hortoilen yössä valot
sammuneina
liian monta stop-merkkiä ohittaneena
kuin usvaisessa unessa pikkuisen syvemmällä
joka sekunti, pehmeässä sementissä,
sinäkin kai valvot tänään
kaupungin viileässä syleilyssä en ole
kukaan tai sitten vain joku
joku, joka ei tahdo tietää mitä ajattelet
joku, joka ei ole pahoillaan
omantunnon kukkivat hautajaiset
kivi rintahehällä
kuka lie aamullakin peilistä vastaan tuijottaa
eilisen pimeään kulkeneena,
mielikuvitusmaailmaansa
nukahtaneena
en tahdo olla enää täällä eksyneenä
kun en vain ymmärrä,
miten en osaa
elää
se mistä ei keskustella päivisin
perjantai 31. joulukuuta 2010
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Terälehti
silppuan valokuvaasi joka päivä
aina vain pikkuisen pienemmäksi
rakastaa
ei rakasta
puristan nyrkkiini hopeisen ketjun
muiston meistä
jäänmakuisen, tummuneen
olet elämäni sokeri
musta tuntuu
että sä olet sulattanut mun sydämen
olet tärkein ja paras ystävä
ole hiljaa
pyydän
vain luut sisällä pitävät minut kasassa
köydet kiristyvät kaulalleni
ne tietävät, että se on lopullista
en pysty enää
miten
minä edes
voisin
rakastaa?
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Ken tietää?
saatan löhötä tuntikausia
kalmankuiskeessa, siimeksissä
joissa nuotiot eivät
syty
pala
edes savua
neulasia kantapäissä
mädäntyneitä lehtiä
poskipäilläni kuivumassa
ja teksti paistaa läpi
lihan
yhä viuhuu hullun miehen puukko
ja minun kynäni
kun jossain joku ajattelee
emmekö olekaan kaiken keskellä
vaitonaiset lumihiutaleet
puhuvat puolestaan
kaiken tarpeellisuudesta
tai tarpeettomuudesta,
nälkääni valoa syön
elävä vesi vielä väreilee
muistoissaan suvi
valehtelevat
voikukat
kevääseen synnyn uudestaan
kirjoitan testamenttiani tuuleen
eikä yksikään tunne minua
kun kuukkelista
ei päivääkään
kenen maa, kenen meri
kenen aine, kenen ruumis
melkein hymyilen
kenelle
ja jos juoksen pois
ketä pakenen
ja metsä minulle hekottaa
kohauttaa virneessään
olkiaan
pirun besserwisser
kalmankuiskeessa, siimeksissä
joissa nuotiot eivät
syty
pala
edes savua
neulasia kantapäissä
mädäntyneitä lehtiä
poskipäilläni kuivumassa
ja teksti paistaa läpi
lihan
yhä viuhuu hullun miehen puukko
ja minun kynäni
kun jossain joku ajattelee
emmekö olekaan kaiken keskellä
vaitonaiset lumihiutaleet
puhuvat puolestaan
kaiken tarpeellisuudesta
tai tarpeettomuudesta,
nälkääni valoa syön
elävä vesi vielä väreilee
muistoissaan suvi
valehtelevat
voikukat
kevääseen synnyn uudestaan
kirjoitan testamenttiani tuuleen
eikä yksikään tunne minua
kun kuukkelista
ei päivääkään
kenen maa, kenen meri
kenen aine, kenen ruumis
melkein hymyilen
kenelle
ja jos juoksen pois
ketä pakenen
ja metsä minulle hekottaa
kohauttaa virneessään
olkiaan
pirun besserwisser
Tunnisteet:
ihmiset,
luonto,
vuodenajat,
yksinäisyys
torstai 23. joulukuuta 2010
Joulutervehdys
tervehdin sinua
auringon lyhyt kajastus
sinä joka sydämessäni
