se mistä ei keskustella päivisin

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Elämän ja Kuoleman kehä

Nimesin sen Suruksi,
kauniin päivän huhtikuussa;
kun ilma oli yhä vilpoisa, mutta silti niin lämmin.

Kaiken piti olla niin onnellista
täynnä elämää:
ensimmäiset leskenlehdet alkoivat tuoksua
ja perhoset keltaisina, oransseina, vapaina
liihottelivat
ohitseni.

Minä kaaduin maahan
mutaan, loskaan ja kuusenneulasiin
valkoisena kuin lumi, kärsivä eläin
rukoilin
vapautusta
mutta aamuaurinko
toi vain pimeän iholleni,
jossa kuuma veri syöksyi.
Ryömin karkuun maailmaa, kuolemaa
kynnenaluset mullassa
polttavien kyynelten taukoamattomassa virrassa
peläten liikaa,
sillä se oli (tämä on) maailma,
joka ei armahtanut lastaan.
Olin niin yksin...
miten ihminen voi olla niin yksin?
Voi Jumala
ja metsä,
hiljaisuus...

sinä päivänä minä tunsin helvetin
ja näin taivaan.
Päätin että se loppuu.
Sinä päivänä
kaikki minussa päättyi.
Kuoli.                                                    Alkoi uudelleen.
Suru.
Syntymäpäiväni.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kävelen lasissa paljain jaloin

olen lukinnut ovet ja teljennyt ikkunat
levittänyt tavaroita koskemattoman
näköisiksi lattialle
ja olen siellä seassa,
minne et tajua katsoa

luuletko että olen kuollut?
minä luulen.


pienenä kuvittelin että jos mönkii peiton alla
sängyn toiselle puolelle, sieltä löytyy uusi maailma
ei siellä mitään ollut
eikä ole nytkään
naputat sormellasi ikkunan halki
kasvoillasi ei ole ilmettä
en pääse pakoon mihinkään
vaikka juoksisin
lujempaa ja lujempaa!


olet aina siellä missä ajatuksenikin
en voi elää ilman sinua.
 
nyt poltan ihosta nimesi
että olisin vapaa tämän kerran...

palan
palat

eikä se satu enää

luulen että olen kuollut.

yritän todella - -
yritän todella itkeä
sillä sinä et rakasta minua
et rakasta

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Rakastamattomat

jokin sinun äänessäsi saa sydämeni tanssimaan
rinnassani kuin villieläin kuutamolla
rakastan sinua
verellä kirjoitettu hiekkaan

ja kun ranteeni lakkaavat itkemästä
...tiedät, että olen menettänyt toivoni

tämä yö on lyijynraskas
tumma kuin meri allani

ajattelen sinua
ja saat minut uudestaan elämään
näen, kuinka horisontista nousee kuuma aurinko
mutta se on pelkkää unelmaa
minun kaunis uneni
pitelit kiinni, niin tiukasti, käsistäni
nämä sielujen tummat virtaukset yhdessä
pehmein syleilysi

rukoilen, rukoilen, rukoilen
uskon. silmät niin tiukasti kiinni

vain valhetta
kun viimein
päästän irti
ja
keinun tuulessa
vapaana
kaikesta

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Minä

Hanne antoi minulle vähän kivaa haastetta päivään. 
Kerron tässä nyt vähän itsestäni. =)

KUKA?
yksinäinen vaeltaja.
todellisuuden pakenija, unelmoija.
villi lapsi, nuori, aikuinen(???)
"taiteilija", erilainen.
porukan piristäjä, väritäplä.
blondi.
se, joka haluaa tulla hyväksytyksi.
susi, hirviö, peto, otus, kummajainen.
ihminen?
joku joka välittää.

MITÄ?
sanojen ja tunteiden epämääräistä massaa. 
pala muista ihmisistä.
mustaa, valkoista harmaata, kaikkia maailman värejä!
rakkautta, huutoa, naurua, hermoilua, aggressioita, äänettömyyttä.
musiikkia, kirjoituksia seinillä, töhräyksiä paperilla.
kaikkea / en mitään.

MISSÄ?
sateessa, syksyssä, hiljaisuudessa. 
yksinäisyydessä, kiinni rakkaissa. 
runoissani.
eksyksissä.
tietokoneella.
metsässä, kaduilla. 
pitkin puunrunkoja, sammalten yllä.
oman pään sisällä.

MILLOIN?
ennen ja jälkeen auringonlaskun.
nyt.
aina.
en koskaan.

MITÄ MIELESSÄ NYT?
(ette tahdo tietää.)
ikävä, rakkaat.
läksyt.
nukkuminen.
sanomattomat sanat...

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

...kun pahin tapahtui

televisio kohisee korvissa
kammottava sahalaitakuvio
se epätoivo
kun makaa lattialla rinta lohjenneena auki
kuluttaneena rakkautensa loppuun 
kuin halvan viinin
iskeydyn vasten seinää
betonista läpi!

et käsitä vereni väriä, miten se on niin tummaa
mustaa kuin keskiyön raivoisat sotilaat
minä vihaan tuntea näin,
vihaan tuntea vihaa
mutta suusi ryöppyää valheista
enkä kykene ajattelemaan mitään muuta
 
ne mustelmat kaulassa
ja tahratut kämmenet

sulkeutuvien verhojen takana lepää uhri
jonka niskaan on taivas
kaatunut
eikä täällä enää mitään enkeleitä ole
meidän minun huoneessa

yksin

ilman sinua

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Älä sano mitään

Älä herätä minua

sieluni on auki viilletty
jotain kipua suurempaa kumpuaa ylös
nämä sekunnit, joina tajuaa oman
tyhjyytensä

olen odottanut sinua niin kauan etten
voi enää itsekään uskoa

hiljaisuus
puhuu suuria
sanoja meistä
mutta salaisuudet
jäävät elämään

miten olla olemassa ilman sinua?

savuaa märkä puu
tuhkatuksi tulee taas
sydämessäni rakkaus

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Paholainenkin tunnistaisi

Minä tiedän kuka olet.

Katseesi ei ole järin muuttunut
eivät ilmeesi, eikä tapasi kävellä.
Sinulla on yhä finninaama,
vihreä reppu ja kusenoranssi tukka,
sama kaverikin vilkuttamassa
bussin ikkunassa.
Et taida muistaa minua, ethän?
Tai ainakin asia on helpompi kieltää.

Joka kerta, kun huomaan sinut,
viha syöksyy yhä selkäytimestä asti
puristuu nyrkkeihini
ja kiroaisi nimesi kielelläni
jos en purisi hampaita yhteen.
Minä muistan.
Vaikka kymmenen vuoden jälkeen
olen aivan eri ihminen
ja ihmisluonnekin kehittynyt,
en pysty unohtamaan
miltä se tuntui
kun kiusattiin.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kevään ensimmäinen sade

Miten näin pienissä pisaroissa
voi olla onnellisuuden kokoinen hymy
kun katsot suoraan silmiini

sano, että olen väärässä,
että olen syntynyt erehtymään
ihmisten tunteissa


eksyn
paljain varpain
paljastuneelle
asfaltille


muistatko ollenkaan miten hulluna olin sinuun
muistatko edes miltä se tuntuu


kun sataa...


se valuu pitkin kasvoja...
sinun hengityksesi huuruaa...
siellä ei edes pikkulinnut laula.

unelmat,
ne on valmistettu
verestä ja ihosta,
mutta tahdon tuntea
olevani muutakin
halauksessasi


kerro ketä sinä rakastat
(tällä kertaa en jaksa enää toivoa)



puhalla minut kyyneliin
sokerisydän seilaamaan avovesille