se mistä ei keskustella päivisin

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tienviitat ei-mihinkään

Kulautan alas
tiskivesiteetä ja kahvista
pelkkää maitoa
joku imee värit taivaarannasta,
syksyn lehdet haalistuvat sateen ropinassa
pelkkä harmaa maisema



sinä olet taiteilijan kuva
kaunottaresta
liekin lämpöinen, pumpulinen
hassu, pikkuinen ja hymyilevä
ja sinulla on kaunis tapa
hengittää tuulta



minä kidnappaisisin sinut
ottaisin matkakassiin
pois tästä tyhjästä elämästä
kotiini

mutta
sisätiloissa on evakoidut huoneet
pölyiset kalustukset,
ja ikkunoista hinkataan näkymää
hylätyille pihamaille,
itse olen vain tuulenpesä
roudan riutomassa koivussa
ja pieni pala
pakkasenpuremaa
kalvenneissa poskissa




tahdon pois näiden maailman rajojen
sisäpuolelta


tahdon juosta pitkin saksalaisia
moottoriteitä kanssasi
kunnes ne päättyvät jonnekin

mutta
rakkaus porautuu syvälle
eikä kivusta pääse irti
pyristelemällä
kuinka paljon pelkäänkään
heittäytyä tuuleen
sateen huuhtomaksi
kohtalon riepottelemaksi

tiistai 26. lokakuuta 2010

Tummien kyynelten elegia

Mikä lohduton yö,
katseessa häilyvät painajaiset
kun vaellan kadotettuna pitkin polkua
jossa tapasimme kävellä


hiljaisuus viiltää sydämeen
minä suljen silmät, enkä avaa enää ollenkaan
kirpeän routaiseen metsään
pieneen, tummaan kallionkoloon
olennot luikkivat
itkemään

huudetaan
kun sora tunkee varpaiden välistä
ja kivensirpaleet repivät jalkapohjat auki
ihoa raatelee tyhjä kosketus
kaikki se mitä olet minulle sanonut
vain autiota tuulta


muistan ne myrskyävät virtaukset
joihin olen hukkunut ennenkin takiasi
ja kaikesta huolimatta kuollakseni
sinua ikävöin

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kerran poissa maailmasta

Miljoonat tähdet ylläni painautuvat kiinni niskaan
päivä päivältä
ne ovat lähempänä minua
sortuminen
avaruuden ääriviivat päättyvät toisiin viivoihin
jotka punaisina kaartuvat pitkin rintakehää

sydän ei ehkä
huomenna
enää
lyö


rakkauteni hajoaa kosmiseksi hiukkaspölyksi
jossain sinun mielessäsi
mitä ihmiselle tapahtuu unohtaessa
tartun niihin muistoihin
ja jään leijumaan valkoiseen tilaan

kaivaten sinua
haluten

niin

kauan olen odottanut
tuhansien sulkeutuvien ovien takana
jos hetkenä minä hyvänsä
tulisitkin
takaisin
se on vain valovuosia kasvava etäisyys
jokaisessa henkäyksessä
se on vain yksi särkynyt sydän
planeetoiden erotessa



pimeän aikaan sudet laulavat kyynelehtien
sen rakkauden kauas kuuhun

ja kun kerran olen poissa
kenties näet
kasvoni
siellä

maanantai 18. lokakuuta 2010

Trauman isot pahat elukat

Kipu on juurtunut elimistöön
ääneti
se päiväkaudet nukkuu
sydämen päällä
kunnes kerran se silmänsä avaa


tiedät, ettei pakoon pääse


se sanoissasi keikkuu
ja bussin penkillä vaanii
aina öisin unissani vaeltaa
ja seiniin verellä kirjoittelee
salaisuuksia
salaisuuksia


piilottaa meidän täytyy, arvet
myönnymme niiden tahtoon
luurangolle kruunu annetaan


kun sinua katselen, kurkussani kaihertaa
ja joka puolelta tonneittain huutoja
vyöryy ylleni
minä puserrun halki
sinä murskaat minut
sirpaleiksi

muistatko

ne kaikki hetket
joina veri syöksyy ulos
kun luodit läpäisevät kehon,
ne kaikki vuodet
joina olen tehnyt kuolemaa
päivä toisensa jälkeen

se kipu


- - -


me olemme elämä
olemme äärettömyys
voima, valta ja usko
me, mustan aineen soturit

muistaa saa minä en

lauantai 16. lokakuuta 2010

Homo sapiens

Saatana on ryöminyt korvastani sisään
ja syrjäyttänyt Sanan
olen niin syvästi
pahoillani


me tahdomme uudenlaisen maailman
elämän, jossa me kaikki olemme
samanarvoisia
me tahdomme uudenlaisen yhteiskunnan
rakkauden, jonka me kaikki
ansaitsemme

sinä pelkäät kuollaksesi
niin että se tarttuu
sinuun

pelko

se repii maailmat osiin
eri sfääreihin
ja horjuttaa katuja
ja se paistaa ihmisten tulisissa sanoissa
miten se onkaan helpompi
syöstä piiloon inhon alle
se jakaa olennot taivaan portin eri puolille


pelkohan on aika inhimillistä


kun adrenaliini kiertää veressä
ja samalla sydän huutaa halusta
rakastaa, oi, rakastaa
lihaa


