"mikä sinua vaivaa"

 Asetelma on erikoinen 

päivän uutinen 

hoitajat vaativat liikaa palkkaa 

vai hoitajat saavat liian vähän palkkaa 

se nauraa minulle 

nojatuoliltaan 

kyselee kysymyksiä 

hei haloo

mistä ottaisit pois veroja

jotta laittaisit siihen 

mistä ottaisit pois 

ja antaisit niille 

etkö osaa vastata

se nauraa minulle 

sinä et sano mitään

seison yksin pöydän äärellä 

vaikka aiemmin seisoit siinä vierelläni 

"ota toinen tyttöystävä", se sanoo sinulle 

moneskohan kerta se oli 

mutta sehän oli vain vitsi 

eikö ollutkin, rakas 

interlude

vaikka menen taaksepäin, 

minusta tuntuu että menen eteenpäin 

hetki kerrallaan 

mitä syvemmälle ajaudun 

sitä enemmän ymmärrän 

kipua 

ihoni, lihani palaneet tuhkaksi  

olen pelkkä luuranko 

janoista kuoleman viettiä, epätoivoa 

ja loputonta itsevihaa 

mutta minä istun niiden tunteiden kanssa 

auringossa, hitaasti hengittäen, 

kuunnellen aaltojen paiskautuvan rantakiviin 

ja tuulen tarttuvan mäntyjen oksiin 

ja luitteni onttoihin koloihin 

keikuttaen, keikuttaen 

hajonnutta maailmaani 

ja jossain täällä 

hiljalleen parannun  

jää ja tuli

olen niin vihainen sinulle 

on vaikea antaa anteeksi 

käteni ovat lämpimät, mutta sydämeni -   

kuin jäälautat suolaisessa meressä - 

miten voisin armahtaa sinut synneistäsi 

kun samoista synneistä polttaisin itseni roviolla 

ja heittäisin bensaa liekkeihin 

eikä mitään jää 

    jäljet 

        tulenpunainen kirkas valkoisuus 

    sinun hauras kosketuksesi, 

jonka pusken pois 

minun kaiken tappava hyökyaaltoni 

tuho, jota kylvän 

väkevät iskut kasvoillani 

halki purrut hampaani 

nyt tajuan millaista on 

katsoa itseään silmiin 

ja nähdä se julmuus, 

jonka niin kauan on kieltänyt 

olen hirvittävän vihainen itselleni 

en voi antaa anteeksi  

pienintäkään virhettä 

    en päästä irti 

        näen vain sinut 

    enkä yhtään mitään 

kellun jäälauttojen seassa turtana 

etteivät liekit nuole minua elävältä 

mutta me kaikki tiedämme 

että kuolen tänne 

toisinto

tehdään jotain mukavaa 

minun mielikseni 

hymyilen 

mutta et tiedä onko huulissani  

verta vai viiniä 

    katsotaan, kuinka pitkälle 

voin tämän viedä 

kunnes petät minut 

tuttuja kuvioita, tapetissa puhumaton muisto  

hapuilevia jälkiä 

tämäkin voi olla toisinto 

painajainen, joka vain alkoi eri tavoin  

miksi puhut noin 

vanhat kaiut 

etäiset, hitaasti lähestyvät 

uppoan johonkin, missä en ole mitään 

kutistun ja kasvan vuorotellen 

hajonnut todellisuus sekoitettuna reaktiiviseen käytökseen   

kutistun niin pieneksi etten osaa hengittää 

käperryn kippuraksi kasaan 

ja olen valmis lähtemään 

olet ainoa johon uskon 

mutta mitä jos en tunnistaisi kasvojasi enää 

kaikki on niin käsittämättömän pienestä kiinni 

    mitä jos sinä tuhoat minut 

    mitä jos sinä tuhoat minut 

    mitä jos sinäkin tuhoat minut 

niin kuin kaikki muut 

katson itseäni ulkopuolelta  

kulmani repsottavat 

olen pitänyt tätä kasassa 

seison tässä ja vapisen 

olen pisteessä, 

joka muistuttaa minua jostakin, 

mitä en tahdo muistaa 

laajenneet pupillit 

kulmännihkeät kämmenet 

mitä jos 

kaikki murtuu 

uudestaan ja uudestaan 

miksi uskoisin mihinkään 

jos sinäkin valehtelet 

käsitätkö

jos sinäkin olet toisinto 

kuinka syvälle hulluuteen 

voi vielä mennä 

kuolevainen II

on vaikeaa olla hereillä 

ja mahdoton nukahtaa 

välimaastossa sumuisia muistoja 

mitä väliä millään on 

heittäydyn 

vasten tuulta 

aallokkoon 

tai sinun syleilyysi 

olemassaolon kysymys 

vapisevan luja 

halu elää 

selviytymisen arvet 

syntymän tarkoitus 

