se mistä ei keskustella päivisin

lauantai 29. toukokuuta 2010

Pisarat

Minä en rakasta sinua
sanot toiselta puolelta pöytää

sata sadepisaraa putoaa
kun nielaisen
käännän pääni pois
katson ikkunasta ulos
enkä enää hengitä

Hämärä saapuu
olen istunut jo liian kauan
samassa paikassa
ja vaikka kello tikittää eteenpäin
minä olen pysähtynyt,
kaikki ovat poissa
jokaikinen ystävä,
on niin pimeää

Joka hetki odotan
kaksi teemukia pöydällä
että avaat oven
ja palaat luokseni
kuin et olisi koskaan lähtenytkään

en enää liiku ulkona
vain kuuntelen ropinaa
kun sataa kaatamalla

ja muistelen hiljaa sydämessäni
millaista oli tuntea
olevansa rakastettu

torstai 27. toukokuuta 2010

Ihmisviha

Ne pukeutuvat harmaaseen
ja näyttävät hampaitaan
kuin apinat
repivät toisiaan kuin villipedot
naurulokitkin puhuvat kauniimmin
ne ovat ihmisiä

Kukaan ei kuuntele
kun avaan suuni
kukaan ei välitä
kun pysähdyn paikoilleni
ja varoitan niitä

tulee myrsky
ja ne itkevät
ihmettelevät miten näin tapahtui
myhäilen nurkassani
- mitä minä sanoin

Ne eivät kuuntele
luulevat olevansa tärkeitä
kaikista viisaimpia olentoja
maailmankaikkeudessa
pukeutuvat minkkiturkkiin
laittavat päähänsä vallan kruunun
vaikka eivät tiedä mitään

ne kävelevät pois
jättävät saastan jäljelle
viskaavat sen vain pois ulottuvilta
niin kuin sitä ei koskaan ollutkaan
ja huomenna ne tajuavat
uivansa omassa paskassaan
miettivät miten näin tapahtui

Ja kukaan ei kuuntele
kun joku itkee kuollutta äitiään
kaikki kääntyvät pois
sen puoleen joka kaipaa
tikkaria ja lihoo
ne voivottelevat ja silittävät päätä

Yksikään ei kuuntele,
vaikka sydämet niille annettiin
joskus kauan sitten,
kaikilla on kiire
kello tikittää
eikä kenelläkään ole aikaa
eikä kukaan tiedä miksi niin
miksi se on niin

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Elämäni osa I

Kirkon seinät kaikuvat tyhjinä
avaruuskin mahtuisi sisään
minun sydämessäni on tilaa vielä
jos uskallat katsoa silmiini
ja hukkua niiden pimeään

sinne missä tähdet eivät loista
synkän metsän suurimman puun alle
piiloudun suojaan maailmalta
joka on paha
ja luon muurin hirviöistä
joiden silmissä ei ole valoa
eikä sanoissa kauneutta

Vuodet olen odottanut
vuosia olet vannonut lähteväsi
olen kantanut raskasta ristiä
niin pitkään etten enää edes muista
arvilla häpeän
tuskalla petetyn rakkauden

laastarit eivät parantaneet
niitä pienen lapsen haavoja
eikä itku loppunut
vaikka lohdutettiinkin,
oli silti hiljaista
ovien takana
huoneessa, jossa olen elänyt
koko pitkän elämäni
tai lyhyen,
tunnen eläneeni jo satavuotiaaksi,
siellä hengittää yksinäisyys
pölyiset kirjat
tahritut paperit
ja hämärä

Minä pelkäsin elämää
jos joudun elämään niin
ilman valoa
ilman rakkautta,
et ikinä uskonut
et tiennyt miten tarkoitin
kun annoin sinulle sydämeni
heitin sen pois
roskakoriin
tietämättäni

Suljin ikkunani verhoilla
kun palaset pirstaloituivat vasten maata,
väistän ihmisten katseita
enkä tiedä minne paeta
mutta kun keskiyön kellot taas soivat
avaan ikkunan
ja juoksen

Kun sudet laulavat elegiaansa
rakoilevalle kuutamolle
rukoilen sinun palaamistasi
mutta pidän salaisuutena
sen mitä tunnen
ja näen nyt
vaikka pelkäänkin





Susipiilon 200. runo.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Herääthän sinäkin pian

Herään uuteen aamuun,
valo koskettaa minua
sälekaihdinten välistä,
on hiljaista

Hymyilit minulle unessa
ja hymyilin takaisin

Tee höyryää mukissa
kärsivällisesti niin
kuin minä odotan sinua nyt

Astun ulos nurmikolle
ja annan muurahaisten marssia
paljaitten varpaitteni yli

Ikävöin sinua, sinun lämpöäsi,
en ole enää tunnoton

Ja makaan tuulessa
onnellisena,
koska tiedän
että olen taas elossa

lauantai 22. toukokuuta 2010

Hylätty

Siellä missä aurinko on musta
hiljaisuus maistuu myrkyltä
ja kyyneleet metallilta,
hukun yksinäisyyden
tuskallisiin aaltoihin,
kunnes en tunne enää mitään.

Tunnottomuudessa
demonisi riemuitsevat
vuotavalla verelläni,
kunnes en enää saa silmiäni auki
ja hengitän keuhkoihini multaa
- unohduksen pölyä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Mihin katosivat enkelit

Makaan sängyllä
tyyny märkänä kyyneleistä
en voi enää nukahtaa
painajaisiini

Kattoa vasten
sadepisarat kaatuvat rymisten
kovempaa kuin milloinkaan
ja kuulen kuinka isä huutaa
olohuoneessa
väkevä juoma kainalossaan

Sanat ovat kuolleet
veitsi kiiluu uhkaavana nurkassa
nimesi vuotaa verta ihollani,
sattuu

Syvällä sydämessäni
se on syöpä...

Heitän pois kirjat,
lukujärjestyksen ja herätyskellon,
hukuttaudun pimeään enkä herää
huomiseen

Sillä maailmani palaa helvettinä
tuska nousee ylös haavoistani
kun pedot raatelevat sieluni paloiksi
ja tulen hulluksi niistä sanoista
joilla kerroit lähteväsi,
vaikka tiesit etten kestä sitä

Nukahdan sateeseen,
olen pelkkä avuton lapsi
joka tarvitsee äitiään
jota ei ole

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kun jäin yksin

Pienessä sykkyrässä
pelkäävän lapsen tavoin
istun ja tuijotan mustaa taivasta
etsien pienenpieniä valonpisteitä,
joissa eli toivoni

Pisarat putoilevat kivipöydälle,
lamaantunut katse
ja paperi täynnä sanoja
joita ei saanut sanoa ääneen

Armahda minua!
huutaa toinen puoliskoni Jumalalle,
toinen läimäisee poskelle
ja käskee kestää kuin mies

Kädet tarttuvat kurkkuuni
ja jäätyneet kielet kuiskivat korvaani lauseita
jotka ajavat epätoivoon heikoimman,
kylmä metalli vasten sydäntä:
ammu minut, rakkaani

Rakastatko minua vielä
vai unohdatko tomuisiin ajatuksiisi,
jonnekin mihin päivänvalo ei pääse säteillään
ja pimeys rakentaa kotinsa

Minä riudun ristilleni,
vuodan kuiviin hitaasti
ja lopulta kuolen kasvosi ajatuksissani
miettien vastausta kysymykseen,
miksi minä jäin yksin