Harmaampaa kuin koskaan uskoitkaan

Kasvot peilissä
eivät kerro mitään

Rikkinäisenä
kerään sirpaleita
yksin lattialta

Ja sinisin silmin
koitan etsiä hyvää
tästä mustavalkoisesta
maailmasta

Sydämeni itkee
kirveleviä haavojaan
ja peittää
repivän tuskan ja
salaisuudet sisäänsä

Mutta kaikki minussa
on pelkkää valetta,
ne kyyneleetkin, jotka
valuvat hymyni takana

Minä en ole
enää mitään,
minä en halua olla

Kylmään harmauteen vain
kaikki kaunis katoaa

Jäljellä vain valkoinen tyhjyys

Tumma usva
peittää minut alleen,
kun vaellan
suruvaatteessa
pitkin tyhjyyden tietä

Ääriviivasi häivettyvät
kaukaisuuteen
ja yksinäisyys imee
minut sisäänsä

Olet kadonnut
jonnekin
häikäisevään valoon,
jonne et tahdo
minun tulevan

Nyt olen pelkkä
kuollut sielu
enkä saa aikaan edes
hiljaisia kyyneleitä

Pisarat lasilla

Sieluni valuu
loputtomaan pimeyteen,
vaikka siipeni
tavoittelevat korkeuksiin

Silmäsi heijastuvat
ikkunaruutuun,
jonka takana
minä olen kuollut

Vain yksi sana
kirjoitettuna paperille,
joka kertoo
paljon sinua rakastan

Epätoivoinen iltarukous

Valo heijastuu kaukaa
tähän mustaan mieleen,
ympäröivä tyhjyys
kuin myrkkyä
tälle sydämelle

Suljen silmäni,
vaikken edes tiedä
kummalla puolella on
pimeämpää

Selässäni ruoskan arvet
ja tuskaiset kyyneleet,
heittäydyn hauraana
routaiseen maahan

Olen oppinut aina
olemaan yksinäinen susi,
mutta silti rukouksissani
toivoisin vain voivani nukahtaa
rakastavaan syliin

Pinnan alla

Enkeleiden siipien sulat
putoilevat ylleni,
kun tanssin
aaltojen päällä

Sielusi kevyt kosketus
loistaa kristallina
silmieni sinessä

Veden pintaan
kirjoitan nimesi
ja annan sen
virrata sisälleni

Yhteinen hengenveto
ennen sukeltamista
syvemmälle

Enkä pelkää enää
elää täysillä,
koska sydämeni on täydellinen
sinun vierelläsi

Käsivarsiesi välisessä taivaassa

Silmät suljettuina
liidän halki
avaran tyhjyyden
tuntien pehmeän
virran ympärilläni

Siipiesi suojaan
uppoudun,
turvaan kylmältä maailmalta

Nukahdan onnellisena
lämpimiin sydänääniisi
toivoen vain,
että olisit minun
edes unissani

Rakkauteni ristillä

Kuiskaan nimesi
yön mustaan peittoon
toivoen sinun kuulevan
tämän rukoukseni

Näetkö minut,
kun kurotan luoksesi
murtunein käsin

Valkoisilla siivillä
koitan löytää tien
ikuiseen onneen

Mutta enkelitkin
nauravat minulle

Kaikki tämä rakkaus,
loppumaton
ja sydäntänikin
kestävämpi

Ristiinnaulittuna,
verikyynelin koristettu

Olen sinun

Välähdys yössä

Seisot ylväänä
valkoisessa puvussa
kasvot kohotettuna
hopeiselle kuulle

Öisissä susihuudoissa
avaat kristalliset silmäsi
ja laulat kaukaisuuteen

Suden silmin
vartalosi täydellinen kaari
on korvaamaton
sydämeni kirkkaudelle

Sokerisen katkera

Suloiset sanasi
kuristavat kaulassani
kantaen rakkauteni
kuolemaan

Vavisten verikyyneleitä
sydämeni vaipuu
maan kotiin

Katoan maailmastasi
varjojen sekaan,
mitättömänä
tyhjyyteen

Valkoinen unelma

Läpi yön
kohti kirkkautta,
usvaiset jalanjäljet
jäävät taakse

Henget riistäytyvät
vankiloistaan
valkoisen suden
surulaulussa

Harmaan taivaan
halki repäisty valo
vie meidät kauas
ikuisuuteen

Heitteille jätetty

Ruusunpiikeillä
vuodatettu veri
demoneittesi ateriana

Sumealla katseella
näen sinun nauravan,
kun makaan lattialla
miekka sydämessä

Revitty auki
tämä pedon sielu,
kaikki salaisuudet
sirpaleina edessäni

Nyt jätettynä yksin pimeyteen
mukanaan pistooli
ja yksi ainoa luoti

Arvoton sinulle

Tummaan savuun
häivytän
rakastavat ajatukseni

Sydämesi elää
talven keskellä
nauttien sanojeni
lämmöstä

Yksinäinen varjoni
yhä taitaa olla ainoa,
joka rakastaa

Ja vaikka
seisoisin katseesi alla
murtuneena,
kuoleman rajamailla

En silti olisi
edes halauksesi
arvoinen

Merkityksetön rakkauteni

Aallot kuiskivat
hyvästejään,
kun käännyt
kohti laskevaa aurinkoa
toivoni mukanasi

Olen niin pieni,
kun iskeydyn maahan
rikkinäiset siivet
kämmenissäni

Jokainen kyynel
sinulle
merkityksetön,
syvyydetkö ainoastaan
rakastavat minua

Ikuiseen kylmyyteen

Sanasi kuin jäätä
sydämeni pinnalla,
yhä huurtuen
syvemmälle

Painun alas
vasten kylmää maata
sateen jäljiltä

Ja itken
repivää tuskaani
rakkauden taluttaessa minut
kuoleman porteille

Jäinen suudelma

Illan viimesäteet
etsivät tietään
maan ja taivaan yhdistyessä,
kun pimeys ennustaa kuolemaa
ikkunan jäisellä pinnalla

Kiroukset ovat
kuin surkeita rukouksia,
varjojen tanssissa murtuneet
perhosen siivetkin
ovat kauniita

Jään hyiseen yöhön
kaivaten kai auringon lämpöä,
koska täällä halaukset
ovat kylmiä
ja suudelmatkin
vain ikuisten hyvästien merkki