se mistä ei keskustella päivisin

tiistai 30. marraskuuta 2010

Ammu minut

Sinä takerrut minuun
olet revolveri suupielissäni
ensisuudelmani

minä olen kipua, kipua ja kipua niskassa, jota pitelet
ja me olemme metallia
kylmää, kylmää, tunteettomia luoteja
sydämeni ei lyö
vaikka julistan rakkauttani
se on totta, mutta vain syvimmissä vesissä
sielussani, minä olen metallia
ja sinä olet metallia, minulle?

miksi en enää tunne lämpöä

puhallan kuivaksi
sydänveremme vuotavan
ja itkin kun lähdin
hämmennyksestä

torstai 25. marraskuuta 2010

Jonain päivänä valtakuntamme nouskoon ylhäisimpänä

Kerran huusin niin kovaa etten saanut happea
Kerran juoksin niin kauas että jalkapohjani paloivat mustiksi
Kerran putosin niin korkealta etten päässyt enää ylös

olen ihan joku muu.

Saatana puhui unessa jostakin
toisesta maailmasta, miten kuoleman jälkeen
ei ole helvettiä eikä taivasta
ja pelkään
yhtäkkiä enemmän kuin koskaan
sitä miten kaikki on kadonnut
minulla ei ole enää mitään


olen pahoillani siitä mitä sinulle sanoin
siitä että haluan kuolla


joku toinen enkeli kiljui korvaan
kun ulkona satoi lunta ja ikkuna hajosi sirpaleiksi
jotakin pelastuksesta
ja itkin
yhtäkkiä enemmän kuin ikinä
sitä miten minä olen kadonnut
minä en ole enää mitään

olen ihan jossain muualla.

Joinakin päivinä ääntä ei vain enää tule
Joinakin päivinä on vain pakko kävellä eteenpäin
Joinakin päivinä jää vain leijumaan eikä putoa ollenkaan

maanantai 22. marraskuuta 2010

Maa kutsuu luojaansa

peiton alla, kuitujen välissä tähtitaivas
minä olen yksin alla suurimman pimeyden

rukous hälvenee kuiskaukseksi yöhön
jumalat vaikenevat edessä
särkyneiden

kituvat sydämet
kylkiluiden takana teljettyinä
kun ihmisen ääriviivat vaipuvat unohduksiin
puhutaan elämän ja kuoleman tanssista
yhteisistä hetkistä joita
pois ei anneta

äärettömien planeetoiden
miljardien galaksiryhmien, tähtikuntien
joku ihmeen atomihiukkanen, sinä ja minä

se kaipaus, joka jossakin siellä tyhjiössä asustaa
minun sängyssäni, niissä kyyneleissä tyynyn päällä

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

...Koska olet sen arvoinen

Päivä toisensa jälkeen
katson rakkauselokuvia
draamoja ja
sydämeni itkee verta
voisiko minunkin elämäni olla tuollaista
?

nettiprofiilit kaikuvat tyhjyyttään
haluaisin jotain mitä käsin koskettaa
katsella silmiin
joka sekunti
jotta näkisin kun väsymys niitä verestää tai onni
niitä vilvoittaa tai suru niitä kaivelee
haluaisin jotain muuta


en ole sitä mitä etsit
en käytä punaisia korkokenkiä
enkä kuuntele suomipoppia nukkumaanmenoaikaan
minä en jaksa olla aina iloinen
vahva ja pärjäävä
vaikka pitelen sateenvarjoa
meidän molempien yllä
ettei sade söisi meitä
elävältä


minä juon harmaata teetä ja sinä toteat
että olen ihan mustavalkoinen
tai jokin sen sekoitus

et ikinä vaivaudu katsomaan minua silmiin

saippua valuu pitkin ihoa
ja meikkivoide ja ripsari peittävät vähän
kerro kerro kuvastin ken...


kuka hänkin lie
sinä vain naurat kamalan kovaan ääneen
ja sanot hölmöksi
kömpelöksi ja tyhmäksi
voi Luoja, enhän minä edes pidä sinusta
enkä varmasti laita jalkaani noita
punaisia korkokenkiä
vain koska
sinä haluat


minä vain haluaisin jotain ihan muuta
jatkan TV:n tapittamista
suudelmia, suukkoja
kosketuksia
Sen oikean
...
mitään ei enää näy kyynelten takaa
jääkylmiä pisaroita taivaalta murskautuu
paljaille kasvoille
juoksen pois kotoa
juoksen pois siitä elämästä
mutta kun pakoon ei pääse
todellisuuttaan

lauantai 13. marraskuuta 2010

0 (luku)

maanantain ovet paukkuvat kiinni
syyttävästi
jonkun komentava ääni rapussa
en pysty heräämään
tänään
odotan postimiehen tuloa
vaikka ei sillä kirjettäsi ikinä olekaan
vain sitä pientä kolahdusta


mietin edeltäviä päiviä
kun esitit etten ole olemassa
yhdessä niiden muiden kanssa
se ääni kaikuu korvissani
uudestaan ja uudestaan ja uudestaan !


