Minä, Se, Hän ja Ääretön Mieli

Vedä takaisin sanasi
jokainen niistä valheista,
syytöksistä, uhkauksista


Et voi satuttaa meitä


Särisevin huulin puhumme kuiskauksilla
jotka hiipivät sisimpääsi
vieden sen, minkä piti olla meidän
rakkautesi sydämesi sielusi elämäsi onnesi
ja sinä pelkäät olemassaoloamme
vaikka olimme joskus sinulle
arvottomuuden huippuyksikkö


Siellä, missä ennen oli rakkautta
nyt vihamme rakentaa sinne kodin
välinpitämättömin kasvoin


Meistä kukaan ei ole oikea


Siellä, missä ennen oli valoa
nyt pimeys asustaa
sydämmissämme kituneissa


Tuhoamme sinut yksi kerrallaan
psykopaattisesti tuntematta mitään
kuristaen hirttäen ampuen nylkien nahat irti
kunnes rukoilet armoa
sormet verestä kuivuneina
kasvot kyyneleistä pehmenneinä
tulet kärsimään samalla mitalla


Et voi koskettaa meitä


Sillä tunteemme ovat kuolleet sinua kohtaan
olet meille yhtä mitätön
kuin minä sinulle ennen

150 turhaa sanaa

Suljen totuuden
kovien kansien väliin
ja unohdan.


Hän seisoo ilmeettömänä ukkosen alla. Hän näkee enemmän salamoita kuin ikinä elämässään. On valkoista. Taivaan Jumalat purkavat äänetöntä raivoaan hänen yläpuolellaan. Pelottavan äänetöntä. Miksi taivas ei huuda? Lamaantuneet, kalvenneet kasvot häilyvät keskiyön pimeydessä. Eikä hän pysty liikkumaan, ei pysymään paikoillaan.

Elämä on helvettiä, väität,
mutta minä väitän
että sinä et tiedä helvetistä mitään.

Hänen silmänsä turtuvat äärettömään maisemaan, hukkuen valottomaan horisonttiin. Veitsen lailla repivä tuska viiltää hänen sydäntään. Sydäntä, jonka vuoksi kukaan ei eläisi eikä kuolisi. Paitsi hän itse. Kylmän kankea pistooli odottaa kärsimättömästi ohimolla. Kuoleman ja elämän välisessä tanssissa hänen sormensa kohtaavat liipaisimen.

Kuulen miten kynä huutaa
musteisen veren sekaisena,
sanani ovat vähissä.

Tulet varjoista ja kosketat. Pehmeän turvallisella otteella tartut hänen käteensä, otat aseen pois. Pyydät häntä lopettamaan. Kuin kirkkain enkeli suljet hänet valkoisten siipiesi väliin ja kuiskaat hänen korvaansa ihan hiljaa, kolme kaikista kauneinta sanaa. Sanaa rakkaudesta.

Tuollaisen saippuan sanominen
olisi maailman naurettavin  

valhe.

Sininen unelma

Karkaa kanssani täältä,  

tästä todellisuudesta

sydämeni on suurempi kuin avaruus

tyhjin äärettömyys, jonka täytät katseellasi

sinä painaudut vasten minua

ja uppoan syvimpään hurmioon

Ethän jätä minua yksin
jotta unohdan hirviöni

painajaiseni,

vaikka teetkin minut hulluksi kuin huume
en voi olla enää ilmankaan

olen loputtoman kyllästynyt pahaan uneen.

pimeys imee meidät sisäänsä
kun käsivartesi kurkottavat tähtitaivaisiin
tahdon olla sinun kokonaan
rakastaa ehjäksi, kuolla kokonaisena

ja kun nukahdan taas
lupaathan viedä minut pois

Ympyrän kulmissa

Et tainnut tietää mitä teit
Perkeleen nimissä
kun herätit sisälläni uinuvan pedon



olet tähtäimessä
millin päässä liipaisimesta
ei ole käsitystä kuinka kauan
hermoni jaksavat odottaa

happaneva katkeruus
yksi niistä ammutuista luodeista



Kumpa tietäisit edes sen
miltä minusta tuntui kun lassosit köyden kaulani ympärille
olin kiinni sinussa, väkisin hopeisissa ketjuissa

vedit, kiskoit, kuristit, riuhdoit elämäni ulos

telkesit pienenpieneen häkkiin
ja sitten käänsit kauniin selkäsi
kiljut minulle yön heikkona hetkenä, kun en anna tilaa



antaisit minun juosta pois valheidesi ympyrästä
mitä sinä haluat minusta vielä

katso minua nyt
märkiviä arpia ympäri kehoani,
miksi katsoisin silmiisi uudelleen
ja tekisin raaimman henkisen itsemurhan