   äiti,     
   olenko yhä lapsesi      
   vaikka rakastuin naiseen     

 
joka kerta uudestaan meidät lähetetään helvettiin
tuomitaan yksinäisyyteen tai hullujen huoneeseen
tai kuolemaan
tunteista, joita ilman emme haluaisi elää

voi, millaista ironiaa se onkaan

puhut ikuisesta elämästä ja 2000 vuotta vanhoista kirjoituksista
sanoista, joita Mooses luetteli virtansa varrella
loppupeleissä
en osaa
kuin vain nauraa


miten voit määritellä luonnottomuuden

amerikanraudassasi sademetsän reunalla
kiväärit ja tykit ja panssarivaunut seuranasi
kun olet tappanut kaikki ne apinat
sukupuuttoon


kuka sen päättää
niin, kuka sen päättää
missä raja kulkee

torstai 14. lokakuuta 2010

Esitetään että se kaikki on ollutta ja mennyttä

Otan ripeämpiä askeleita sen sillan alla
jossa tapasin ajatella kasvojasi tuntikausia
betonin kulmaan kirjoitin 
rakastavani sinua
miten siitä onkaan jo kauan

olin aivan eri henkilö
niinä aikoina
se tyttö tappoi itsensä kevään sulattamaan metsikköön
vain koska hän pelkäsi niin paljon kuolemaa
ettei kestänyt elää
ja vain koska hän oli niin sekaisin
kaikesta siitä lämmöstä ja kylmyydestä mikä mylvi hänen ympärillään


Jumala ei tunnista minua nykyään
et sinä, eivät ystäväni
en edes minä itse

sanoin, että en tahdo taivaaseen
jos en löydä sinua sieltä


ja vuodatin kyyneleitä vasten auton takapenkin lasia
tuska oli niin elävää niissä sanoissa
joilla kerroit haluavasi pois täältä
Amerikkaan
ikuisesti
enää en osaa itkeä
sydämeni on palanut tuhkaksi
siitä kivusta

kunnes tänään löysin kaapistani kortin
jonka olit joskus minulle antanut ystävänpäivänä
ja minä olin yhtäkkiä varmempi kuin koskaan,
etten ole unohtanut
miten sinua rakastan

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ken hirviöön rakastuisi

Hämärän kolkuttaessa ovelle
sinä peittelet
pienen petoni käsivarsiesi suojaan
näperrät karheaa
turkkia

sen poskilta
kyyneleitä pyyhit
kuihtuneen päivänkakkaran
korvan taustalta


kaikki paranee vielä
kaikki on hyvin nyt



niin paljon
pidät kai
siitä pikku hirviöstä
jota kukaan muu ei haluaisi
ikinä edes uskoa
todeksi

maanantai 11. lokakuuta 2010

Viimeinen tanssi

Verentummasti pitelemme toisiamme
henkitorvesta kiinni
pitkin nenänvartta
katseesi takertuu leukaani
vedän kolmannen annoksen morfiinia

putoan teräksen kylmänä lattialle
sanotte että olen tunteeton,
vaikka voi Luoja
miten paljon tunnenkaan


Save the last dance for me, baby.


sinun ongelmasi ovat niin valtavia


OODI TUSKALLE ! OODI TUSKALLE !


lapset laulavat ja tanssivat ringissä
pikkupedot heräävät henkiin, haukkovat uutta happea
ja kirkuvat lorua sisällään kovempaa
muistatko
muistatko
mitä sisällä riehumisesta sanottiin
mitä lasien rikkomisesta sanottiin


...kun ne tahtovat vain pitää vähän hauskaa


et tykkää minusta
miksi minä en kelpaa

halpa, niin halpa kopio olen
jostakin, jota paljon enemmän tahtoisit
sinä et minulle uhraisi tuntiakaan kallisarvoisesta elämästäsi
itket, olet niin
yksin
yksin
ja paskat
sinulle ei vain kelpaa mikään


ooo-oo laalaaa
miten paljon sinua rakastankaan
helvetisti


yksi kaksi kolme
pistooli kurkottaa suupieliin
neljä viisi kuusi
silmät seisovat avoimina
seitsemän kahdeksan yhdeksän
kohtaamme liipaisimen
KYMMENEN

