hetket

yön unettomassa hiljaisuudessa 

sinä olet kuiskaus, 

lupaus aamunkoitosta 

kietoudun vartaloasi vasten 

kuin muuten putoaisin äärettömään 

ilman sinua, loputtomiin öihin 

kadotus 

kuumeiset unelmani 

hiipuvat elinvuodet 

olen elänyt kanssasi enemmän 

kuin kaikkina vuosina ennen 

olen juossut henkihieveriin 

vain löytääkseni rauhan 

hengittäen tuulta ja aurinkoa, 

meren pärskeitä 

nauravilla kasvoilla 

kaikki nämä muistot kanssasi 

- en halua menettää hetkeäkään 

palo

kuin äänetön liekki yössä 

kaiken altaan polttava 

tuhoava 

kaiken syövä olento 

olen niin vihainen että se on kuin bensaa 

lyöden liekkeihin, räjähtävä tuho 

eksponentiaalinen kasvu 

sinä et tunnista minua enää 

minäkään en tunnista itseäni 

ja minä elän siitä 

sekunnin kiihdytys nollasta sataan 

olen niin nälkäinen etten nuku enää 

niin nälkäinen että on vain liikuttava 

eteenpäin täyttä vauhtia 

ajattelen niitä, jotka 

sanoivat minua aina 

liian oudoksi 

en koskaan kuulunut joukkoon 

se, jota ei kutsuttu 

se, josta puhuttiin kuiskien 

ja nyt elän siitä, miten minua kohdeltiin 

mikään ei enää koskaan tule tielleni 

kaikki palaa 

palaa 

palaa 

jotain pahaa tapahtuu

nyrkki rintakehällä 

niin minä olen 

uskonut rakkauteen 

mustelmaiset kukat 

kuivuneet huulet 

niin minä olen 

oppinut 

katson, miten asiat lipuvat pois 

kuin sumuinen kuutamo yössä 

katoavat tuntemukset 

hajonneet muistot 

mistä kaikki alkaa 

ja mihin se loppuu 

minä rakastan sinua 

mutta se on pelottavinta ikinä 

vasten ihoani kynnet 

jotka eivät revi minua verille  

mutta minä vuodan silti 

ja tiedän, 

ettei se lopu vielä 

kieltämisen kipu

olen ollut äärettömän vihainen 

miten asiat ovat voineet mennä niin  

täynnä tyhjiä ilmeitä  

piiloon maalattuja seiniä 

ihmisiä, jotka eivät tunne mitään  

liian kauan olen huutanut yksin 

huutanut niin, etten saa henkeä 

ne vain seisovat rivissä 

kuin koneet 

ei 

olen raapinut tapetteja alas 

vain ymmärtääkseni, 

ettei mikään 

perustu 

mihinkään 

olen pidellyt seiniä pystyssä, 

ja ne ovat siitä huolimatta sortuneet 

kaikki 

mitä tunsin 

miten koko elämä on voinut olla 

vain pelkkää valhetta 

mitä järkeä siinä on 

miksi juuri tämä on totta

suu kuivana kuin karmeassa krapulassa 

kieltämisen kivussa 

minä lopulta herään 

kaikki on niin todellista, 

niin kirkasta 

valaistut, tyhjät rauniot 

kadonneet ihmiset 

tunteet, jotka eivät tarkoita mitään 

ja minä olen 

tavallaan 

ihan vitun vapaa 

alien

en osaa lukea kasvoja 

enkä ymmärrä tarkoitusperiä 

en erota milloin joku haluaa minulle 

hyvää tai pahaa 

en osaa laskelmoida 

en osaa käsitellä ihmisiä 

en ymmärrä mitä minusta halutaan 

minulla ei oikeastaan ole ystäviä 

on vain kasvoja 

ystävällisiä ja vähemmän ystävällisiä 

mitä nyt tällä kertaa 

enkö ollut tarpeeksi 

olenko ollut liian poissaoleva 

liian iloinen, liian surullinen? 

hymyilen ja puhun ihmisille 

mutta jo pitkään olen ollut syväjäässä, 

etäinen ja pakoileva 

se helpottaa, se puuduttaa, 

koska on ollut liian kivuliasta 

katsoa tuttujen kasvojen 

kääntyvän pois 

kerta toisensa jälkeen 

muuttuvan täysin muuksi 

vieraiksi, inhottaviksi 

ja kuulla kuinka kauniit sanat 

olivat vain tarkoitusperien täyttämistä 

kaikki olikin valhetta 

anteeksi, väärinymmärsin 

(tämänkin suhteen)  

eikö kukaan todella välitä? 

mitä nyt tällä kertaa

enkö ollut mitä halusit

olenko muuttunut liikaa  

ok

en ymmärrä ketään 

en tiedä mitä sanoa 

puhun liikaa ja liian vähän 

ja päin seiniä  

en usko ketään 

on vain kasvoja, 

joita en osaa lukea 

ja jos luulen osaavani, 

olen varmasti väärässä 

en koe yhteyttä 

pelkkää hiljaisuutta 

pitkin puhelinlankoja 

olen kuin vieras olento, 

johon yhteys katkeaa 

shakki matti

sinä et enää koskaan kiusaa minua 

et enää koskaan 

avaa suutasi 

puhutellaksesi minua 

heiveröisenä naisena 

yllättääkö 

kuinka teen siirtoni 

kuinka sinun tunteitasi nyt onkaan loukattu! 

katsokaa kaikki, kuinka kärsit! 

