se mistä ei keskustella päivisin

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Valkoinen huone

valheet värittävät todellisuuden psykedeelisin kuvioin 
minun suullani elukka puhuu, obsessoituneena tulviviin väreihin 
suutele minulle rakkautesi sävyt ja strippaa lanteidesi muodot 
                  rakasta minut punaiseksi 
               sytyn veren kuohuviin liekkeihin,
                       älä anna 
                              minun mennä 

valkoinen huone on kohtaloni 
huudan apua tähän silmiä kirvelevään tyhjyyteen 
tarvitsen jotain, joka ruokkii minut värein, äänin, muodoin 
yksinäisyys, tämä metallinraskas mustuus kylkiluitteni vankilassa 
en kauaa enää kestä mustavalkomaailmaa 
                                    rakasta minut siniseksi, 
                                               kuolleeksi...

se rakastaa sinua  se rakastaa sinua 
loppuun saakka ja se rakastaa senkin jälkeen, kertoo elukka suloisella äänellä 
                                 haluan uskoa että se on totta 

         minä tiedän että se on valhe 
mutta kipukin on parempi kuin se ettei tunne mitään 
 
tuhoa minut 

esitän etten pelkää, mutta kun kosketat minua, 
hajoan tuhansiksi atomeiksi avaruuden viileään ultraviolettiin 

torstai 21. elokuuta 2014

Elävänä edessäsi


Kuinka paljon rakastankaan
viileneviä iltoja, kellastuvia sydämiä
peitän hupulla lukemattomat kasvoni
ja myhäilen tyytyväisenä syksyni hiljaisessa lehtipedissä,
jossa ei tarvitse olla kukaan kenellekään
Olen ulkona pelistä, kiitos. 
Aika lyhenee ja kaikki pysähtyy kiehuvassa sateessa
ennen olin tyttö ikkunan takana, odottamassa aurinkoa
mutta nyt annan pisaroiden huuhtoa
menneisyyden
s
y
ö
k
s
y
k
a
i
v
o
o
n

- tervemenoa.  

Yöt pukeutuvat entistä mustempaan ja
joskus hymyilevät tähtisilmin,
ne opettavat että on parempi olla oma itsensä,
näyttää pahat puolensa ja kohdata maailma vihaisena,
            kuin valheellisena

nauran vain odotuksille,

pyydän kauneinta naista tanssimaan kanssani
illan kaartuessa pohjoisen kaduille

maanantai 18. elokuuta 2014

ei otsikkoa

e n   o l e   o l l u t   t ä s s ä   m a a i l m a s s a   p ä i v ä k a u s i i n , 
tietoisuuteni luuraa piiloissaan, piileksii hämärässä 
kun minä kellun vaaleanpunaisessa kuplassa, 
jossain missä on niin paljon parempi 
nukahtaa soliseviin jokiin ja mansikkaiseen suukkoon 
kuin huumattu 
mielikuvitusta, minä tiedän sen, kun halvaannun kauhusta 
muistot, kasvot, äänet välähtelevät mieleeni kuin salamat keskellä yötä 

minä en halua kuolla mutta usein se olisi parempi vaihtoehto 
olen huomannut että en voi poistaa tunteitani enää 
minä tunnen kaiken 
jokaisen särön konsonanteissasi,          
pidentyvät etäisyydet,                      
   kaiut,                             
valheiden ja vääristymien hajuerot,              
voimistuvan kivun, mitä enemmän näen ympärilleni 

stressihormonitaso on tappavan korkea

lyijynraskaana lepään lattian uumenissa kuunnellen askeleittesi huminaa 
mutta en voi huutaa sinulle mitään, kun tunnen 
metallisen revolverin 
kylmän, puristavan suudelman leuallani 

kuin verenmyrkytys 
haavoista kohti sydäntä 
s a i r a a t   a j a t u k s e t  valtaavat minut 

se on sinun aseesi
ja minä olen marttyyri, en jaksa enää kamppailla  

torstai 14. elokuuta 2014

Tuhon valtakunta

I Et kuule minua. 
Poraan lävitsesi ennemmin tai myöhemmin, en koskaan unohda mitä olet sanonut.
En voi luottaa sinuun, aistin valheesi kiemurtelemassa kaulallani.
Esitän etten tunne niiden kuristavan, mutta hymyni takana valuvat kyyneleet.
"Puhutko totta nyt vai et?" päässäni kysyn joka kerta lopettaessasi lauseen.
Vislailet leikkisästi, olet iloinen, naurat: "kaikki on hyvin!"
II Lapsi sisälläni palvoo sinua. 
Lapsi tarttuu käteesi, toivoen sen olevan kallio,
mutta se murenee
                hiekaksi,
          johon vereni häivettyy,
etkä sinä edes huomaa.  
Umpikujiin puhut itsesi,
törmäilet labyrinttisi seiniin, kiedot itsesi syvemmälle mutaan.
Sinä olet pimeyden syleily, ja tuntuu kuin veisit minut mukanasi.

Mutta minä en halua sinne.

Girl in Scotland


Kautta kukkuloiden,
niittyjen,
sadepisaroiden puhtauden,
              tulen takaisin! 
Käsinkosketeltava illuusio sirosta hahmostasi
suudelmalla sinetöi huuleni, lupaus
kohtalon

            Ae fond kiss...


                              ...kuin kevyttä toiveunta
                                                                    Olitko se sinä?
Näin ripauksen vain kadun kulmalla,
goottilaisen kirkon ja puiston välissä, vilahdus punaista
                                 kiharoita ja meren väristä satiinia
Hullun unta, luultavammin.

                                                        My love is like a red rose...


Kuvittele minut luoksesi, sillä minä olen -                     todellinen?
Tanssi minua varten tänä yönä, nuotion rätistessä
ja viulujen vaikertaessa kivusta,
vain sinulla on lupa
sydämeeni.
                     Minä -
minä en selviä,
kuinka junan kiskot vievät vimmatusti kauas luotasi
                 ah, etäisyys kirvelee kyyneleissäni,
          odotathan
minua siellä 
meren
toisella puolen,

my fair lady? 


Sinussa on kotini. 

lauantai 2. elokuuta 2014

Mielen loukussa

satu onnellisuudesta pelkkä
emotionaalinen kuolema, 
vääristymä
jostain kaukaisuudesta kuulen sinun sanoneen:
    " O l e n    a i n a    t ä ä l l ä . "
missä? missä?     sokeita sanoja, iskuja tyhjyyteen
jos ymmärtäisit kokemukseni, muuttaisiko se mitään?
radikaali yksinäisyys piikkinen pesä
loputtomassa välittämisessä
ristiriitoja, joihin älykkyysosamääräni ei riitä
pelkään eksyneeni liian syvälle spiraaliin
entä jos en löydä takaisin 

ei ketään, kenelle soittaa juuri nyt 

psyykkisesti ja fyysisesti
jossain muualla
   m u o d o t t o m a n a
lipua ajattomuuteen, paikattomuuteen
mihin menen, kun pelkään eniten?  
harhoja, skitsofreenisiä luuloja
mustat kyyneleet silmittömillä kasvoilla
mistä niitä tulee?
vieraalla maalla, omassa kotipihassa
minä en tunne sinua, sinä et tunne minua enää
ääriviivat häivyttyneinä muistojen kehään
entä jos en löydä takaisin