Sinä päivänä kun vannoit ne kolme sanaa
Jumalan nimissä
et tainnut tietää mitä teit

Päätön

Minulla ei ole enää mitään käsitystä mistään, sinusta eikä minusta
pompin labyrintissa eestaas enkä huomaa seiniä vaan törmään
olen niin kamalan tyhmä niin kuin sanot
tiedätkö, Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa


seison harmaan ikkunani edessä
se on niin likainen etten näe ulos
mutta sinä et näe myöskään sisään
en haluaisikaan tuijottaa kaksinaamaista päätäsi enää yhtään kauempaa,
tämä kuristushihna on nyt katki
eikä sydänmurhan anteeksipyyntö tunnu miltään

antakaa minun olla, haluan sulkea jokaisen oven
en välitä katsoa kännykkääni jo kolmatta päivää peräjälkeen
haluaisin vain paiskata sen seinään
ja juosta ulos, paeta niin kuin villieläin tätä häkkiä
ravaten pitkin metsikköä onnenkyyneleet silmillä
jos vain vielä itkisin, kanavat umpeen vuorautuneet


niin moneen kertaan nähdyt kasvot
eivät silti tutut, eivät omat, tuskasta vääntyneet
sinun ruhjomasi, päälle sylkemäsi, rumat ja arpiset
peili valehtelee, minä en tunne kipua

Taivaiden pohja

älä jätä minua


loputon on se sinisin sini
jonne lennän siivin mustin, kohti maailmani laitaa
syvemmälle ja syvemmälle
ja voimaton, lyijynraskas on se keho
jota kuolema hellin sormin koskettaa


auta minua

siniset huulet ja jäätynyt suudelma
en uskalla myöntää miten paljon sinua rakastin
se oli suurempaa kuin mikään
minkä uskoin olevan olemassa tässä todellisuudessa
ja sen kosketus vaeltaa yhä
raadellen kynsillään pitkin rintakehää
kylmät väreet ja vapina


kun katson sinuun nyt
silmissäni vaeltavat eksyneet,
tyrskyihin, harmaaseen maisemaan kadonneet
täyttymättömät toiveet
totuus, että haluan sinua vielä

vaikka vihaankin ihan kamalan paljon


päästä minut irti
se on demoninen kuiskaus, käheä ja synkkä
ja pelkään sitä kuin lapsi ukkosen jumalan raivoa
pää vasten jähmettyneitä polvia


anna minun vain hukkua

Hirviöt

En uskalla hengittää, en puhaltaa ilmaa ulos
kun totuus painaa minut maahan lastaten tiiliä rintalastalleni
pakotettuna olemaan kiinni hetkessä, olosuteiden vankina
ja tunteet pyörittävät mieltäni suuntaan ja toiseen
en tiedä missä olen
enkä tiedä mitä haluan, haluanko lainkaan
olen valtavan kyvytön, puristuksissa
mustan ja valkoisen sfäärin välillä


Janoan vain niin kovin tarttua ihoosi
ja antaa sinun piirtää omin käsin kuvioita veitsellä
sisimpääni, jolle sinä olet yksi ja ainut
en pelkäisi enää ikinä kipua
en ihmettelisi niitä polttomerkkejä sinun nimissäsi
joiden tarkoitusta en ole koskaan ymmärtänyt

Niin himoitsen sinua, huokaisen vasten seinää ja lennän
sinä tartut kiinni, lyöt minut taas verille

yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan

kunnes tuska syö sydämeni niin lopullisesti
että kuvittelen olevani kuollut ja nousevani haudasta
ylitsevuotavan vahvana, supermiehenä tai jonain


Mutta se kuva on särkyvä, lävitsekosketeltava
harhakuva naisesta, jonka voimaa ei voida verrata
eikä elämän viisautta
sillä pienen pieneksi ihmiseksi muutun
kun todellisuus painuu kurkkuuni kiinni
tavuttaa minulle totuuden sanat karjuen kuin hirviö
ettet sinä ikinä välitä minusta
enkä minä tule koskaan olemaan rakkauden arvoinen