sinä et enää koskaan kiusaa minua 

vaikka manipuloit 

puhut minusta kauniisti muille 

mutta minut olet valmis repimään elävältä 

katsokaa kaikki, kuinka minä kehtaan! 

olisitteko minusta uskoneet! 

asetun puolustuslinjaan 

ja isken takaisin 

kuinka syvää vääryyttä koetkaan nyt 

kun sinähän vain ajattelit minun parastani 

se on kaikki mitä olet koskaan tehnyt 

ajatellut 

minun parastani 

valehtelija 

olet vain ajatellut itseäsi 

ja pitänyt minusta vain 

kun olet voinut voittaa 

olet ollut valmis tuhoamaan minut 

vain ylpeytesi takia 

mutta sinä et enää koskaan kiusaa minua 

sinä aloitit pelin, joten pelataan 

kestä se loppuun saakka 

lyön sinut nurin 

vaikka nappula kerrallaan 

kunnes sinä lopetat 

olen valmis kuolemaan, 

kunhan näen sinun kaatuvan

loiset

 ne tunnistavat uhrinsa jo kaukaa, luulen, 

luihuilla, kalmankylmillä kämmenillään 

raahautuvat mudasta kohti 

niiden silmissä kiiluu epätoivo ja valhe 

    ne ovat tummia ja varjonkaltaisia, 

kavahtavat valoa, 

eivät halua tulla nähdyksi todellisissa väreissä, 

joten ne imevät kaiken valon pois ympäriltään 

sahalaitaista kuiskintaa, 

vääristynyttä särinää 

    kuinka mukavaa olisi ollut 

ymmärtää ne äänet hälytysääniä, 

mutta kuulin sen lapsuuteni tuutulauluna 

nyt tiedän, ettei niistä ihmisistä koskaan pääse kokonaan 

ne pitää vain osata erottaa muista 

kuinka kirkasta onkaan kaikkien näiden vuosien jälkeen  

eikä mikään kurista kaulalla 

mikään ei saa viedä valoani 

jopa tuntuu, että minusta voi olla johonkin 

pistoja

pieniä pistoja 

siellä täällä 

ihon alla kuhisee 

kuin pieniä muurahaisia 

naljailua ja veljeilyä 

et osaa päättää vihaatko vai rakastatko 

sinä rakastat niin kauan 

kun sinulla on valtaa 

ja kenelläkään ei enää ole 

valtaa minuun 

mutta sinulla on aina sanat valmiina 

ja et epäröi iskeä niillä 

heh heh 

vitseiksi naamioidut vittuilut 

minä en ole pahan olosi syy 

vihaa niitä, jotka aiheuttivat haavasi 

älä niitä, joille voit haavoja aiheuttaa 

se on säälittävää 

kyyninen, kalpea ja hilseilevä 

älä pakota minua tähän 

en halua vihata sinua 

mutta pistosi tuntuvat 

ne sanovat, että olen sen yläpuolella 

ne sanovat, ettei pidä välittää 

mutta minä olen niin kuin kaikki muutkin 

käperryn itseeni 

ja pistän vahingon eteenpäin, 

jos en välitä 

musta vesi

sinä näet unta 

mustasta vedestä, 

jonne juoksen 

pelastaessani muita 

uhraan itseni ja katoan 

pimeään;  

        kylmä 

        ja eloton 

sinä keität kahvia 

ja sanot, että olet huolissasi minusta, 

että minä ajattelen liikaa muita 

ja liian vähän itseäni 

    minä ajattelen sitä koko päivän 

            sinun pelästyneitä silmiäsi 

            ja mustaa vettä 

sinä herätät minut; 

joskus tuntuu 

kuin tekisin kaikkeni 

kiviä ja verta kynsien alla 

raavin tietäni ylös 

mutta mikään ei ikinä riitä 

ja vajoan vain syvemmälle 

    annan paloja itsestäni 

aikani, omistautuneisuuteni 

ihmisille, jotka haluavat vain hyötyä 

    on liian helppoa uhrata itsensä, 

kun ei pidä itseään arvokkaana 

sitä vain katoaa 

mustaan 

mustiin, lyheneviin päiviin 

hupeneva elämäni 

    sinä olet oikeassa 

niin monessa asiassa, 

sinä opetat minulle viisautta 

ja muistutat minua 

mikä on tärkeintä 

- etten aina juokse mustaan veteen 

ja jos juoksen, niin nousen sieltä varmasti 

sabotaasi

tiedät, että häviän tämän taistelun 

minusta ei ole siihen 

minusta ei ole mihinkään 

häpeä, häpeä 

kerro minulle kuinka minun ei pitäisi olla olemassa 

kuinka paljon minua häpeät 

haluat minun vain katoavan 

jään kyyhöttämään sänkyyn 

luisevana kasana 

vihaten itseäni 

loputtomasti 

loputtomasti 

loputtomasti 

enkä koskaan nouse siitä 

rakas, henkinen pyromaani 

tämä ilma on kaasua 

ihaillaan, kuinka sininen liekki 

polttaa minut karrelle 

älä jätä minusta tuhkiakaan jäljelle 

viedään tämä niin pitkälle, 

ettei takaisin ole paluuta 

näytä, miten kaikki tuhoutuu 

miten menetän kaiken 

ja itseni 

sinä olet niin julma 

ja käsittämättömän ankara 

kerro vielä kerran, 

kaoottisin skenaariosi, 

kerro jo 

oi, sisäinen sabotoija