Vedä takaisin sanasi
jokainen niistä valheista,
syytöksistä, uhkauksista
Et voi satuttaa meitä
Särisevin huulin puhumme kuiskauksilla
jotka hiipivät sisimpääsi
vieden sen, minkä piti olla meidän
rakkautesi sydämesi sielusi elämäsi onnesi
ja sinä pelkäät olemassaoloamme
vaikka olimme joskus sinulle
arvottomuuden huippuyksikkö
Siellä, missä ennen oli rakkautta
nyt vihamme rakentaa sinne kodin
välinpitämättömin kasvoin
Meistä kukaan ei ole oikea
Siellä, missä ennen oli valoa
nyt pimeys asustaa
sydämmissämme kituneissa
Tuhoamme sinut yksi kerrallaan
psykopaattisesti tuntematta mitään
kuristaen hirttäen ampuen nylkien nahat irti
kunnes rukoilet armoa
sormet verestä kuivuneina
kasvot kyyneleistä pehmenneinä
tulet kärsimään samalla mitalla
Et voi koskettaa meitä
Sillä tunteemme ovat kuolleet sinua kohtaan
olet meille yhtä mitätön
kuin minä sinulle ennen
se mistä ei keskustella päivisin
perjantai 30. heinäkuuta 2010
150 turhaa sanaa
Suljen totuuden
kovien kansien väliin
ja unohdan.
Hän seisoo ilmeettömänä ukkosen alla. Hän näkee enemmän salamoita kuin ikinä elämässään. On valkoista. Taivaan Jumalat purkavat äänetöntä raivoaan hänen yläpuolellaan. Pelottavan äänetöntä. Miksi taivas ei huuda? Lamaantuneet, kalvenneet kasvot häilyvät keskiyön pimeydessä. Eikä hän pysty liikkumaan, ei pysymään paikoillaan.
Hänen silmänsä turtuvat äärettömään maisemaan, hukkuen valottomaan horisonttiin. Veitsen lailla repivä tuska viiltää hänen sydäntään. Sydäntä, jonka vuoksi kukaan ei eläisi eikä kuolisi. Paitsi hän itse. Kylmän kankea pistooli odottaa kärsimättömästi ohimolla. Kuoleman ja elämän välisessä tanssissa hänen sormensa kohtaavat liipaisimen.
Tulet varjoista ja kosketat. Pehmeän turvallisella otteella tartut hänen käteensä, otat aseen pois. Pyydät häntä lopettamaan. Kuin kirkkain enkeli suljet hänet valkoisten siipiesi väliin ja kuiskaat hänen korvaansa ihan hiljaa, kolme kaikista kauneinta sanaa. Sanaa rakkaudesta.
kovien kansien väliin
ja unohdan.
Hän seisoo ilmeettömänä ukkosen alla. Hän näkee enemmän salamoita kuin ikinä elämässään. On valkoista. Taivaan Jumalat purkavat äänetöntä raivoaan hänen yläpuolellaan. Pelottavan äänetöntä. Miksi taivas ei huuda? Lamaantuneet, kalvenneet kasvot häilyvät keskiyön pimeydessä. Eikä hän pysty liikkumaan, ei pysymään paikoillaan.
Elämä on helvettiä, väität,
mutta minä väitän
että sinä et tiedä helvetistä mitään.
mutta minä väitän
että sinä et tiedä helvetistä mitään.
Hänen silmänsä turtuvat äärettömään maisemaan, hukkuen valottomaan horisonttiin. Veitsen lailla repivä tuska viiltää hänen sydäntään. Sydäntä, jonka vuoksi kukaan ei eläisi eikä kuolisi. Paitsi hän itse. Kylmän kankea pistooli odottaa kärsimättömästi ohimolla. Kuoleman ja elämän välisessä tanssissa hänen sormensa kohtaavat liipaisimen.
Kuulen miten kynä huutaa
musteisen veren sekaisena,
sanani ovat vähissä.
musteisen veren sekaisena,
sanani ovat vähissä.
Tulet varjoista ja kosketat. Pehmeän turvallisella otteella tartut hänen käteensä, otat aseen pois. Pyydät häntä lopettamaan. Kuin kirkkain enkeli suljet hänet valkoisten siipiesi väliin ja kuiskaat hänen korvaansa ihan hiljaa, kolme kaikista kauneinta sanaa. Sanaa rakkaudesta.