hetken valaiset
Hänen rakkaudessaan
vaellan hiljaisuudessa
pienessä universumissani
kun yö taas ihmiskunnan
pimeään peittelee
en halua eksyä
taivaaseen kurkotan, ylemmäs
kuulen enkeleiden laulavan
takana pilvien
tanssissa hiutaleiden
kirkkain tähti,
minut kotiin johdata taas
sinne missä takkatuli lepattaa
ja Hän minut syliinsä
turvaan käärii
~*~
Lämmintä ja ihanaa joulua teille kaikille! :)
Terveisin Yksinäinen susi
auringon lyhyt kajastus
sinä joka sydämessäni
hetken valaiset
Hänen rakkaudessaan
vaellan hiljaisuudessa
pienessä universumissani
kun yö taas ihmiskunnan
pimeään peittelee
en halua eksyä
taivaaseen kurkotan, ylemmäs
kuulen enkeleiden laulavan
takana pilvien
tanssissa hiutaleiden
kirkkain tähti,
minut kotiin johdata taas
sinne missä takkatuli lepattaa
ja Hän minut syliinsä
turvaan käärii
~*~
Lämmintä ja ihanaa joulua teille kaikille! :)
Terveisin Yksinäinen susi
maanantai 20. joulukuuta 2010
Lento
hyinen tuuli hänen nimeään kuiskaa
kaikki lähestyvät valot
rekkojen viuhuna
ja kohmeiset kädet
kännykässä
piilotan heijastimen taskuuni
ja hoipertelen autotiellä laidasta laitaan
sinä jatkat soittamista
mutta olen kapeassa putkessa
enkä näe eteeni
kyyneleiden takaa
en uskalla vastata
en uskalla vannoa että
kaikki on ok
koska tietäisit
minun valehtelevan
täytyy päästä pois
ehkä piiloudun metsään
ja istahdan lumipenkkaan
sukat märkinä,
varpaat jäässä
oksentamaan
en tietäisi yhtään missä olen
olenko enää edes olemassa
jos olenkin vain sen yhden tytön
kalpea aave
joka rautasillalla
eilen opetteli lentämään
kaikki lähestyvät valot
rekkojen viuhuna
ja kohmeiset kädet
kännykässä
piilotan heijastimen taskuuni
ja hoipertelen autotiellä laidasta laitaan
sinä jatkat soittamista
mutta olen kapeassa putkessa
enkä näe eteeni
kyyneleiden takaa
en uskalla vastata
en uskalla vannoa että
kaikki on ok
koska tietäisit
minun valehtelevan
täytyy päästä pois
ehkä piiloudun metsään
ja istahdan lumipenkkaan
sukat märkinä,
varpaat jäässä
oksentamaan
en tietäisi yhtään missä olen
olenko enää edes olemassa
jos olenkin vain sen yhden tytön
kalpea aave
joka rautasillalla
eilen opetteli lentämään
maanantai 13. joulukuuta 2010
Langenneet
I
pidän silmät auki
kun putoan
sädekehä verhotaan pimeään
minun enkelini on poissa
ja käteni tärisevät kohmeisina
raapien betonilattialle
"pelastakaa minut"
II
suudelmasta
huulet revenneet auki
maistan veren ja kyyneleet
tiedän sinun kuulevan
huutoni
mutta et riennä avuksi
sillä enkelini on poissa
III
pelkään
lasinsiruja lattialla
kipua jalkapohjissa
jääkiteet ympäröivät ruumiini
olet jotain
minkä vuoksi
aina halusin kuolla
IV
valo hiipuu silmistäni
jokaisella pakenevalla siiveniskullasi
yksi arpi lisää
ja tiedän sinun näkevän
vaikka esitätkin, ettet huomaa
koska tunnen miten sydämesi lyö
niin raskaasti
V
niin raskaasti
kuten minun silmäluomeni
mustiksi maalatut
sulkeutuvat