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Enkelilaulu

Pienenpieni sydänriekale
sykkii kylkiluideni alla ahtaassa
sellissään
tähän ikuisuudeksi unohdun
kaikki mitä ikinä toivoin


aina vain lähemmäs ja lähemmäs
sinua, yhdeksi sulaudumme
muodostun sineksi

täydeksi ympyräksi vasten taivasta
äänettömäksi
äärettömyydeksi
siipiesi alla makaan 

lämpimässä sykkyrässä

tuuditat hirviöni uneen
ja hetken olen arveton, ehjä
kauniimpi kuin ne muut


minä uppoan sinuun
vedän henkeen, yskin
hukun
mutta minä en pelkää kuolla
ikuisuuksiin ajelehtia, luoksesi

perjantai 8. lokakuuta 2010

Piiri pieni pyörii

Painan saksen terät peukalon ympäri, leikkaan sen irti
näetkö miten minuun sattuu



"jännä, miten
pikkulapsen
muistikuvat voivat
vääristyä"




ne lapset, punaposkiset, riemu huudoissaan
ympäri kehää juoksevat
aina vain uudestaan ja uudestaan
kasvoni
kalpenevat
pyörryn hietikolle
minun elämäni on noidankehä
ja pala enteilevää helvettiä




sirottelen tuhkaa asfaltille
kaadun kesken matkan eikä ruumiissani ole enää voimia nousta
maailmamme syvimpään mustaan


ja sinä tosissasi kysyt miksi, ihmettelet kuin et ikinä olisi tiennyt
vaikka joka ikinen yö yhdeksän vuotiaasta asti
olen huutanut sängyssäni
keuhkoni pihalle
raapustanut verellä seinään avunpyyntöjä

koska sinä et kuunnellut
koska et olisi ymmärtänyt
koska se olisi ollut säälittävää
koska sinulla ei ollut
aikaa
kymmeneen vuoteen


voitkin tuosta tiskata, imuroida, pyyhkiä pölyt, käyttää koiran ja pestä vessat sitten voisit siivota ruuantähteet jääkaappiin ja ethän unohda tehdä läksyjäsi
miksei sisko
ei se on ulkona
miksei veli
ei se on syömässä
miksi minä?
vanhimman vastuu.



piiri jatkaa pyörimistään
yhä nopeammin, vaikka lyön jarrut pohjaan
en pysy mukana
olen muukalainen
omassa maailmassani


ne vain jatkavat juoksemista ja nauravat



"et osaa ajatella ikinä 
mitään muuta
kuin aina vain
omaa napaasi"



en aio pyytää anteeksi
äiti

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Nimesi lukee graffitissa kadun

Valtava taivaankansi ylläni
painaa minut alas, niin pieneksi hahmoksi
kerrostalon katolla
kurkotan käsilläni ylemmäs, mutta olen silti
huomaamaton


lyönnit kaikuvat rinnassani
kaikki toimii
mutten tunne mitään


en ole olemassa



painajaisten katkuinen kosketus sanoissasi
minun sydämeni riutuu liekeissä
kun sen huutoa ei voi kuulla


kuolen aivan yksin, vaikka ihmiset seisovat ympärilläni


syksyn keltaiseen silkkiin kietoudun asfaltin ylle
kuin pieni lapsi, ratkean taas kyyneliin

näyttelen puusta pudonnutta lehteä
ja unohdun alle valkeimman lumen
kunnes katoan mullaksi


ilman sinua en voi elää

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ihmisen kuva

Mitä omituisimmat
olot valtaavat kehoni
olen Leonardo Da Vincin
epäonnistunut ihmispiirros
syövyn rikki
läpi paperin

kipu on aina oire

Kymmenvuotias katsoo kirjainpötköjä silmät lasittuneina, aikakausilehti tärisee kädessä. Polte siirtyy sydämeen, vaikka äsken niska oli kärähtänyt auringossa. Nyt aurinko on kylmän kalpea. Oksennus möyrii kurkussa nousten hyökyaallon lailla ylemmäs.   
minuun koskee


olen valkoinen kuin lakana
aamuisin suussa maistuu veri 
ja leuoissa kihelmöi
en pysty tähän
tärisen äänettömässä luokkatilassa
holtittomasti
se on pimeä eikä kellään ole kasvoja

elämänlanka
on
haurastunut


Me olemme tuska, viha ja häpeä
pelko, jota kannat rinnassasi
puolustajat maailmaa vastaan
hyökkääjät sinua itseäsi kohtaan.


Äiti, minussa asuu demoni.