Tuollaisen saippuan sanominen
olisi maailman naurettavin
olisi maailman naurettavin
valhe.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Sininen unelma
Karkaa kanssani täältä,
tästä todellisuudesta
sydämeni on suurempi kuin avaruus
tyhjin äärettömyys, jonka täytät katseellasi
sinä painaudut vasten minua
ja uppoan syvimpään hurmioon
Ethän jätä minua yksin
jotta unohdan hirviöni
painajaiseni,
vaikka teetkin minut hulluksi kuin huume
en voi olla enää ilmankaan
olen loputtoman kyllästynyt pahaan uneen.en voi olla enää ilmankaan
pimeys imee meidät sisäänsä
kun käsivartesi kurkottavat tähtitaivaisiin
tahdon olla sinun kokonaan
rakastaa ehjäksi, kuolla kokonaisena
kun käsivartesi kurkottavat tähtitaivaisiin
tahdon olla sinun kokonaan
rakastaa ehjäksi, kuolla kokonaisena
ja kun nukahdan taas
lupaathan viedä minut pois
Ympyrän kulmissa
Et tainnut tietää mitä teit
Perkeleen nimissä
kun herätit sisälläni uinuvan pedon
olet tähtäimessä
millin päässä liipaisimesta
ei ole käsitystä kuinka kauan
hermoni jaksavat odottaa
happaneva katkeruus
yksi niistä ammutuista luodeista
Kumpa tietäisit edes sen
miltä minusta tuntui kun lassosit köyden kaulani ympärille
olin kiinni sinussa, väkisin hopeisissa ketjuissa
vedit, kiskoit, kuristit, riuhdoit elämäni ulos
telkesit pienenpieneen häkkiin
ja sitten käänsit kauniin selkäsi
kiljut minulle yön heikkona hetkenä, kun en anna tilaa
antaisit minun juosta pois valheidesi ympyrästä
mitä sinä haluat minusta vielä
katso minua nyt
märkiviä arpia ympäri kehoani,
miksi katsoisin silmiisi uudelleen
ja tekisin raaimman henkisen itsemurhan
Sinä päivänä kun vannoit ne kolme sanaa
Jumalan nimissä
et tainnut tietää mitä teit
Perkeleen nimissä
kun herätit sisälläni uinuvan pedon
olet tähtäimessä
millin päässä liipaisimesta
ei ole käsitystä kuinka kauan
hermoni jaksavat odottaa
happaneva katkeruus
yksi niistä ammutuista luodeista
Kumpa tietäisit edes sen
miltä minusta tuntui kun lassosit köyden kaulani ympärille
olin kiinni sinussa, väkisin hopeisissa ketjuissa
vedit, kiskoit, kuristit, riuhdoit elämäni ulos
telkesit pienenpieneen häkkiin
ja sitten käänsit kauniin selkäsi
kiljut minulle yön heikkona hetkenä, kun en anna tilaa
antaisit minun juosta pois valheidesi ympyrästä
mitä sinä haluat minusta vielä
katso minua nyt
märkiviä arpia ympäri kehoani,
miksi katsoisin silmiisi uudelleen
ja tekisin raaimman henkisen itsemurhan
Sinä päivänä kun vannoit ne kolme sanaa
Jumalan nimissä
et tainnut tietää mitä teit
Päätön
Minulla ei ole enää mitään käsitystä mistään, sinusta eikä minusta
pompin labyrintissa eestaas enkä huomaa seiniä vaan törmään
olen niin kamalan tyhmä niin kuin sanot
tiedätkö, Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa
seison harmaan ikkunani edessä
se on niin likainen etten näe ulos
mutta sinä et näe myöskään sisään
en haluaisikaan tuijottaa kaksinaamaista päätäsi enää yhtään kauempaa,
tämä kuristushihna on nyt katki
eikä sydänmurhan anteeksipyyntö tunnu miltään
antakaa minun olla, haluan sulkea jokaisen oven
en välitä katsoa kännykkääni jo kolmatta päivää peräjälkeen
haluaisin vain paiskata sen seinään
ja juosta ulos, paeta niin kuin villieläin tätä häkkiä
ravaten pitkin metsikköä onnenkyyneleet silmillä
jos vain vielä itkisin, kanavat umpeen vuorautuneet
niin moneen kertaan nähdyt kasvot
eivät silti tutut, eivät omat, tuskasta vääntyneet
sinun ruhjomasi, päälle sylkemäsi, rumat ja arpiset