tyhjyys
on muuttunut ikuisuuksiksi välillemme
sielujen raiskaamiseksi
leikiksi, ettei meitä ollutkaan
VI
mutta me molemmat tiedämme
miten nimet syöpyvät
sieluparkoihimme
kun enkelit
ovatkin kerran
poissa
VII
pidän silmät auki
kun putoan
sädekehä verhotaan pimeään
minun enkelini on poissa
ja käteni tärisevät kohmeisina
raapien betonilattialle
"pelastakaa minut"
II
suudelmasta
huulet revenneet auki
maistan veren ja kyyneleet
tiedän sinun kuulevan
huutoni
mutta et riennä avuksi
sillä enkelini on poissa
III
pelkään
lasinsiruja lattialla
kipua jalkapohjissa
jääkiteet ympäröivät ruumiini
olet jotain
minkä vuoksi
aina halusin kuolla
IV
valo hiipuu silmistäni
jokaisella pakenevalla siiveniskullasi
yksi arpi lisää
ja tiedän sinun näkevän
vaikka esitätkin, ettet huomaa
koska tunnen miten sydämesi lyö
niin raskaasti
V
niin raskaasti
kuten minun silmäluomeni
mustiksi maalatut
sulkeutuvat
tyhjyys
on muuttunut ikuisuuksiksi välillemme
sielujen raiskaamiseksi
leikiksi, ettei meitä ollutkaan
VI
mutta me molemmat tiedämme
miten nimet syöpyvät
sieluparkoihimme
kun enkelit
ovatkin kerran
poissa
VII
tiistai 7. joulukuuta 2010
Kadotuksemme
Seinät kaartuvat
päälleni
olkapääsi, silmäsi, kätesi, huulesi
kirkuvat sydämenlyönnit
minussa hajoaa lattian rajoille
päälleni
olkapääsi, silmäsi, kätesi, huulesi
kirkuvat sydämenlyönnit
tähdet, kuu, aurinko
sysimusta katto
kaikkisysimusta katto
minussa hajoaa lattian rajoille
tunnetko?
teen hiljaista kuolemaa
en ole täällä, tässä enkä nyt
menetät minut
tänä yönä,
tähän yöhön
teen hiljaista kuolemaa
en ole täällä, tässä enkä nyt
menetät minut
tänä yönä,
tähän yöhön
olen jo kadottanut itseni
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Sydänverellä
Vesihana huutaa vieressä korvia särkevästi
ettehän kuule itkuani
äiti, isä
minä hiivun pimeään
huoneeni yksinäisiin nurkkauksiin
piiloudun samaan puiseen komeroon
veitsi rinnallani
on samanvärinen kuin sydän
kolkko, autio tila
punainen
isä ja äiti
minä olen häpeänne, pettymyksenne
lapsenne
ja pelkään huomista, ensi viikkoa ja aikaa joskus vuoden päästä
mutta en voi olla pahoillani, olen vain
minä
siihen hyljeksittyjen jumalaankaan
ei kuulemma saa yhteyttä
olen loputtoman yksin
alla suurimman universumin
äiti, isä
älkää jättäkö minua
ettehän kuule itkuani
äiti, isä
minä hiivun pimeään
huoneeni yksinäisiin nurkkauksiin
piiloudun samaan puiseen komeroon
veitsi rinnallani
on samanvärinen kuin sydän
kolkko, autio tila
punainen
onko mikään tämän
kivun arvoista?
kivun arvoista?
isä ja äiti
minä olen häpeänne, pettymyksenne
lapsenne
ja pelkään huomista, ensi viikkoa ja aikaa joskus vuoden päästä
mutta en voi olla pahoillani, olen vain
minä
siihen hyljeksittyjen jumalaankaan
ei kuulemma saa yhteyttä
olen loputtoman yksin
alla suurimman universumin
Homoseksuaalisten nuorten itsemurhariski on nelinkertainen heteroseksuaaleihin verrattuna.