Pohjalle hävinnyt

en ymmärrä rakkautesi sanoja, niissä ei ole muotoa
ne ovat heprean virtausta korvissa

katselen sydänverta kämmenissäni
sulkien sen nyrkkiini piiloon ulkomaailmalta
aamun viileä vesi ei saa sitä likoamaan
lähtemätön vika, perisynti

vannon, että mikään ei voi enää satuttaa
sydän pysähtyy hiljalleen

uppoan, kohtalo vetää minua jaloista
pyristelen vastaan enkä kykene voittamaan
valehtelen itselleni etten tunne enää yhtikäs mitään
olen tyhjä kuori

pieni kuin hiekanjyvä rannalla
niin annan aaltojen huuhtoa minut pois, hävinneenä

Ketjut kaulassa

Valkoinen susi on täynnä elämää.

Hypnoositila
katseessa, jossa puhut
näkymättömillä sanoilla
rivien välissä


minä     en      välitä     sinusta  .


ketju ei ole kiinni, mutta kuristaa
olin hetken ehjä, hetken taas rikki
kunnes jäin keskelle
väärien maailmojen välimaille


himoiten vain niitä samoja mustia huulia

kuin huora New Yorkin keskustassa


väsyneet katulamput
varjot kyyneleillä maustetuissa silmissä paljastuvat
eikä kylmä metalli takaa rauhaa
vasten ohimoa

toivo.
kaipaus.
pettymys.
yksinäisyys.
sydäninfarkti.

Valkoinen susi tekee kuolemaa.

Jumalan vastainen rakkaus?

Tiedätkö kuinka paljon yritin
muuttaa mieleni kaavoja
ollakseni samanlainen kuin kaikki muut
mutta kun olen yhä tällainen syvältäkin sisimmästäni
läpimätä siis kai
enkä pysty taistelemaan loputtomasti itseäni vastaan
enkä edes haluaisi

mielummin koen rangaistuksen
jollaisesta kukaan ei voi puhua tieteen nimissä
ja katso minua kun olen tehnyt niin kamalan paljon syntiä
elän kuin Babylonian kuningas


olet niin Raamatun mukaan eläjä
tiesitkö edes että tuomitsijat tuomitaan samalla mitalla

"pyydän, harkitse vielä, tuo ei voi olla elämäsi"

minulla ei kai ole käsitystä omasta elämästäni
joten kertoisitko sinä minulle


olen ehkä luonnottomuuden huipentuma
tai sairas kummajainen
omituisen taudin kourissa
tai maan päälle laskeutunut alieni
ja mitä vielä, kokenut liikaa menetyksiä
tai saanut vähän liian vähän äidin tai isin rakkautta
olen niin kamalan viallinen toisin kuin sinä

ja niin minähän varmaan palan helvetissä
vaikken pysty ymmärtämään
miten se voi olla väärin,
mitä oikeastaan edes teen väärin kun rakastan

Kynsin hampain

Olen nukkunut demoineittesi vieressä
yrittäen tuloksetta rauhoittaa sitä kuohua
joka niiden suonissa kiivaasti virtaa,
ja vuosikausia olen pelännyt
sitä yhtä ainoaa ilmettä kasvoillasi
kun katsot minuun inhoten

Kolikon kylmää on sinun rakkautesi
ja se on aina ollut sinulle
pelkkä velvollisuus muiden joukossa

Povitaskussasi on aina ase ladattuna
ja annat se laueta milloin haluat,
milloin hermosi vain niin sanovat,
hetkenä minä hyvänsä, ketä kohti vain

Viinan sokaisemaa on se raivo

joka syvällä sisimmässäsi elää hirviöinä

Sinun maailmassasi ei ole
minkäänlaisia oikeusjärjestelyitä
on helpompi tuomita
kuin kestää itse sitä häpeää

Eivätkä luodit mielestäsi lopu
muutoin kuin ampumalla
ja lataat aseen uudelleen

Enkelisi pukeutuvat mustiin
punnitsevat syntejä viallisella vaakakupilla
osoitellen sitten kynsillään syyllisiä ja syyttömiä
ja vaikka Jumala itse toteaisi sen vääräksi,
kuulen äänesi selkäni takaa:
palat helvetissä lapsi

Kulaus vain

Valtava pullo pienenpieniä pillereitä
lasissa lämmennyttä vettä,
kello lyö kolme yöllä
ja käännyn ympäri taas kerran
niin hiljainen on se hetki
jona en löydä sinua viereltäni