peili valehtelee, minä en tunne kipua
pompin labyrintissa eestaas enkä huomaa seiniä vaan törmään
olen niin kamalan tyhmä niin kuin sanot
tiedätkö, Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa
seison harmaan ikkunani edessä
se on niin likainen etten näe ulos
mutta sinä et näe myöskään sisään
en haluaisikaan tuijottaa kaksinaamaista päätäsi enää yhtään kauempaa,
tämä kuristushihna on nyt katki
eikä sydänmurhan anteeksipyyntö tunnu miltään
antakaa minun olla, haluan sulkea jokaisen oven
en välitä katsoa kännykkääni jo kolmatta päivää peräjälkeen
haluaisin vain paiskata sen seinään
ja juosta ulos, paeta niin kuin villieläin tätä häkkiä
ravaten pitkin metsikköä onnenkyyneleet silmillä
jos vain vielä itkisin, kanavat umpeen vuorautuneet
niin moneen kertaan nähdyt kasvot
eivät silti tutut, eivät omat, tuskasta vääntyneet
sinun ruhjomasi, päälle sylkemäsi, rumat ja arpiset
peili valehtelee, minä en tunne kipua
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Taivaiden pohja
älä jätä minua
loputon on se sinisin sini
jonne lennän siivin mustin, kohti maailmani laitaa
syvemmälle ja syvemmälle
ja voimaton, lyijynraskas on se keho
jota kuolema hellin sormin koskettaa
auta minua
siniset huulet ja jäätynyt suudelma
en uskalla myöntää miten paljon sinua rakastin
se oli suurempaa kuin mikään
minkä uskoin olevan olemassa tässä todellisuudessa
ja sen kosketus vaeltaa yhä
raadellen kynsillään pitkin rintakehää
kylmät väreet ja vapina
kun katson sinuun nyt
silmissäni vaeltavat eksyneet,
tyrskyihin, harmaaseen maisemaan kadonneet
täyttymättömät toiveet
totuus, että haluan sinua vielä
vaikka vihaankin ihan kamalan paljon
päästä minut irti
se on demoninen kuiskaus, käheä ja synkkä
ja pelkään sitä kuin lapsi ukkosen jumalan raivoa
pää vasten jähmettyneitä polvia
anna minun vain hukkua
loputon on se sinisin sini
jonne lennän siivin mustin, kohti maailmani laitaa
syvemmälle ja syvemmälle
ja voimaton, lyijynraskas on se keho
jota kuolema hellin sormin koskettaa
auta minua
siniset huulet ja jäätynyt suudelma
en uskalla myöntää miten paljon sinua rakastin
se oli suurempaa kuin mikään
minkä uskoin olevan olemassa tässä todellisuudessa
ja sen kosketus vaeltaa yhä
raadellen kynsillään pitkin rintakehää
kylmät väreet ja vapina
kun katson sinuun nyt
silmissäni vaeltavat eksyneet,
tyrskyihin, harmaaseen maisemaan kadonneet
täyttymättömät toiveet
totuus, että haluan sinua vielä
vaikka vihaankin ihan kamalan paljon
päästä minut irti
se on demoninen kuiskaus, käheä ja synkkä
ja pelkään sitä kuin lapsi ukkosen jumalan raivoa
pää vasten jähmettyneitä polvia
anna minun vain hukkua
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Hirviöt
En uskalla hengittää, en puhaltaa ilmaa ulos
kun totuus painaa minut maahan lastaten tiiliä rintalastalleni
pakotettuna olemaan kiinni hetkessä, olosuteiden vankina
ja tunteet pyörittävät mieltäni suuntaan ja toiseen
en tiedä missä olen
enkä tiedä mitä haluan, haluanko lainkaan
olen valtavan kyvytön, puristuksissa
mustan ja valkoisen sfäärin välillä
Janoan vain niin kovin tarttua ihoosi
ja antaa sinun piirtää omin käsin kuvioita veitsellä
sisimpääni, jolle sinä olet yksi ja ainut
en pelkäisi enää ikinä kipua
en ihmettelisi niitä polttomerkkejä sinun nimissäsi
joiden tarkoitusta en ole koskaan ymmärtänyt
Niin himoitsen sinua, huokaisen vasten seinää ja lennän
sinä tartut kiinni, lyöt minut taas verille
että kuvittelen olevani kuollut ja nousevani haudasta
