Yön verhoon puren kärsimykseni
pieneksi viestiksi tähdenlennollesi
Pidätkö sinä tästä
tuskasta,
jolla tuhoat minua
Vesien syvyyksissä unohdettuna
makaa jossain rakkauteni
Jätit minut yksin
selviämään kipujeni aalloista
Katso mitä sinä teit,
riistit sydämeni
kultaisella tikarilla
Ja nyt jätän silmiesi eteen
veriset jäljet
kurkottaessani maailmani reunalle
se mistä ei keskustella päivisin
lauantai 28. maaliskuuta 2009
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Peilikuvan huuto
Peilistä katselee hahmo,
tunnen sen kaukaa
läheltä en enää.
Sillä on oikeassa kädessään veitsi,
vasemmassa tiimalasi.
Se katselee minua
mitäänsanomattomilla silmillään,
jotka vuotavat kärsimystään.
Huutaen kivusta
se piiloutuu käsiensä alle.
Se pyytää vapautusta tuskistaan,
polvillaan rukoilee sitä
minulta.
tunnen sen kaukaa
läheltä en enää.
Sillä on oikeassa kädessään veitsi,
vasemmassa tiimalasi.
Se katselee minua
mitäänsanomattomilla silmillään,
jotka vuotavat kärsimystään.
Huutaen kivusta
se piiloutuu käsiensä alle.
Se pyytää vapautusta tuskistaan,
polvillaan rukoilee sitä
minulta.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Tuskan huippukohta
105 viiltoa käsivarsissa
eikä sekään riitä
päästämään tuskaani ulos.
Sydämeni itkee itsensä uneen,
kai jossain turtuneen sieluni
loputtoman pimeissä syövereissä,
kuulen sen avunhuudot.
Enkelit itkevät jossain taivaalla,
mutta eivät rukoukset pelasta minua.
Katso minua nyt,
kun katkerat kyyneleet
etsivät piilopaikkaa
jostain hymyni takaa.
Etkä sinä voi estää minua
katoamasta pikkuhiljaa
maan pinnalta.
eikä sekään riitä
päästämään tuskaani ulos.
Sydämeni itkee itsensä uneen,
kai jossain turtuneen sieluni
loputtoman pimeissä syövereissä,
kuulen sen avunhuudot.
Enkelit itkevät jossain taivaalla,
mutta eivät rukoukset pelasta minua.
Katso minua nyt,
kun katkerat kyyneleet
etsivät piilopaikkaa
jostain hymyni takaa.
Etkä sinä voi estää minua
katoamasta pikkuhiljaa
maan pinnalta.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Metsän salaisuus
Hämärtyvän auringon alla
kävelen suojassa hiljaisten puiden
jotka eivät puhu, eivät laula.
Kannan muistoja mukanani
sanoja ja tunteita
joita raapustin koivujen tuoheen.
Muistan vielä sen saman kuusen
kun iskin sen kaarnaan kynteni
merkiksi kärsimyksestäni.
Samat polut, joihin vuodatin vertani
tuovat mieleeni tyhjyyden
joka elää ikuisesti suruna silmilläni.
Sytytin ikiliekit palamaan
ja pyysin metsän lupaamaan
että se säilyttää salaisuuteni.
kävelen suojassa hiljaisten puiden
jotka eivät puhu, eivät laula.
Kannan muistoja mukanani
sanoja ja tunteita
joita raapustin koivujen tuoheen.
Muistan vielä sen saman kuusen
kun iskin sen kaarnaan kynteni
merkiksi kärsimyksestäni.
Samat polut, joihin vuodatin vertani
tuovat mieleeni tyhjyyden
joka elää ikuisesti suruna silmilläni.
Sytytin ikiliekit palamaan
ja pyysin metsän lupaamaan
että se säilyttää salaisuuteni.
Häviäminen
Hiivun pois
kuin liekki nuotiolla
Lennän
tuhkana tuuleen
Kuihdun pois
kukkana niityllä
Aivan hitaasti,
pikkuhiljaa
Katoan pois
kuin unelma
Kun olen tarpeeksi
murskattu
kuin liekki nuotiolla
Lennän
tuhkana tuuleen
Kuihdun pois
kukkana niityllä
Aivan hitaasti,
pikkuhiljaa
Katoan pois
kuin unelma
Kun olen tarpeeksi
murskattu
Kyynelten yö
Ulvonta täyttää sydämeni
ahtaimmatkin nurkat
Sieluni palaa
hiipuneella liekillä
keskiyön roudassa
En voi päästää tuulta irti
kun se laulaa
turkkini syleilyssä
taustasävelmää
kun vuodatan vereni
anteeksipyyntönä
surulliselle kuulle
kyyneleiden koristamassa
yötaivaan sateessa
ahtaimmatkin nurkat
Sieluni palaa
hiipuneella liekillä
keskiyön roudassa
En voi päästää tuulta irti
kun se laulaa
turkkini syleilyssä
taustasävelmää
kun vuodatan vereni
anteeksipyyntönä
surulliselle kuulle
kyyneleiden koristamassa
yötaivaan sateessa
Jos se ei olekaan niin
Entä, jos maailmassa
ei olekaan hyvää
minua varten
Jaksaisinko sitten elää
tietäen, että toivomukseni
ei koskaan voi toteutua,
jos kaikki jatkuu samaa rataa
Entäpä, jos minulle
ei olekaan ketään,
jos jään yksin
Mitä minä sitten odotan
miksi elän
päivästä toiseen,
jos kaikki onkin turhaa
ei olekaan hyvää
minua varten
Jaksaisinko sitten elää
tietäen, että toivomukseni
ei koskaan voi toteutua,
jos kaikki jatkuu samaa rataa
Entäpä, jos minulle
ei olekaan ketään,
jos jään yksin
Mitä minä sitten odotan
miksi elän
päivästä toiseen,
jos kaikki onkin turhaa
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Pedon pelko
Se muistaa nimesi kirjaimet,
kuinka ne tarttuvat
sen kurkkuun
kuristaen kaiken hyvän kuolleeksi,
se ei katoa sen mielestä.