jos taivaankannen takana on tyhjää 

auringon kultainen kimalle 

meren pinnalla 

kyyneleissä

vapaus 

silmut, aukeavat kukinnot, silmät 

hitaasti keinuttavat käsivarret 

sinun hiustesi tuoksu 

jos millään ei ole tarkoitusta 

minä elän silti 

pitelen sinusta kiinni 

ääriviivaton käden jälki 

sinun ihollasi 

viipyilevä, 

katoava 

kuolevainen I

kellun tyhjiössä 

unelmassa 

vai dissosiaatiossa 

mitä jos 

tässä 

ei 

ole 

järkeä 

kevät tulee liian voimakkaana 

vihreät kerät ja nuput 

vapisevat ylös maasta, 

jonne monet ovat maatuneet, 

sokeina kurkottavat aurinkoon 

ajaudun rantaan 

tiedän, etten näytä siltä, mutta 

jotain on mennyt rikki 

entä jos 

millään ei ole 

tarkoitusta 

sireenit

jos satutat minua 

minä hajoan 

sirpaleiksi 

teräviksi ja rikkoviksi 

    ja piirrän haavoja 

    joka puolelle ympärilleni 

missä menee raja 

sively poskella; 

pehmeä ja hento 

nukut viattomasti 

kuin pieni eläin 

    millaista siellä on 

    ja pääsenkö mukaasi 

voisinpa kadota tähän  

en ole varma 

onko täällä aivan hiljaista 

vai ovatko äänet olleet niin kovia 

että tärykalvoni ovat räjähtäneet 

    mistä voi tietää 

        mitä tapahtuu 

    kun hälytyskellot soivat päässä tauotta 

                                kuin sireenit 

enkä kuule mitään 

en kuule ääntäsi 

en kuule omaani 

mikä on liikaa 

ja mikä liian vähän 

miksi minun pitää vetää rajat 

kun joku rikkoo ne kuitenkin 

ja mitä tapahtuu 

jos ei 

elo

aallot helisyttävät jääpaloja rantaviivalla 

tulen tänne, kun en saa henkeä 

upotan käteni jäiseen mereen, 

että en ajattelisi mitään 

en kestä ajatusta, että voisin menettää sinut 

ajatus kaikuu kylkiluiden välissä, 

repien tietään kaoottisesti ulos 

rintaani sattuu niin, että uskon hukkuvani, 

mutta olen elossa 

ja suola kuivuu huulilleni 

minä en enää ymmärrä mitään 

joskaan en ole koskaan muutoinkaan ymmärtänyt 

miten tätä elämää voi elää 

ja olla pelkäämättä 

milloin kaikki tuhoutuu 

ja miksi toiset haluavat sen kaiken tuhota 

savupatsas

on niin hiljaista 

vaikka kaikki huutavat 

yhteen ääneen 

on niin hiljaista 

että se syö sisäänsä 

kaiken muun

orvokeilla peitetyt konekiväärit 

vaaleanpunaiset sienipilvet 

niin kaunis on kuolema 

psykopaattisissa silmissä 

hajonnut totuus, 

jota huudetaan niin, 

ettei henkeä saa 

nimettömillä haudoilla 

lumen alta puhkeavia kukkia 

sinusta rakennetaan 

vain savupatsaita 

annetaan sille aikaa

annetaan sille aikaa 

mutta ei se parane 

infektio on kapseloitunut sisään 

ja yhä aristaa 

sinä halusit minua mutta en nähnyt sinua 

se tuntui leikiltä, jossa otit minut 

ja heitit menemään 

kuin kissa, joka leikkii saalillaan 

päästit irti ja ajattelin olevani vapaa  

minä halusin tuntea kaiken 

elin (epä)toivosta, 

tullakseni nähdyksi, rakastetuksi näin 

joka paikkaan sattui ja olin jatkuvasti haavoilla 

niin syvillä urilla 

mutta leikin tulella vain tunteakseni 

kuullakseni totuuden 

näin kaikki värit liekeissä, tunsin punaisen ja sinisen, 

ja esitin, ettei se polttanut, 

mutta paloin niin pahasti, 

että luulin kuolevani 

annetaan sille aikaa 

mutta minä tiedän etten ole sinulle enää mitään 

olen tuhkaa, pois poltettu, 

jämät tupakasta tumpattuna hankeen 

kuraisella kadulla 

ilman nimeä

minä olin valhe 

se, jota kukaan ei myöntänyt 

liian outo 

kuulumaan joukkoon 

hiljaisuudessa vaiettu 

paha sana 

silti sanoit että maailman kauneus oli silmissäni 

mistä minä olisin voinut tietää 

minä näin vain mätänevät haavat 

ja peilissä kuoleman 

en yhtään tähteä 

tai valonpilkahdusta