ylitsevuotavan vahvana, supermiehenä tai jonain
Mutta se kuva on särkyvä, lävitsekosketeltava
harhakuva naisesta, jonka voimaa ei voida verrata
eikä elämän viisautta
sillä pienen pieneksi ihmiseksi muutun
kun todellisuus painuu kurkkuuni kiinni
tavuttaa minulle totuuden sanat karjuen kuin hirviö
ettet sinä ikinä välitä minusta
enkä minä tule koskaan olemaan rakkauden arvoinen
kun totuus painaa minut maahan lastaten tiiliä rintalastalleni
pakotettuna olemaan kiinni hetkessä, olosuteiden vankina
ja tunteet pyörittävät mieltäni suuntaan ja toiseen
en tiedä missä olen
enkä tiedä mitä haluan, haluanko lainkaan
olen valtavan kyvytön, puristuksissa
mustan ja valkoisen sfäärin välillä
Janoan vain niin kovin tarttua ihoosi
ja antaa sinun piirtää omin käsin kuvioita veitsellä
sisimpääni, jolle sinä olet yksi ja ainut
en pelkäisi enää ikinä kipua
en ihmettelisi niitä polttomerkkejä sinun nimissäsi
joiden tarkoitusta en ole koskaan ymmärtänyt
Niin himoitsen sinua, huokaisen vasten seinää ja lennän
sinä tartut kiinni, lyöt minut taas verille
yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
kunnes tuska syö sydämeni niin lopullisesti että kuvittelen olevani kuollut ja nousevani haudasta
ylitsevuotavan vahvana, supermiehenä tai jonain
Mutta se kuva on särkyvä, lävitsekosketeltava
harhakuva naisesta, jonka voimaa ei voida verrata
eikä elämän viisautta
sillä pienen pieneksi ihmiseksi muutun
kun todellisuus painuu kurkkuuni kiinni
tavuttaa minulle totuuden sanat karjuen kuin hirviö
ettet sinä ikinä välitä minusta
enkä minä tule koskaan olemaan rakkauden arvoinen
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Pohjalle hävinnyt
en ymmärrä rakkautesi sanoja, niissä ei ole muotoa
ne ovat heprean virtausta korvissa
katselen sydänverta kämmenissäni
sulkien sen nyrkkiini piiloon ulkomaailmalta
aamun viileä vesi ei saa sitä likoamaan
lähtemätön vika, perisynti
vannon, että mikään ei voi enää satuttaa
sydän pysähtyy hiljalleen
uppoan, kohtalo vetää minua jaloista
pyristelen vastaan enkä kykene voittamaan
valehtelen itselleni etten tunne enää yhtikäs mitään
olen tyhjä kuori
pieni kuin hiekanjyvä rannalla
niin annan aaltojen huuhtoa minut pois, hävinneenä
ne ovat heprean virtausta korvissa
katselen sydänverta kämmenissäni
sulkien sen nyrkkiini piiloon ulkomaailmalta
aamun viileä vesi ei saa sitä likoamaan
lähtemätön vika, perisynti
vannon, että mikään ei voi enää satuttaa
sydän pysähtyy hiljalleen
uppoan, kohtalo vetää minua jaloista
pyristelen vastaan enkä kykene voittamaan
valehtelen itselleni etten tunne enää yhtikäs mitään
olen tyhjä kuori
pieni kuin hiekanjyvä rannalla
niin annan aaltojen huuhtoa minut pois, hävinneenä
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Ketjut kaulassa
Valkoinen susi on täynnä elämää.
Hypnoositila
katseessa, jossa puhut
näkymättömillä sanoilla
rivien välissä
minä en välitä sinusta .
ketju ei ole kiinni, mutta kuristaa
olin hetken ehjä, hetken taas rikki
kunnes jäin keskelle
väärien maailmojen välimaille
himoiten vain niitä samoja mustia huulia
kuin huora New Yorkin keskustassa
väsyneet katulamput
varjot kyyneleillä maustetuissa silmissä paljastuvat
eikä kylmä metalli takaa rauhaa
vasten ohimoa
toivo.
kaipaus.
pettymys.
yksinäisyys.
sydäninfarkti.
kaipaus.
pettymys.
yksinäisyys.
sydäninfarkti.
Valkoinen susi tekee kuolemaa.
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Jumalan vastainen rakkaus?