äiti, isä
älkää jättäkö minua
Tunnisteet:
erilaisuus,
kuolema,
perhe,
tuska,
yksinäisyys
perjantai 3. joulukuuta 2010
290710
Lamppu on palanut loppuun
toinen räpsii migreeninmakuisena katossa
sisällä on aina pimeämpää kuin ulkona
keskiyön tunteina
tänä aamuna heräsin onnellisena, olin ihan varma
että aikakone oli heittänyt minut
vuoteen 2008
kännykän valo häikäisi huoneen kuin aamuaurinko
sinulle näpytän valtavan pitkää romaania
suuresta rakkaudesta, joka sydämen riekaleeseeni ei edes mahdu
en ehtinyt lähettää viestiä, kun tajusin yhtäkkiä selkeästi
mitä maailmankaikkeudessa on ja
mitä sen takana ja ympärillä
näin kirkkaimmat valot ja
suurimmat syvyydet
euforisessa tilassa pysähdyin hetkeksi kellumaan
valkealle linnunradalle, tähtivöiden päälle
tipahdin avaruuteen, vaikka sanotaan ettei sinne voi tippua
koska se on tyhjä tila
minä putosin
törmäsin
ajatukseen, jossa kohtasin sinut
sen viimeisen kerran
kuka jätti kenet ja miksi, en ole enää varma
kuka oli se joka sulki verhot niiden valkoisten salamoiden edessä
joiden takaa sinä huusit minulle ne viimeiset sanat!
voi perkele
miten haluaisin itkeä taas
kaipaan sinun halaustasi ja hymyäsi ja lämpöäsi
ja ihan kaikkea
eikä kukaan enää pelasta minua
kukaan ei vastaa viesteihin
hämärään eksytetty huone vain vainoaa minua
sinun kuvasi pöytälaatikon perällä piilossa
en uskaltanut heittää pois, en ole katsonutkaan sitä jäljiltäsi
samoin kuin ne sadat kirjeesi
joiden sekaan hukutan itseni
tänä iltana.
toinen räpsii migreeninmakuisena katossa
sisällä on aina pimeämpää kuin ulkona
keskiyön tunteina
tänä aamuna heräsin onnellisena, olin ihan varma
että aikakone oli heittänyt minut
vuoteen 2008
kännykän valo häikäisi huoneen kuin aamuaurinko
sinulle näpytän valtavan pitkää romaania
suuresta rakkaudesta, joka sydämen riekaleeseeni ei edes mahdu
en ehtinyt lähettää viestiä, kun tajusin yhtäkkiä selkeästi
mitä maailmankaikkeudessa on ja
mitä sen takana ja ympärillä
näin kirkkaimmat valot ja
suurimmat syvyydet
euforisessa tilassa pysähdyin hetkeksi kellumaan
valkealle linnunradalle, tähtivöiden päälle
tipahdin avaruuteen, vaikka sanotaan ettei sinne voi tippua
koska se on tyhjä tila
minä putosin
törmäsin
ajatukseen, jossa kohtasin sinut
sen viimeisen kerran
kuka jätti kenet ja miksi, en ole enää varma
kuka oli se joka sulki verhot niiden valkoisten salamoiden edessä
joiden takaa sinä huusit minulle ne viimeiset sanat!
voi perkele
miten haluaisin itkeä taas
kaipaan sinun halaustasi ja hymyäsi ja lämpöäsi
ja ihan kaikkea
eikä kukaan enää pelasta minua
kukaan ei vastaa viesteihin
hämärään eksytetty huone vain vainoaa minua
sinun kuvasi pöytälaatikon perällä piilossa
en uskaltanut heittää pois, en ole katsonutkaan sitä jäljiltäsi
samoin kuin ne sadat kirjeesi
joiden sekaan hukutan itseni
tänä iltana.
torstai 2. joulukuuta 2010
Ihmissusi
Juoksen niin syvälle metsän pimentoon
ettet näe minua kun menen rikki
mustien joutsenten laulussa
hautaudun kuolleisiin lehtiin
valkeaan hääpukuun talvi minut peittelee
vaikka sinä suutelit minua
rakkaudesta
huudan pimeässä
kun et lakkaa soittamasta
olen täysikuun hirviö
kun et lakkaa soittamasta
olen täysikuun hirviö
enhän minä voi, enhän?
mitä muka jos tietäisit?
pakenen taas katsettasi
juoksen pois luotasi
minä uppoan multaan, ja rikkaruohot
peittävät minut kevään tullessa
minä hengitän yksinäisyyttäni
älä sano noin, kun et tunne minua
älä tule luokseni keskiyön tunneilla
en silloin ole minä, vaan joku toinen
Tunnisteet:
erilaisuus,
piina,
rakkaus,
suru,
totuus,
vuodenajat,
yksinäisyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)