se mistä ei keskustella päivisin

perjantai 31. joulukuuta 2010

Nimetön

hortoilen yössä valot
sammuneina
liian monta stop-merkkiä ohittaneena
kuin usvaisessa unessa pikkuisen syvemmällä
joka sekunti, pehmeässä sementissä,
sinäkin kai valvot tänään

kaupungin viileässä syleilyssä en ole
kukaan tai sitten vain joku
joku, joka ei tahdo tietää mitä ajattelet
joku, joka ei ole pahoillaan

omantunnon kukkivat hautajaiset
kivi rintahehällä
kuka lie aamullakin peilistä vastaan tuijottaa
eilisen pimeään kulkeneena,
mielikuvitusmaailmaansa
nukahtaneena

en tahdo olla enää täällä eksyneenä
kun en vain ymmärrä,
miten en osaa
elää

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Terälehti

silppuan valokuvaasi joka päivä
aina vain pikkuisen pienemmäksi
rakastaa
ei rakasta

puristan nyrkkiini hopeisen ketjun
muiston meistä
jäänmakuisen, tummuneen

olet elämäni sokeri
musta tuntuu
että sä olet sulattanut mun sydämen
olet tärkein ja paras ystävä
ole hiljaa
pyydän

vain luut sisällä pitävät minut kasassa
köydet kiristyvät kaulalleni
ne tietävät, että se on lopullista
en pysty enää

miten
minä edes
voisin
rakastaa?

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Ken tietää?

saatan löhötä tuntikausia
kalmankuiskeessa, siimeksissä
joissa nuotiot eivät
syty
pala
edes savua
neulasia kantapäissä
mädäntyneitä lehtiä
poskipäilläni kuivumassa
ja teksti paistaa läpi
lihan
yhä viuhuu hullun miehen puukko
ja minun kynäni
kun jossain joku ajattelee

emmekö olekaan kaiken keskellä
vaitonaiset lumihiutaleet
puhuvat puolestaan
kaiken tarpeellisuudesta
tai tarpeettomuudesta,
nälkääni valoa syön
elävä vesi vielä väreilee
muistoissaan suvi
valehtelevat
voikukat

kevääseen synnyn uudestaan
kirjoitan testamenttiani tuuleen
eikä yksikään tunne minua
kun kuukkelista
ei päivääkään

kenen maa, kenen meri
kenen aine, kenen ruumis
melkein hymyilen
kenelle
ja jos juoksen pois
ketä pakenen
ja metsä minulle hekottaa
kohauttaa virneessään
olkiaan
pirun besserwisser

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulutervehdys

tervehdin sinua
auringon lyhyt kajastus
sinä joka sydämessäni
hetken valaiset
Hänen rakkaudessaan

vaellan hiljaisuudessa
pienessä universumissani
kun yö taas ihmiskunnan
pimeään peittelee

en halua eksyä

taivaaseen kurkotan, ylemmäs
kuulen enkeleiden laulavan
takana pilvien
tanssissa hiutaleiden

kirkkain tähti,
minut kotiin johdata taas
sinne missä takkatuli lepattaa
ja Hän minut syliinsä
turvaan käärii


~*~

 
Lämmintä ja ihanaa joulua teille kaikille! :)
Terveisin Yksinäinen susi

maanantai 20. joulukuuta 2010

Lento

hyinen tuuli hänen nimeään kuiskaa
kaikki lähestyvät valot
rekkojen viuhuna
ja kohmeiset kädet
kännykässä
piilotan heijastimen taskuuni
ja hoipertelen autotiellä laidasta laitaan
sinä jatkat soittamista
mutta olen kapeassa putkessa
enkä näe eteeni
kyyneleiden takaa

en uskalla vastata
en uskalla vannoa että
kaikki on ok
koska tietäisit
minun valehtelevan

täytyy päästä pois
ehkä piiloudun metsään
ja istahdan lumipenkkaan
sukat märkinä,
varpaat jäässä
oksentamaan
en tietäisi yhtään missä olen
olenko enää edes olemassa
jos olenkin vain sen yhden tytön
kalpea aave
joka rautasillalla
eilen opetteli lentämään

maanantai 13. joulukuuta 2010

Langenneet

I

pidän silmät auki
kun putoan
sädekehä verhotaan pimeään
minun enkelini on poissa
ja käteni tärisevät kohmeisina
raapien betonilattialle
"pelastakaa minut"