Kuivahko maku suussa
kun nielen kyyneleitä
joita en uskaltanut itkeä

Ja se polttaa luitani
väkevästi merkaten nimesi joka sopukkaan
se sattuu niin paljon
etten tunne enää mitään

Elämä on painajaista
jota ei voi lopettaa kesken kaiken
eivätkä ne valkoiset tabletit
auta lainkaan
kun on niin yksin
sodan keskellä

Lupaukset ovat täyttä potaskaa
vaikka sanat kaikuvat kauniina korvissa
ja saavat toivomaan,
uskomaan huomiseen

Etkä sinä ymmärrä yhtään mitään
kun sanon olen sinun kuolemaan asti
ja nielaisen

Sydämetön

Painan sormet kylkiluiden väliin
ei tunnu miltään
sydän on revitty kokonaisena ulos
ja jalanjälkesi ovat punaiset

suussa maistuu metalli
revolverin katkeran makuinen kärki


kolme koota
nilkkani on piru vie kunnossa
sielu vain ei:
kylmä, kova ja kuolettava
on tekosi

Pystytkö katsomaan minuun nyt

katso silmiini!

ikenet verillä
puren hampaat yhteen
jotten puhuisi miltä minusta nyt tuntuu
en ole kenenkään armoilla enää


kun elämästä tulee helvettiä
pudotus ei ole enää niin korkea

kuristun siihen hihnaan jossa roikun
alas pilvenpiirtäjän katolta
ei pelota hetkeäkään
vaikka silmät ovat revähtäneet auki

Ei tunteita - ei mielipahaa

Kaikki ovat vihollisia,

kasvoillani ei ole ilmettä
en katso mihinkään
kun poljen tupakan maahan,

asfaltin hajua buutseissa
naurattaa katsoa kun kävelet poispäin
niin mukamas tietoisena itsestäsi,
halveksuen pystyn katsomaan jokaikistä niitä
jotka selkäni takana puhuvat

Älä koskaan kutsu
ketään ystäväksi,
ihmisluonne pettää
heti kun tilaisuus tulee iskeä.

Älä koskaan päästä
ketään liian lähelle,
koska silloin et voi
päättää yksin elämästäsi.

 Nauran

olen niin huvittunut

ja vahva kun lyöt minua nahkatakin lävitse,

esitän ettei kukaan voi minua satuttaa
vaikka sisältä
syvältä sydämestä asti
olen täynnä arpia jotka eivät ikinä parane

vaikka aika niitä joskus haalistaa

niistä ei kukaan enää koskaan saa tietää

Askel, yks kaks kolme

Aivan yksin maailmassa
jännittävää hukkua kiellettyihin tunteisiin
koska millään ei ole väliä

Minä en ole ongelmiesi ratkaisija
enkä yhden illan olkapää
minustakin tehtiin joskus ihminen
tosin vastoin tahtoani
pidän siitä niin kun kävelen pois
tuntematta yhtään mitään
vaikka hymyilen, olen kylmä

Taikaa ei ole

enkä minä olen sinun omaisuuttasi

kun tanssin pyörteessä irtoan ja päästän irti

ihan näin vain, ajattelematta ollenkaan

ikuisuutta ei ole

tässä maailmassa, jossa sinua joskus rakastin

Olet minulle kuin huume
ensin tuntuu helvetin hyvältä
kunnes katoan todellisuudesta
ja jään riippuvaiseksi
ja lopulta kuolen,
ei tähän tarvita psykoterapiaa
koska ei tunnu edes pahalta

Olet viimein voittanut, murskannut minut noin vain
ja vuodan verta pelkäämättä kuolemaa
ei se ole edes lämmintä

Saatanan sydämessä

Minun vihani voi olla suurta ja tappavaa
jotain mitä ne kuollakseen pelkäävät painajaisissaan

kuin revolverin luoti

hetkellistä, sokeaa raivoa, josta ei saa kiinni

se on myrkkyä ympäristölle ja ihmiselle,
varsinkin pitkään nautittuna minulle,
kun solut eivät ole vastustuskykyisiä

