se mistä ei keskustella päivisin

lauantai 28. toukokuuta 2011

Kuningas

En tiedä olenko pahoillani
valheista, joita puhun arvoisalle kaksinaamaisuudellesi
olen laskenut panokseni pöytään, eikä minulla ole enää
mitään hävittävää
jos on menettänyt itsensäkin

voi rakentaa
uuden 
sanotuista sanoista

hymyni repäisee suupielet
ja nauru raikuu korvissa tehden minut kuuroksi

tai hulluksi
annoin sinun kuvitella että voitit
osaan valehdella niin hyvin että jopa itsekin uskoin siihen
imit minut kuiviin
ja potkit vatsaan
nyt voit sanoa mitä vain
sillä mikään ei enää satuta minua
tällä kertaa sinä katsot, kun nousen ylös omin jaloin

yllätyitkö?

minä tiedän voittajan ja isken kortit pöytään
minulla ei ole enää
mitään hävittävää

kun taas sinulla on koko uskottavuus
pelissä

Nervosa

Jos ei kestä, niin onko pakko
heittäydyn kohti taivasta
kevyenä kuin sulka,
niin kevyenä

"älä vihaa minua niin paljon"

valun kohti mustaa aukkoa
näillä valtavilla, raskailla siivillä
kohti kuolemaa
ja kun olen irti
en jaksa liikuttaa niitä
en jaksa

olen verta, olen huutoa
olen keltaista massaa kuin oksennusta
syöksyen pitkin lavuaaria
omalla painollani
omalla painollani

se on niin valtavan paljon, sanoo vaaka

ja minä tahdon olla jotain muuta
jotain muuta kuin minä!

Jumala-auta!

jatkan pakenemista tänään
minä juoksen joka päivä aina vähän kovempaa
ei, minä lennän, liihotan, liidän,
kiidän halki taivaan
kunnes olen palanut loppuun
...
mutta jos vaaka ei kestä

niin onko minun pakko,

onko sitä pakko kuunnella?

lauantai 14. toukokuuta 2011

Ilman sinua eläminen on kuin sataisi joka päivä

kurkussani on pala
hiljaisuuttasi

missä olet?


odotan
kaikki yöt
käpertyen pikkuruiseksi
kuin lapsi, joka rukoilee
että tulet vielä takaisin:
palaa pian,
pyydän


ikkunan takaa
nousevat mustat pilvet
mutta sisällä
loimuaa pieni kynttilä

jään aina kaipaamaan sinua

tiistai 10. toukokuuta 2011

Minulla on salaisuus

Isä, täältä ylhäältä
näkee meren tumman kidan
joka haukkoo minua sisään,
kylmään syleilyynsä


minulla on salaisuus,
josta vain yö puhuu
sitä ei tiedä kukaan,
ei kukaan
ja verhoan kasvoni
syvemmälle pimeään


uusi aamu ei koita,
vaikka aurinko nousee
se ei lämmitä kalvennutta ihoani
tällä kertaa eivät
kyyneleet kuivu poskille



työnnän luurangot
peremmälle kaappiin
kunnes niiden 
kuolemankatkuiset äänet 
lakkaavat kuulumasta
(vaikkeivat koskaan olemasta)

ja kysyn nyt, kuinka kauan tätä voi jatkua
Isä?
en muista, milloin viimeeksi
olen ollut näin lähellä jyrkännettä

torstai 5. toukokuuta 2011

Jos välität kuten väität

Sinä et tiedä,
sinä et tiedä mitään

kun kävelen sormet kohmeisina
rikkoutuneella asfaltilla
maista vereni
tässä löyhkäävässä valheessa
kun sanon olevani ok
        se on mätäinen sana
                etkä koskaan saa tietää
sillä et katso silmiin
kyyneleet juoksevat pikimustina
pitkin kaulaa, rintakehää
kurottaen kohti pohjaa
en ole heikko, jos niin kuvittelet
eikä tämä ole itsemurha
tämä on sotaa
totuus lukee otsassa verellä kirjoitettuna
tappaen niin kituuttavan hitaasti
olen kai liian yksin
ja kun huulesi viimein avautuvat,
sinä katsot näihin silmiin tietäen
olen jo poissa...
kumpa vain ymmärtäisit
miten paljon olen valmis
antamaan siitä
että lupaisit rakastaa
vaikka mitä tapahtuisi
(mutta ei, 
ja jos totta puhutaan, 
minä vihaan sinua.)
sillä syövyttävä suru vuotaa alas
pitkin olkapäitä
       ja nyt olen irti lämmöstäsi
                 alkaa tulla sietämättömän kylmä


asfaltti kohtaa tainnuttavalla voimallaan ruhjeisen ihoni
ja sinä hetkenä äänet lakkaavat puhumasta,
enkelit laulamasta,
enkä minä ole ok
ollenkaan
vaan jään tähän makaamaan
kunnes todella tiedät

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Perhossiipi

liian kauan
olen kaivannut sinua

näetkö, miten palelen
kun et ole tässä

tuuli on jäätä,
pisteleviä iskuja poskillani,
ja tuo kalpea taivas on yhtä kanssani
yhtä tyhjä
yhtä eloton
kuin minä

tahdon kaatua,
tahdon hukkua siihen
sillä joka kerta syvemmältä
tuo tuska sydäntäni viiltää

kun     huudat      hänen     nimeään

ja tiedän ettet tarvitse minua

et välitä siitä
putoanko minä