Tiedätkö kuinka paljon yritin
muuttaa mieleni kaavoja
ollakseni samanlainen kuin kaikki muut
mutta kun olen yhä tällainen syvältäkin sisimmästäni
läpimätä siis kai
enkä pysty taistelemaan loputtomasti itseäni vastaan
enkä edes haluaisi
mielummin koen rangaistuksen
jollaisesta kukaan ei voi puhua tieteen nimissä
ja katso minua kun olen tehnyt niin kamalan paljon syntiä
elän kuin Babylonian kuningas
olet niin Raamatun mukaan eläjä
tiesitkö edes että tuomitsijat tuomitaan samalla mitalla
minulla ei kai ole käsitystä omasta elämästäni
joten kertoisitko sinä minulle
olen ehkä luonnottomuuden huipentuma
tai sairas kummajainen
omituisen taudin kourissa
tai maan päälle laskeutunut alieni
ja mitä vielä, kokenut liikaa menetyksiä
tai saanut vähän liian vähän äidin tai isin rakkautta
olen niin kamalan viallinen toisin kuin sinä
ja niin minähän varmaan palan helvetissä
vaikken pysty ymmärtämään
miten se voi olla väärin,
mitä oikeastaan edes teen väärin kun rakastan
muuttaa mieleni kaavoja
ollakseni samanlainen kuin kaikki muut
mutta kun olen yhä tällainen syvältäkin sisimmästäni
läpimätä siis kai
enkä pysty taistelemaan loputtomasti itseäni vastaan
enkä edes haluaisi
mielummin koen rangaistuksen
jollaisesta kukaan ei voi puhua tieteen nimissä
ja katso minua kun olen tehnyt niin kamalan paljon syntiä
elän kuin Babylonian kuningas
olet niin Raamatun mukaan eläjä
tiesitkö edes että tuomitsijat tuomitaan samalla mitalla
"pyydän, harkitse vielä, tuo ei voi olla elämäsi"
minulla ei kai ole käsitystä omasta elämästäni
joten kertoisitko sinä minulle
olen ehkä luonnottomuuden huipentuma
tai sairas kummajainen
omituisen taudin kourissa
tai maan päälle laskeutunut alieni
ja mitä vielä, kokenut liikaa menetyksiä
tai saanut vähän liian vähän äidin tai isin rakkautta
olen niin kamalan viallinen toisin kuin sinä
ja niin minähän varmaan palan helvetissä
vaikken pysty ymmärtämään
miten se voi olla väärin,
mitä oikeastaan edes teen väärin kun rakastan
Kynsin hampain
Olen nukkunut demoineittesi vieressä
yrittäen tuloksetta rauhoittaa sitä kuohua
joka niiden suonissa kiivaasti virtaa,
ja vuosikausia olen pelännyt
sitä yhtä ainoaa ilmettä kasvoillasi
kun katsot minuun inhoten
yrittäen tuloksetta rauhoittaa sitä kuohua
joka niiden suonissa kiivaasti virtaa,
ja vuosikausia olen pelännyt
sitä yhtä ainoaa ilmettä kasvoillasi
kun katsot minuun inhoten
Kolikon kylmää on sinun rakkautesi
ja se on aina ollut sinulle
pelkkä velvollisuus muiden joukossa
Povitaskussasi on aina ase ladattuna
ja annat se laueta milloin haluat,
milloin hermosi vain niin sanovat,
hetkenä minä hyvänsä, ketä kohti vain
Viinan sokaisemaa on se raivo
joka syvällä sisimmässäsi elää hirviöinä
Sinun maailmassasi ei ole
minkäänlaisia oikeusjärjestelyitä
on helpompi tuomita
kuin kestää itse sitä häpeää
Eivätkä luodit mielestäsi lopu
muutoin kuin ampumalla
ja lataat aseen uudelleen
Enkelisi pukeutuvat mustiin
punnitsevat syntejä viallisella vaakakupilla
osoitellen sitten kynsillään syyllisiä ja syyttömiä
ja vaikka Jumala itse toteaisi sen vääräksi,
kuulen äänesi selkäni takaa:
palat helvetissä lapsi
punnitsevat syntejä viallisella vaakakupilla
osoitellen sitten kynsillään syyllisiä ja syyttömiä
ja vaikka Jumala itse toteaisi sen vääräksi,
kuulen äänesi selkäni takaa:
palat helvetissä lapsi
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Kulaus vain
Valtava pullo pienenpieniä pillereitä