II

suudelmasta
huulet revenneet auki
maistan veren ja kyyneleet
tiedän sinun kuulevan
huutoni
mutta et riennä avuksi
sillä enkelini on poissa

III

pelkään
lasinsiruja lattialla 
kipua jalkapohjissa
jääkiteet ympäröivät ruumiini
olet jotain
minkä vuoksi
aina halusin kuolla

IV

valo hiipuu silmistäni
jokaisella pakenevalla siiveniskullasi
yksi arpi lisää
ja tiedän sinun näkevän
vaikka esitätkin, ettet huomaa
koska tunnen miten sydämesi lyö
niin raskaasti

V

niin raskaasti
kuten minun silmäluomeni
mustiksi maalatut
sulkeutuvat
tyhjyys
on muuttunut ikuisuuksiksi välillemme
sielujen raiskaamiseksi
leikiksi, ettei meitä ollutkaan

VI

mutta me molemmat tiedämme
miten nimet syöpyvät
sieluparkoihimme
kun enkelit
ovatkin kerran
poissa

VII

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kadotuksemme

Seinät kaartuvat
päälleni
olkapääsi, silmäsi, kätesi, huulesi
kirkuvat sydämenlyönnit
tähdet, kuu, aurinko
sysimusta katto
kaikki
minussa hajoaa lattian                                                    rajoille


tunnetko?

teen hiljaista kuolemaa
en ole täällä, tässä enkä nyt

menetät minut
tänä yönä,
tähän yöhön



olen jo kadottanut itseni

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Sydänverellä

Vesihana huutaa vieressä korvia särkevästi
ettehän kuule itkuani
äiti, isä
minä hiivun pimeään
huoneeni yksinäisiin nurkkauksiin
piiloudun samaan puiseen komeroon

veitsi rinnallani
on samanvärinen kuin sydän
kolkko, autio tila
punainen

onko mikään tämän
kivun arvoista?

isä ja äiti
minä olen häpeänne, pettymyksenne
lapsenne
ja pelkään huomista, ensi viikkoa ja aikaa joskus vuoden päästä
mutta en voi olla pahoillani, olen vain
minä

siihen hyljeksittyjen jumalaankaan
ei kuulemma saa yhteyttä
olen loputtoman yksin
alla suurimman universumin


Homoseksuaalisten nuorten itsemurhariski on nelinkertainen heteroseksuaaleihin verrattuna.


äiti, isä
älkää jättäkö minua

perjantai 3. joulukuuta 2010

290710

Lamppu on palanut loppuun
toinen räpsii migreeninmakuisena katossa
sisällä on aina pimeämpää kuin ulkona
keskiyön tunteina
tänä aamuna heräsin onnellisena, olin ihan varma
että aikakone oli heittänyt minut
vuoteen 2008

kännykän valo häikäisi huoneen kuin aamuaurinko
sinulle näpytän valtavan pitkää romaania
suuresta rakkaudesta, joka sydämen riekaleeseeni ei edes mahdu


en ehtinyt lähettää viestiä, kun tajusin yhtäkkiä selkeästi
mitä maailmankaikkeudessa on ja
mitä sen takana ja ympärillä
näin kirkkaimmat valot ja
suurimmat syvyydet
euforisessa tilassa pysähdyin hetkeksi kellumaan
valkealle linnunradalle, tähtivöiden päälle
tipahdin avaruuteen, vaikka sanotaan ettei sinne voi tippua
koska se on tyhjä tila

minä putosin
törmäsin
ajatukseen, jossa kohtasin sinut
sen viimeisen kerran

kuka jätti kenet ja miksi, en ole enää varma
kuka oli se joka sulki verhot niiden valkoisten salamoiden edessä
joiden takaa sinä huusit minulle ne viimeiset sanat!
voi perkele
miten haluaisin itkeä taas
kaipaan sinun halaustasi ja hymyäsi ja lämpöäsi
ja ihan kaikkea


eikä kukaan enää pelasta minua
kukaan ei vastaa viesteihin


hämärään eksytetty huone vain vainoaa minua
sinun kuvasi pöytälaatikon perällä piilossa
en uskaltanut heittää pois, en ole katsonutkaan sitä jäljiltäsi
samoin kuin ne sadat kirjeesi
joiden sekaan hukutan itseni
tänä iltana.