Se vapisee kävellessään
tutkii vastaantulijoita
pelokkain silmin,
ahdistuneena
yltympäri omassa veressään,
kietoutuneena
yksinäisyyden peittoon,
se puuskuttaa,
on vaikea hengittää,
sydän hakkaa ulos rinnastaan.
Ei se kestä enää
yhtään ajatusta
suloisimmista kasvoistasi,
jotka katsovat sitä silmiin
laukaisten aseensa.
kuinka ne tarttuvat
sen kurkkuun
kuristaen kaiken hyvän kuolleeksi,
se ei katoa sen mielestä.
Se vapisee kävellessään
tutkii vastaantulijoita
pelokkain silmin,
ahdistuneena
yltympäri omassa veressään,
kietoutuneena
yksinäisyyden peittoon,
se puuskuttaa,
on vaikea hengittää,
sydän hakkaa ulos rinnastaan.
Ei se kestä enää
yhtään ajatusta
suloisimmista kasvoistasi,
jotka katsovat sitä silmiin
laukaisten aseensa.
torstai 12. maaliskuuta 2009
Toivomus tähdenlennolle
Toivon, että
minut laskettaisiin
yksinäisyyteni hautaan,
poistettaisiin
ihmisten ajatuksista.
Etteivät ystäväni
joutuisi
enää katsomaan
heikon taivallusta
kohti syvimpiä vesiä.
minut laskettaisiin
yksinäisyyteni hautaan,
poistettaisiin
ihmisten ajatuksista.
Etteivät ystäväni
joutuisi
enää katsomaan
heikon taivallusta
kohti syvimpiä vesiä.
Sietämättömyyden lopulla
Jälkiä lumessa
koristaa veripisarat.
Seison oman maailmani laidalla,
tuijotan alas
äärettömyyteen.
Niin kuolleita ajatuksia
väsyneistä silmistä,
kyyneleistä
jotka eivät koskaan vuoda.
Sietämätön kipu,
joka ei lähde lääkkeillä.
Ei kauniilla sanoilla,
vain pienillä pisaroilla
kukkien terälehdillä.
koristaa veripisarat.
Seison oman maailmani laidalla,
tuijotan alas
äärettömyyteen.
Niin kuolleita ajatuksia
väsyneistä silmistä,
kyyneleistä
jotka eivät koskaan vuoda.
Sietämätön kipu,
joka ei lähde lääkkeillä.
Ei kauniilla sanoilla,
vain pienillä pisaroilla
kukkien terälehdillä.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Sade
Odotan sadetta
huuhtelemaan minut pois
alas tämän maan päältä
En pääse pakoon,
jalkani ovat poikki
Siipeni murtuneet,
täynnä kipeitä haavoja
tuskan sivalluksista
Minä odotan sadetta,
että se veisi minut mukanaan
Kantaisi pois
muistot minusta,
kaiken mitä minusta on jäljellä
Ettei minua enää olisi
ei enää ikinä
huuhtelemaan minut pois
alas tämän maan päältä
En pääse pakoon,
jalkani ovat poikki
Siipeni murtuneet,
täynnä kipeitä haavoja
tuskan sivalluksista
Minä odotan sadetta,
että se veisi minut mukanaan
Kantaisi pois
muistot minusta,
kaiken mitä minusta on jäljellä
Ettei minua enää olisi
ei enää ikinä
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Tuskallinen ahdistus
Hätääntyneet kasvot
tuijottavat minua peilistä
Silmät täynnä pelkoa
aivan harmaat
kyyneleiden sumentamina
Ei pääse pakoon
syövyttäviltä ajatuksiltaan,
jotka tuhoavat
ruumiin ja sielun
ja kaiken siltä väliltä
Tuskan sivallus
kipeänä iholla
Hän seisoo avuttomana
kuin alaston ihminen
Anellen minulta armoa
tuijottavat minua peilistä
Silmät täynnä pelkoa
aivan harmaat
kyyneleiden sumentamina
Ei pääse pakoon
syövyttäviltä ajatuksiltaan,
jotka tuhoavat
ruumiin ja sielun
ja kaiken siltä väliltä
Tuskan sivallus
kipeänä iholla
Hän seisoo avuttomana
kuin alaston ihminen
Anellen minulta armoa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)