lasissa lämmennyttä vettä,
kello lyö kolme yöllä
ja käännyn ympäri taas kerran
niin hiljainen on se hetki
jona en löydä sinua viereltäni
Kuivahko maku suussa
kun nielen kyyneleitä
joita en uskaltanut itkeä
Ja se polttaa luitani
väkevästi merkaten nimesi joka sopukkaan
se sattuu niin paljon
etten tunne enää mitään
Elämä on painajaista
jota ei voi lopettaa kesken kaiken
eivätkä ne valkoiset tabletit
auta lainkaan
kun on niin yksin
sodan keskellä
Lupaukset ovat täyttä potaskaa
vaikka sanat kaikuvat kauniina korvissa
ja saavat toivomaan,
uskomaan huomiseen
Etkä sinä ymmärrä yhtään mitään
kun sanon olen sinun kuolemaan asti
ja nielaisen
lasissa lämmennyttä vettä,
kello lyö kolme yöllä
ja käännyn ympäri taas kerran
niin hiljainen on se hetki
jona en löydä sinua viereltäni
Kuivahko maku suussa
kun nielen kyyneleitä
joita en uskaltanut itkeä
Ja se polttaa luitani
väkevästi merkaten nimesi joka sopukkaan
se sattuu niin paljon
etten tunne enää mitään
Elämä on painajaista
jota ei voi lopettaa kesken kaiken
eivätkä ne valkoiset tabletit
auta lainkaan
kun on niin yksin
sodan keskellä
Lupaukset ovat täyttä potaskaa
vaikka sanat kaikuvat kauniina korvissa
ja saavat toivomaan,
uskomaan huomiseen
Etkä sinä ymmärrä yhtään mitään
kun sanon olen sinun kuolemaan asti
ja nielaisen
Tunnisteet:
kuolema,
rakkaus,
suru,
tuska,
yksinäisyys
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Sydämetön
Painan sormet kylkiluiden väliin
ei tunnu miltään
sydän on revitty kokonaisena ulos
ja jalanjälkesi ovat punaiset
suussa maistuu metalli
revolverin katkeran makuinen kärki
kolme koota
nilkkani on piru vie kunnossa
sielu vain ei:
kylmä, kova ja kuolettava
on tekosi
ikenet verillä
puren hampaat yhteen
jotten puhuisi miltä minusta nyt tuntuu
en ole kenenkään armoilla enää
kun elämästä tulee helvettiä
pudotus ei ole enää niin korkea
kuristun siihen hihnaan jossa roikun
alas pilvenpiirtäjän katolta
ei pelota hetkeäkään
vaikka silmät ovat revähtäneet auki
ei tunnu miltään
sydän on revitty kokonaisena ulos
ja jalanjälkesi ovat punaiset
suussa maistuu metalli
revolverin katkeran makuinen kärki
kolme koota
nilkkani on piru vie kunnossa
sielu vain ei:
kylmä, kova ja kuolettava
on tekosi
Pystytkö katsomaan minuun nyt
katso silmiini!
ikenet verillä
puren hampaat yhteen
jotten puhuisi miltä minusta nyt tuntuu
en ole kenenkään armoilla enää
kun elämästä tulee helvettiä
pudotus ei ole enää niin korkea
kuristun siihen hihnaan jossa roikun
alas pilvenpiirtäjän katolta
ei pelota hetkeäkään
vaikka silmät ovat revähtäneet auki
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Ei tunteita - ei mielipahaa
Kaikki ovat vihollisia,
kasvoillani ei ole ilmettä
en katso mihinkään
kun poljen tupakan maahan,
en katso mihinkään
kun poljen tupakan maahan,
asfaltin hajua buutseissa
naurattaa katsoa kun kävelet poispäin
niin mukamas tietoisena itsestäsi,
halveksuen pystyn katsomaan jokaikistä niitä
jotka selkäni takana puhuvat
naurattaa katsoa kun kävelet poispäin
niin mukamas tietoisena itsestäsi,
halveksuen pystyn katsomaan jokaikistä niitä
jotka selkäni takana puhuvat
Älä koskaan kutsu
ketään ystäväksi,
ihmisluonne pettää
heti kun tilaisuus tulee iskeä.
Älä koskaan päästä
ketään liian lähelle,
koska silloin et voi
päättää yksin elämästäsi.
ketään ystäväksi,
ihmisluonne pettää
heti kun tilaisuus tulee iskeä.
Älä koskaan päästä
ketään liian lähelle,
koska silloin et voi
päättää yksin elämästäsi.
