en osaa lukea kasvoja
enkä ymmärrä tarkoitusperiä
en erota milloin joku haluaa minulle
hyvää tai pahaa
en osaa laskelmoida
en osaa käsitellä ihmisiä
en ymmärrä mitä minusta halutaan
minulla ei oikeastaan ole ystäviä on vain kasvoja
ystävällisiä ja vähemmän ystävällisiä
mitä nyt tällä kertaa
enkö ollut tarpeeksi
olenko ollut liian poissaoleva
liian iloinen, liian surullinen?
hymyilen ja puhun ihmisille
mutta jo pitkään olen ollut syväjäässä,
etäinen ja pakoileva
se helpottaa, se puuduttaa,
koska on ollut liian kivuliasta
katsoa tuttujen kasvojen
kääntyvän pois
kerta toisensa jälkeen
muuttuvan täysin muuksi
vieraiksi, inhottaviksi
ja kuulla kuinka kauniit sanat
olivat vain tarkoitusperien täyttämistä
kaikki olikin valhetta
anteeksi, väärinymmärsin
(tämänkin suhteen)
eikö kukaan todella välitä?
mitä nyt tällä kertaa
enkö ollut mitä halusit
olenko muuttunut liikaa
ok
en ymmärrä ketään
en tiedä mitä sanoa
puhun liikaa ja liian vähän
ja päin seiniä
en usko ketään
on vain kasvoja,
joita en osaa lukea
ja jos luulen osaavani,
olen varmasti väärässä
en koe yhteyttä
pelkkää hiljaisuutta
pitkin puhelinlankoja
olen kuin vieras olento,
johon yhteys katkeaa