Ja minä vihaan sinua
niin loputtoman paljon
että maailma näyttää oksettavalta, läpikotaisin mustalta
verestävissä silmissä
se mitä teet rakkaalle ystävällesi

on niin väärin, kaikki on väärin

sairastun, tulen hulluksi

Halusit minusta onnellisen
mutta kidutit kammiossasi
jättäen yksin kuolemaan

elin sinun valheissasi

minun unelmissani

olisit mielummin tappanut
jotain ihan mitä tahansa muuta kuin tämä

Otan monta sataa askelta taaksepäin
ja palaan takaisin niihin hetkiin joissa olen elänyt 

hetkiin, joita pelkäsin enemmän kuin maailmanloppua
veit inhimillisyyteni, veit onneni
kun käänsit selkäsi
miten ikinä voin antaa anteeksi sinulle
en pysty vihaamaan loppuelämääni

En tiedä miksi, en ymmärrä
olen ulkona, jossain ihan toisessa sfäärissä

käpertyneenä pimeään nurkkaan kuin pieni lapsi

silti täynnä syntiä kuin Ilmestyskirjan peto

enkä saa vastausta vaikka yritän kaikkeni
miksi teet tämän minulle
miksi

Läpimätä

Sisälmykset revittyinä
lattialla verta, suolenpätkiä
ja sielusi mätää

niin oksettava elämä
minä syytän sinua, sinä minua
vaikka et edes kerro mitä tein väärin

ystävät ne hädässä tunnetaan

painan kasvoillesi
permanenttitussilla

Miksi olen niin arvoton
ympäripyöreä, anorektisen laiha nolla
halpa kopio
jostakin mitä niin kovin halusit

Astuit yli rajaviivan

tulit reviirilleni

eläinmaailmassa olisit jo kuollut

Luulitko sinä
etten uskaltaisi
nostaa asetta,
luulitko
etten laukaisi
koska muka rakastan

En ole kenenkään lelu, en mikään päivän huvi

vaikka annan itseni sille joka ensimmäisenä vastaan tulee

onko nyt hauskaa

Kun saat minut niin sairaaksi
lääkkeet ovat loppu 
yksi lisää niin olen poissa jaloista
ja makaan halvaantuneena sydänkivuista

nauttien siitä

salaa sisälläni hymyilen
olen sadisti masokistisella tavalla

Ja sitten herään uuteen aamuun
ymmärtämättä edes sitä vanhaa
nauran nauran nauran hahaha

koska on niin huvittavaa
katsoa kuinka leikit mielelläni
tekemättä yhtikäs mitään

Tanssija

Tuhat rooliasua
millaisena pidät minusta, rakas

Hymyä, naurua, iloa
lähdet jos itken


Miten paljon pitää yrittää
ota kaikki: sydämeni, sieluni, onneni
sormus jos toinenkin
- eikö ole tarpeeksi

Ole vierelläni
mene kauemmas,
tule tänne
älä lähelleni

Otan lääkkeen, jospa vielä viidennen
ehkä kuolen, ehkä en
- mitä sillä on sinulle väliä

Halaa minua
älä koske,
odota minua siinä
tulen ehkä joskus

En enää tanssi
niin kuin sinä haluat
- ai olenko itserakas


Ase ja yksi luoti
kumpi kuolee venäläisessä ruletissa

Orkesteri salissa
on minun vuoroni soittaa pilliä, rakas

Aamunkoittoa ei ole

Ne vihaavat mitäänsanomattomilla silmillään
kuiskailevat hämärässä kirouksia toisilleen

rakasta minua

Niiden nauru on jäätävää
kuin haulikon pamahdus laitakaupungin valoissa

todellisuus on liian paha

Kuinka hiljaista onkaan äärettömyydessäni
missä valkoinen on mustaa ja toisinpäin

minä en tiedä mitään siitä totuudesta
joka sisällä kalvaa unettomana
nuole valheesi sokerista pintaa
ja nauti siitä mädästä
joka raaputtaessa paljastuu

...muahahahahahahahaha...

Iskeydy vasten ovea
syyllisen veri vaatteissasi
säälittävä ihmisparka, paska
pöytälaatikossasi on sydämenriekale piilotettuna

jäit kiinni rakkaani
nyt ne odottavat yötä tulevaa
köyden antamaa kuolemaa nopeaa

rakasta minua

Niinkö ne puhuivat katkenneilla kielillään
valhe oli vastauksesi

todellisuus on liian paha

Ja tyytyivät kohtaloonsa, pedot sisälläni,
ja syntyvät uudelleen aamunkoiton pimeyteen