Nauran
olen niin huvittunut
ja vahva kun lyöt minua nahkatakin lävitse,
esitän ettei kukaan voi minua satuttaa
vaikka sisältä
syvältä sydämestä asti
olen täynnä arpia jotka eivät ikinä parane
vaikka sisältä
syvältä sydämestä asti
olen täynnä arpia jotka eivät ikinä parane
vaikka aika niitä joskus haalistaa
niistä ei kukaan enää koskaan saa tietää
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Askel, yks kaks kolme
Aivan yksin maailmassa
jännittävää hukkua kiellettyihin tunteisiin
koska millään ei ole väliä
jännittävää hukkua kiellettyihin tunteisiin
koska millään ei ole väliä
Minä en ole ongelmiesi ratkaisija
enkä yhden illan olkapää
minustakin tehtiin joskus ihminen
tosin vastoin tahtoani
pidän siitä niin kun kävelen pois
tuntematta yhtään mitään
vaikka hymyilen, olen kylmä
Taikaa ei ole
enkä minä olen sinun omaisuuttasi
kun tanssin pyörteessä irtoan ja päästän irti
ihan näin vain, ajattelematta ollenkaan
ikuisuutta ei ole
tässä maailmassa, jossa sinua joskus rakastin
Olet minulle kuin huume
ensin tuntuu helvetin hyvältä
kunnes katoan todellisuudesta
ja jään riippuvaiseksi
ja lopulta kuolen,
ei tähän tarvita psykoterapiaa
koska ei tunnu edes pahalta
Olet viimein voittanut, murskannut minut noin vain
ja vuodan verta pelkäämättä kuolemaa
ei se ole edes lämmintä
Tunnisteet:
ihmiset,
kuolema,
totuus,
yksinäisyys
Saatanan sydämessä
Minun vihani voi olla suurta ja tappavaa
jotain mitä ne kuollakseen pelkäävät painajaisissaan
jotain mitä ne kuollakseen pelkäävät painajaisissaan
kuin revolverin luoti
hetkellistä, sokeaa raivoa, josta ei saa kiinni
se on myrkkyä ympäristölle ja ihmiselle,
varsinkin pitkään nautittuna minulle,
kun solut eivät ole vastustuskykyisiä
varsinkin pitkään nautittuna minulle,
kun solut eivät ole vastustuskykyisiä
Ja minä vihaan sinua
niin loputtoman paljon
että maailma näyttää oksettavalta, läpikotaisin mustalta
verestävissä silmissä
se mitä teet rakkaalle ystävällesi
on niin väärin, kaikki on väärin
sairastun, tulen hulluksi
Halusit minusta onnellisen
mutta kidutit kammiossasi
jättäen yksin kuolemaan
elin sinun valheissasi
minun unelmissani
olisit mielummin tappanut
jotain ihan mitä tahansa muuta kuin tämä
jotain ihan mitä tahansa muuta kuin tämä
Otan monta sataa askelta taaksepäin
ja palaan takaisin niihin hetkiin joissa olen elänyt
hetkiin, joita pelkäsin enemmän kuin maailmanloppua
veit inhimillisyyteni, veit onneni
kun käänsit selkäsi
miten ikinä voin antaa anteeksi sinulle
en pysty vihaamaan loppuelämääni
veit inhimillisyyteni, veit onneni
kun käänsit selkäsi
miten ikinä voin antaa anteeksi sinulle
en pysty vihaamaan loppuelämääni
En tiedä miksi, en ymmärrä
olen ulkona, jossain ihan toisessa sfäärissä
käpertyneenä pimeään nurkkaan kuin pieni lapsi
silti täynnä syntiä kuin Ilmestyskirjan peto
enkä saa vastausta vaikka yritän kaikkeni
miksi teet tämän minulle
miksi
miksi teet tämän minulle
miksi
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Läpimätä
Sisälmykset revittyinä
lattialla verta, suolenpätkiä
ja sielusi mätää
En ole kenenkään lelu, en mikään päivän huvi
Kun saat minut niin sairaaksi
lääkkeet ovat loppu
yksi lisää niin olen poissa jaloista
ja makaan halvaantuneena sydänkivuista
olen sadisti masokistisella tavalla
lattialla verta, suolenpätkiä
ja sielusi mätää
niin oksettava elämä
minä syytän sinua, sinä minua
vaikka et edes kerro mitä tein väärin
minä syytän sinua, sinä minua
vaikka et edes kerro mitä tein väärin
