan johdattaa
varpaat hukkuvat hiekkaan,
vanhoille jalanjäljille

ja minä muistan
auringonkukkapellot
jossa maalatut perhoset nauravat
ja mansikkapirtelövanat
paistattelevat
suupielissä,
huokasin:
maailma on kaunis

liian kaunis minulle

smaragdisilmäinen jumalatar
kämmenensä kohottaa
ja silmäluomensa sulkee
edessäni

ja minun luitteni alla purppurainen
liha tuskaansa kiljuu, anoo
talvisen meren
päättymättömään syleilyyn
joka kankeista jäsenistä
sydämeni syvyyksiin
kosketuksensa
upottaa

se kylkiluut pohjallaan rikkoo
rintaan suljetut sanat
jotka kohtuun kuolon
iäksi unohtukoon


rakastan sinua,
kuiskaavat silloin simpukankuoret
ympäri maailman,
siellä missä niitä ei sinä päivänä
kukaan kuullut.

Jumalani...

älä anna minun 

sitä kipua muistaa

koko elämän
ajan olet
samaa taivasta
katsellut

mikä kaunis pilvimeri hukkua
kevyenä kellua selällään
maaemon heinikossa,
aallokoissa

elokuun viileämmät tuulet
jotain tunkkaista muistoa
puhaltelee kaukaa
en haluaisi kaivata sinua näin
kuollakseni
kun ranteeni huutavat

povitaskussa vanhoja kuvia
kun hetken pitelin sinua rinnallani
siellä missä kerran
oli sydän


vain pienen hetken

...en ollut yksin

sinä saat
minut
taas
itkemään

ihan turhaan

 

...rakkaudesta

joka 

kuolemaan

tuomittiin

päivänä

jona syntyi.

Tähti

 

tyttö,
tule tanssimaan

pyöritään maailma
pieneksi pyörteeksi
yhdeksi tähtikuvioksi

minun siipeni aukeavat yöhön
vien sinut pois

         l 

              e 

                 n

             n

      ä

   n

vaikka ei meistä
enkeleitä tulleet

Aurinko

Sinäkö se olet?

älä mene pois
älä pelkää
tuskaani,
kyyneleitä
kaulalla


tämä on viimeinen
yksinäinen sunnuntai


viimeiset
harmaat pilvet
horisontin punassa

ennen 
valon
saapumista
silmiimme

Sokeana rakastan

rakastan, rakastan

sokeana

Musta aine

siellä missä syytöksesi loppuvat
minun valheeni alkavat

sanot ettet tykkää pimeästä,
yöstä,
mustasta,
sinä vain haluat etelään,
keltaiseen poltteeseen,
nauruun

herään joskus
kun muut nukkuvat
avaruudentummana hetkenä
ja itken
eikä kukaan
saa tietää
miten vain lakkaan
haukkaamasta henkeä

joka aamu
maalaan huulilleni hymyn
silmiini auringon
ja kävelen vierelläsi

mutta et voi koskettaa,
et saavuta sydäntä
joka syvälle on uponnut

sillä sinä et pidä siitä mitä olen

Ei vastaanotettuja viestejä

huomasin tänään ensimmäisen kerran
että punaisessa matossani on myös
sinistä ja oranssia
ja yksi revitty kohta keskellä
eikä minua huvita nousta lattialta
en kuitenkaan osaa kulkea
huomiseen

ovi ei puhu ja
seinät tykkäävät näytellä
kaatumista niskaan,
niillä on kai hauskaa
keskenään

menet kahville joidenkin muiden kanssa
minähän olen vain joku nolo,
tukehdutan itseni siihen kahviin yksin kotona
tai sitten vain
liihoittelen pienissä unelmissani,
jotka päivien tummuuteen
kuolevat

Uusi vuosi elettäväksi

eilen illalla rämmin jonkun pihatiellä
jossa oli lunta haaroihin asti
miten hauskaa se olisikaan ollut
jonkun kanssa
upota sinne hankeen ja nauraa

taivas heijastelee tuhansia valoja
miljardeja pilkahduksia silmissä


ja joka Uusi vuosi toivon,
etten olisi niin yksin maailmassa,
että olisi jotain muutakin


haluan loikata huomiseen
uuteen vuoteen, elämään
kun musiikki soi
ja olet yhä vapaa

...Saisinko tämän tanssin?