torstai 2. joulukuuta 2010

Ihmissusi

Juoksen niin syvälle metsän pimentoon
ettet näe minua kun menen rikki
mustien joutsenten laulussa
hautaudun kuolleisiin lehtiin
valkeaan hääpukuun talvi minut peittelee
vaikka sinä suutelit minua
rakkaudesta

huudan pimeässä
kun et lakkaa soittamasta
olen täysikuun hirviö
enhän minä voi, enhän?
mitä muka jos tietäisit?
pakenen taas katsettasi
juoksen pois luotasi

vajoan alle sammalten
minä uppoan multaan, ja rikkaruohot
peittävät minut kevään tullessa
minä hengitän yksinäisyyttäni

älä sano noin, kun et tunne minua
älä tule luokseni keskiyön tunneilla
en silloin ole minä, vaan joku toinen

tiistai 30. marraskuuta 2010

Ammu minut

Sinä takerrut minuun
olet revolveri suupielissäni
ensisuudelmani

minä olen kipua, kipua ja kipua niskassa, jota pitelet
ja me olemme metallia
kylmää, kylmää, tunteettomia luoteja
sydämeni ei lyö
vaikka julistan rakkauttani
se on totta, mutta vain syvimmissä vesissä
sielussani, minä olen metallia
ja sinä olet metallia, minulle?

miksi en enää tunne lämpöä

puhallan kuivaksi
sydänveremme vuotavan
ja itkin kun lähdin
hämmennyksestä

torstai 25. marraskuuta 2010

Jonain päivänä valtakuntamme nouskoon ylhäisimpänä

Kerran huusin niin kovaa etten saanut happea
Kerran juoksin niin kauas että jalkapohjani paloivat mustiksi
Kerran putosin niin korkealta etten päässyt enää ylös

olen ihan joku muu.

Saatana puhui unessa jostakin
toisesta maailmasta, miten kuoleman jälkeen
ei ole helvettiä eikä taivasta
ja pelkään
yhtäkkiä enemmän kuin koskaan
sitä miten kaikki on kadonnut
minulla ei ole enää mitään


olen pahoillani siitä mitä sinulle sanoin
siitä että haluan kuolla


joku toinen enkeli kiljui korvaan
kun ulkona satoi lunta ja ikkuna hajosi sirpaleiksi
jotakin pelastuksesta
ja itkin
yhtäkkiä enemmän kuin ikinä
sitä miten minä olen kadonnut
minä en ole enää mitään

olen ihan jossain muualla.

Joinakin päivinä ääntä ei vain enää tule
Joinakin päivinä on vain pakko kävellä eteenpäin
Joinakin päivinä jää vain leijumaan eikä putoa ollenkaan

maanantai 22. marraskuuta 2010

Maa kutsuu luojaansa

peiton alla, kuitujen välissä tähtitaivas
minä olen yksin alla suurimman pimeyden

rukous hälvenee kuiskaukseksi yöhön
jumalat vaikenevat edessä
särkyneiden

kituvat sydämet
kylkiluiden takana teljettyinä
kun ihmisen ääriviivat vaipuvat unohduksiin
puhutaan elämän ja kuoleman tanssista
yhteisistä hetkistä joita
pois ei anneta

äärettömien planeetoiden
miljardien galaksiryhmien, tähtikuntien
joku ihmeen atomihiukkanen, sinä ja minä

se kaipaus, joka jossakin siellä tyhjiössä asustaa
minun sängyssäni, niissä kyyneleissä tyynyn päällä

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

...Koska olet sen arvoinen

Päivä toisensa jälkeen
katson rakkauselokuvia
draamoja ja
sydämeni itkee verta
voisiko minunkin elämäni olla tuollaista
?