ystävät ne hädässä tunnetaan
painan kasvoillesi
permanenttitussilla
permanenttitussilla
Miksi olen niin arvoton
ympäripyöreä, anorektisen laiha nolla
halpa kopio
jostakin mitä niin kovin halusit
ympäripyöreä, anorektisen laiha nolla
halpa kopio
jostakin mitä niin kovin halusit
Astuit yli rajaviivan
tulit reviirilleni
eläinmaailmassa olisit jo kuollut
Luulitko sinä
etten uskaltaisi
nostaa asetta,
luulitko
etten laukaisi
koska muka rakastan
etten uskaltaisi
nostaa asetta,
luulitko
etten laukaisi
koska muka rakastan
En ole kenenkään lelu, en mikään päivän huvi
vaikka annan itseni sille joka ensimmäisenä vastaan tulee
onko nyt hauskaa
lääkkeet ovat loppu
yksi lisää niin olen poissa jaloista
ja makaan halvaantuneena sydänkivuista
nauttien siitäsalaa sisälläni hymyilen
olen sadisti masokistisella tavalla
Ja sitten herään uuteen aamuun
ymmärtämättä edes sitä vanhaa
nauran nauran nauran hahaha
ymmärtämättä edes sitä vanhaa
nauran nauran nauran hahaha
koska on niin huvittavaa
katsoa kuinka leikit mielelläni
tekemättä yhtikäs mitään
katsoa kuinka leikit mielelläni
tekemättä yhtikäs mitään
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Tanssija
Tuhat rooliasua
millaisena pidät minusta, rakas
Hymyä, naurua, iloa
lähdet jos itken
Miten paljon pitää yrittää
ota kaikki: sydämeni, sieluni, onneni
sormus jos toinenkin
- eikö ole tarpeeksi
Otan lääkkeen, jospa vielä viidennen
ehkä kuolen, ehkä en
- mitä sillä on sinulle väliä
En enää tanssi
niin kuin sinä haluat
- ai olenko itserakas
Ase ja yksi luoti
kumpi kuolee venäläisessä ruletissa
Orkesteri salissa
on minun vuoroni soittaa pilliä, rakas
millaisena pidät minusta, rakas
Hymyä, naurua, iloa
lähdet jos itken
Miten paljon pitää yrittää
ota kaikki: sydämeni, sieluni, onneni
sormus jos toinenkin
- eikö ole tarpeeksi
Ole vierelläni
mene kauemmas,
tule tänne
älä lähelleni
Otan lääkkeen, jospa vielä viidennen
ehkä kuolen, ehkä en
- mitä sillä on sinulle väliä
Halaa minua
älä koske,
odota minua siinä
tulen ehkä joskus
En enää tanssi
niin kuin sinä haluat
- ai olenko itserakas
Ase ja yksi luoti
kumpi kuolee venäläisessä ruletissa
Orkesteri salissa
on minun vuoroni soittaa pilliä, rakas
Aamunkoittoa ei ole
Ne vihaavat mitäänsanomattomilla silmillään
kuiskailevat hämärässä kirouksia toisilleen
kuiskailevat hämärässä kirouksia toisilleen
rakasta minua
Niiden nauru on jäätävää
kuin haulikon pamahdus laitakaupungin valoissa
kuin haulikon pamahdus laitakaupungin valoissa
todellisuus on liian paha
Kuinka hiljaista onkaan äärettömyydessäni
missä valkoinen on mustaa ja toisinpäin
missä valkoinen on mustaa ja toisinpäin
minä en tiedä mitään siitä totuudesta
joka sisällä kalvaa unettomana
nuole valheesi sokerista pintaa
ja nauti siitä mädästä
joka raaputtaessa paljastuu
...muahahahahahahahaha...
Iskeydy vasten ovea
syyllisen veri vaatteissasi
säälittävä ihmisparka, paska
pöytälaatikossasi on sydämenriekale piilotettuna
syyllisen veri vaatteissasi
säälittävä ihmisparka, paska
pöytälaatikossasi on sydämenriekale piilotettuna
jäit kiinni rakkaani
nyt ne odottavat yötä tulevaa
köyden antamaa kuolemaa nopeaa
rakasta minua
Niinkö ne puhuivat katkenneilla kielillään
valhe oli vastauksesi
valhe oli vastauksesi
todellisuus on liian paha
Ja tyytyivät kohtaloonsa, pedot sisälläni,
ja syntyvät uudelleen aamunkoiton pimeyteen
ja syntyvät uudelleen aamunkoiton pimeyteen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)