se mistä ei keskustella päivisin

perjantai 20. marraskuuta 2015

last on the line


olet niin alhaista kastia 
etten haluaisi katsoa sinuun 
mutta se hetki voi vielä tulla...
muistatko sen päivän, 
jona teit virheistäsi viimeisen? 
et koskaan unohda 
se ei koskaan katoa verkkokalvoiltasi 
sillä minä en ikinä anna anteeksi 
niin paljon vihaa, 
niin paljon kipua 
sinä et tiedä millainen olen kun riisun maskini, pimeä sen takana asuu  
minä olen hirviö ja sinä olet loinen lihassani 
minun nimeni on kuolema  
hymyilen sinulle, 
vain sinulle niin... 
se on salaisuus, 
tämä on vain meidän välistä 
sinä et koskaan pääse pakoon 
sillä olen se, 
jota pelkäät eniten... 
minä olen virheistäsi viimeinen 
ja sinun kohtalosi on minun käsissäni, 
silmä silmästä, hammas hampaasta 
olet viimeinen elossa 



keskiviikko 18. marraskuuta 2015

vankilassa

se on edelleen minussa, 

syvällä, 

pohjalla, 

mieleni uumenissa, 

hämärässä kellarissa 

omiin ulosteisiinsa

jätettynä, 

kahlittuna 

metalliin, 


yhä rymistelee kaltereita, 

valottomat pupillit värähdellen 

mustuuteen kirouksia karjahdellen 

se kasvaa, 

joka päivä 

se on hieman vahvempi 

ja aina vain nälkäisempi, 

valmis 

haistaessaan 

veresi, 


Peto - 


se odottaa 

kärsimättömänä  

olemassaolonsa 

huipennusta, 

koston hetkeä   


tiistai 17. marraskuuta 2015

jänis

unessa vaeltaa hän, jolla ei ole kasvoja
sankassa lumisateessa rekan ohikiitävät valot ja pelästynyt jänis,
joka ei osaa paeta
hän seisoo valokiilassa
ja kyyneleet valuvat jostain
mutta hänellä ei ole silmiä, joilla itkeä
     unessa,
   lumessa
     syvässä
    jäässä
tumman harmaassa
aallot yhä vapaat talvesta
tuntuu kuin veteen upottaisi jalkansa
ja hitaasti kylmyys nousisi veren mukana
päähän
sydän ei syki
ja aamu liian kaukana horisontista

tiistai 10. marraskuuta 2015

naurattaa se miten mielipuolisia ovatkaan kirjoitukseni,
kuinka epäilyttävän kaksinaamainen voinkaan olla arjen keskellä,
minä teen näin ja noin, mutta ajattelen eri tavoin
- ei edes käsitellä sitä mitä tunnen,
koska se mitä minä tunnen saattaa kellua väärässä paikassa, väärässä ajassa
        kuin aikakoneeseen eksyneet hallusinaatiot, joita emootioiksi kutsutaan
jotkut tunteistani elävät ajassa, jolloin olen edelleen lapsi
                 huutamassa "kato mua kato mua!"
                                        ja kukaan ei ikinä katsonut
ne tunteet ovat sairaita, ne eivät löydä rauhaa eivätkä kotia,
niillä ei ole äitiä eikä isää, eikä pelastusta hirviöiltä
niistä minä kirjoitan, sillä niihin minä kuolen jos en saa niitä sanottua

naurattaa se miten hullulta kuulostan ja hullummaksi tämä vain muuttuu, sillä
minun sisälläni ei ole vain yksi sielu, vaan monta
piinattua
hylättyä
revittyä
vihaista
näkymätöntä mieltä, joilla kaikilla on sanottavansa ja mielipiteensä erinäisistä asioista
ja se mitä MINÄ teen on taistelua niiden kaikkien keskellä, minä päätän mitä teen
              näin ja noin, vaikka ajattelisin aivan eri tavoin
totuus on että tämä kuulostaa pahemmalta kuin mitä on
mutta ette usko miten vaikeaa joskus on elää itseni kanssa
mitkään lääkkeet eivät vie tätä minulta,
vain lievittävät ahdistusta, masennusta, eli ihan sama kun
kukaan muu kuin minä itse ei voi minua todella auttaa
ja se on niin yksinäistä
sain vain vähän turhan paskat kortit lapsuudessani

mutta luoja tietää, jos luojaa on,
miten onnekas olen kun tulit elämääni jäädäksesi
ja tiedän että niinä päivinä kun elämä tuntuu mahdottomalta,
sinä kannat minua eteenpäin sinne
missä huomaat jokaisen tunteeni
ja saat ne kuulostamaan maailman järkevimmiltä,
ihan kuin koko elämässä olisi jokin logiikka

maanantai 2. marraskuuta 2015

Käsi

Lauman alhaisin jäsen 
heikoin lenkki, 
katsoo sumentunein silmin kättäsi 
          Vieläkö se lyö vai armahtaako jo? 
Lumi punertuu alla 
ja se kaatuu vatsalleen 
talven haudattavaksi, 
se ei voita vastoinkäymisiä, se on liian väsynyt 
kestämään uusia iskuja, 
turhia toiveita... 
Ampukaa minut, se pyytää jo - 
liian vähän 
liian huono 
paska 
sen tavoitteet selviytyä 
ovat epärealistiset