nettiprofiilit kaikuvat tyhjyyttään
haluaisin jotain mitä käsin koskettaa
katsella silmiin
joka sekunti
jotta näkisin kun väsymys niitä verestää tai onni
niitä vilvoittaa tai suru niitä kaivelee
haluaisin jotain muuta


en ole sitä mitä etsit
en käytä punaisia korkokenkiä
enkä kuuntele suomipoppia nukkumaanmenoaikaan
minä en jaksa olla aina iloinen
vahva ja pärjäävä
vaikka pitelen sateenvarjoa
meidän molempien yllä
ettei sade söisi meitä
elävältä


minä juon harmaata teetä ja sinä toteat
että olen ihan mustavalkoinen
tai jokin sen sekoitus

et ikinä vaivaudu katsomaan minua silmiin

saippua valuu pitkin ihoa
ja meikkivoide ja ripsari peittävät vähän
kerro kerro kuvastin ken...


kuka hänkin lie
sinä vain naurat kamalan kovaan ääneen
ja sanot hölmöksi
kömpelöksi ja tyhmäksi
voi Luoja, enhän minä edes pidä sinusta
enkä varmasti laita jalkaani noita
punaisia korkokenkiä
vain koska
sinä haluat


minä vain haluaisin jotain ihan muuta
jatkan TV:n tapittamista
suudelmia, suukkoja
kosketuksia
Sen oikean
...
mitään ei enää näy kyynelten takaa
jääkylmiä pisaroita taivaalta murskautuu
paljaille kasvoille
juoksen pois kotoa
juoksen pois siitä elämästä
mutta kun pakoon ei pääse
todellisuuttaan

lauantai 13. marraskuuta 2010

0 (luku)

maanantain ovet paukkuvat kiinni
syyttävästi
jonkun komentava ääni rapussa
en pysty heräämään
tänään
odotan postimiehen tuloa
vaikka ei sillä kirjettäsi ikinä olekaan
vain sitä pientä kolahdusta


mietin edeltäviä päiviä
kun esitit etten ole olemassa
yhdessä niiden muiden kanssa
se ääni kaikuu korvissani
uudestaan ja uudestaan ja uudestaan !


puhuit surusta,
yksinäisyydestäsi
siitä kuinka
et ole
mitään,
ja ihmiset halaavat sinua
suutelevat maata
jalkojesi alla
olet kaunis
olet vahva
olet kaikkea mitä
minä olen aina halunnut
olla


ole jo hiljaa !
ei se ole sellaista, sinä et tiedä mitään
vihaan niin paljon että muutun valkoiseksi
hampaat lohkeavat rikki
opin itkemään uudelleen


sokeritonta, maidotonta, laihaa kahvia
huoneenlämpöistä
sekaan sekoitettu vanhaa sydänverta
minä en tule tänään ulos
enkä huomenna
en ikinä halunnut elää näin
poissa laskuistasi
nollana

kiitos
kun jaksoit
lukea

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Paratiisin hedelmistä

Järisyttävän brutaali maailma
mitkä hullut, hullut ihmiset !
syöpää ja ydinjätteitä
satojatuhansia kertoja Hiroshiman pommeja
voimakkaampi
tappavampi

uutta arvovaltaa
rahaa



"entä sitten?"



entä jos sen minkä ei koskaan pitänyt romahtaa
nyt sortuu tällä hetkellä kasvojesi edessä
jos se olinkin minä
se sodassa kaatunut
mitä luultavammin tuskin edes tajuat
silmilläni huudan:
älä satuta minua
enempää

en sano sitä koskaan ääneen
koska vaikka ampuisit suoraan kalloon
tiedän, etten siitä kuolisi                                              taaskaan



vaikka toisinaan niin paljon sitä tahtoisin,  

palaan rintamalta verisenä
ja olet unohtanut minut,
sinulla on joku toinen

kävelet ohitseni näkemättä ollenkaan
enkä minä halua enää
kestää sitä




mihin kadotimme pelastuksen
tässä pimeään eksytetyssä universumissa
se ei näytä olevan enää kaukana siitä
kuvitelmasta, jonka helvetistä loin
välillä vain niin paha
että toivoisin vain voivani
sulkea silmät,
kuten sinä teet


kuka meiltä kadotti
onnen


oliko sitä koskaan

tiistai 9. marraskuuta 2010

Merkuriuksen yö

Jossain vaiheessa ei enää erota
kivun rajoja
todesta
kuten sitä, ettei ole enää
sinua ja minua



tuuli raastaa kyyneleet poskilta
tuhansia kilometrejä hyistä aavikkoa ympärillä
kumpa näkisit miten kylmä minun on yksin



en katso sinuun päin,
mutta näen kaiken
kuinka nauratkaan
kuinka onnellinen oletkaan
ilman minua

joku kuiskaa lähes ääneti korvaani
sinä haluat kuolla
...
haluanko?