puhuit surusta,
yksinäisyydestäsi
siitä kuinka
et ole
mitään,
ja ihmiset halaavat sinua
suutelevat maata
jalkojesi alla
olet kaunis
olet vahva
olet kaikkea mitä
minä olen aina halunnut
olla


ole jo hiljaa !
ei se ole sellaista, sinä et tiedä mitään
vihaan niin paljon että muutun valkoiseksi
hampaat lohkeavat rikki
opin itkemään uudelleen


sokeritonta, maidotonta, laihaa kahvia
huoneenlämpöistä
sekaan sekoitettu vanhaa sydänverta
minä en tule tänään ulos
enkä huomenna
en ikinä halunnut elää näin
poissa laskuistasi
nollana

kiitos
kun jaksoit
lukea

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Paratiisin hedelmistä

Järisyttävän brutaali maailma
mitkä hullut, hullut ihmiset !
syöpää ja ydinjätteitä
satojatuhansia kertoja Hiroshiman pommeja
voimakkaampi
tappavampi

uutta arvovaltaa
rahaa



"entä sitten?"



entä jos sen minkä ei koskaan pitänyt romahtaa
nyt sortuu tällä hetkellä kasvojesi edessä
jos se olinkin minä
se sodassa kaatunut
mitä luultavammin tuskin edes tajuat
silmilläni huudan:
älä satuta minua
enempää

en sano sitä koskaan ääneen
koska vaikka ampuisit suoraan kalloon
tiedän, etten siitä kuolisi                                              taaskaan



vaikka toisinaan niin paljon sitä tahtoisin,  

palaan rintamalta verisenä
ja olet unohtanut minut,
sinulla on joku toinen

kävelet ohitseni näkemättä ollenkaan
enkä minä halua enää
kestää sitä




mihin kadotimme pelastuksen
tässä pimeään eksytetyssä universumissa
se ei näytä olevan enää kaukana siitä
kuvitelmasta, jonka helvetistä loin
välillä vain niin paha
että toivoisin vain voivani
sulkea silmät,
kuten sinä teet


kuka meiltä kadotti
onnen


oliko sitä koskaan

tiistai 9. marraskuuta 2010

Merkuriuksen yö

Jossain vaiheessa ei enää erota
kivun rajoja
todesta
kuten sitä, ettei ole enää
sinua ja minua



tuuli raastaa kyyneleet poskilta
tuhansia kilometrejä hyistä aavikkoa ympärillä
kumpa näkisit miten kylmä minun on yksin



en katso sinuun päin,
mutta näen kaiken
kuinka nauratkaan
kuinka onnellinen oletkaan
ilman minua

joku kuiskaa lähes ääneti korvaani
sinä haluat kuolla
...
haluanko?

tahdon
häissä sanotaan
sydän repeämäisillään
kukaan ei edes rakasta
mutta minulla se on aivan palasina



arvo on laskenut negatiivisen puolelle
leikitään, minua ei koskaan ollutkaan
leijun tyhjyydessä tähtien kanssa



jossain vaiheessa ei enää erota
aamunkoittoa
pimeydestä
kuten sitä, ettei näe enää painajaisia
kun ei saa unta ollenkaan

perjantai 5. marraskuuta 2010

En kirjoita merestä, lupasin

Lasienkelit lattialle
särkyneet, sirpaleita
siihen repeytynyt jalkapohja, verinen
laine Jumalamme silmäkulmassa
hän meidät
siunaa
rakkaudesta me synnymme
vaikka maasta me tulemme


oi meri,
miksi rakkaani
jätit toiselle puolelle
 

joskus mieli on syvä ja tumma
myrskyävä
murskaava
eikä horisontissa näy valon kajastusta
ei lähimmäisten lämmintä hymyä
syvyydet vievät
mukanaan
yksinäiset
 
koskaan en tahtonut olla yksi heistä
halusin suudella sinua
jotta tuntisin kun sydämeni kasvaa niin valtavaksi
ettei se enää mahdu rintaani
halusin pitää sinusta kiinni
kun tyrskyt iskeytyvät jalkoihimme jotta ei meistä kumpikaan
hukkuisi


sillä rakkaudesta me synnymme
ja maasta me tulemme



mutta ne sanoivat että meidät heitetään
liekkien sekaan, tuliseen pätsiin
kadotukseen
ja yhtäkkiä makasin tuhkaisessa
maassa, jota koristi kymmenet
kuolevat puunrungot
rannassa
vaimeat punaiset aallot
ja sinä olit kadonnut kämmenistäni
pieni enkelini,

ne sanoivat


ettei Jumala rakasta
meidänlaisiamme.