tahdon
häissä sanotaan
sydän repeämäisillään
kukaan ei edes rakasta
mutta minulla se on aivan palasina



arvo on laskenut negatiivisen puolelle
leikitään, minua ei koskaan ollutkaan
leijun tyhjyydessä tähtien kanssa



jossain vaiheessa ei enää erota
aamunkoittoa
pimeydestä
kuten sitä, ettei näe enää painajaisia
kun ei saa unta ollenkaan

perjantai 5. marraskuuta 2010

En kirjoita merestä, lupasin

Lasienkelit lattialle
särkyneet, sirpaleita
siihen repeytynyt jalkapohja, verinen
laine Jumalamme silmäkulmassa
hän meidät
siunaa
rakkaudesta me synnymme
vaikka maasta me tulemme


oi meri,
miksi rakkaani
jätit toiselle puolelle
 

joskus mieli on syvä ja tumma
myrskyävä
murskaava
eikä horisontissa näy valon kajastusta
ei lähimmäisten lämmintä hymyä
syvyydet vievät
mukanaan
yksinäiset
 
koskaan en tahtonut olla yksi heistä
halusin suudella sinua
jotta tuntisin kun sydämeni kasvaa niin valtavaksi
ettei se enää mahdu rintaani
halusin pitää sinusta kiinni
kun tyrskyt iskeytyvät jalkoihimme jotta ei meistä kumpikaan
hukkuisi


sillä rakkaudesta me synnymme
ja maasta me tulemme



mutta ne sanoivat että meidät heitetään
liekkien sekaan, tuliseen pätsiin
kadotukseen
ja yhtäkkiä makasin tuhkaisessa
maassa, jota koristi kymmenet
kuolevat puunrungot
rannassa
vaimeat punaiset aallot
ja sinä olit kadonnut kämmenistäni
pieni enkelini,

ne sanoivat


ettei Jumala rakasta
meidänlaisiamme.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tienviitat ei-mihinkään

Kulautan alas
tiskivesiteetä ja kahvista
pelkkää maitoa
joku imee värit taivaarannasta,
syksyn lehdet haalistuvat sateen ropinassa
pelkkä harmaa maisema



sinä olet taiteilijan kuva
kaunottaresta
liekin lämpöinen, pumpulinen
hassu, pikkuinen ja hymyilevä
ja sinulla on kaunis tapa
hengittää tuulta



minä kidnappaisisin sinut
ottaisin matkakassiin
pois tästä tyhjästä elämästä
kotiini

mutta
sisätiloissa on evakoidut huoneet
pölyiset kalustukset,
ja ikkunoista hinkataan näkymää
hylätyille pihamaille,
itse olen vain tuulenpesä
roudan riutomassa koivussa
ja pieni pala
pakkasenpuremaa
kalvenneissa poskissa




tahdon pois näiden maailman rajojen
sisäpuolelta


tahdon juosta pitkin saksalaisia
moottoriteitä kanssasi
kunnes ne päättyvät jonnekin

mutta
rakkaus porautuu syvälle
eikä kivusta pääse irti
pyristelemällä
kuinka paljon pelkäänkään
heittäytyä tuuleen
sateen huuhtomaksi
kohtalon riepottelemaksi

tiistai 26. lokakuuta 2010

Tummien kyynelten elegia

Mikä lohduton yö,
katseessa häilyvät painajaiset
kun vaellan kadotettuna pitkin polkua
jossa tapasimme kävellä


hiljaisuus viiltää sydämeen
minä suljen silmät, enkä avaa enää ollenkaan
kirpeän routaiseen metsään
pieneen, tummaan kallionkoloon
olennot luikkivat
itkemään

huudetaan
kun sora tunkee varpaiden välistä
ja kivensirpaleet repivät jalkapohjat auki
ihoa raatelee tyhjä kosketus
kaikki se mitä olet minulle sanonut
vain autiota tuulta


muistan ne myrskyävät virtaukset
joihin olen hukkunut ennenkin takiasi
ja kaikesta huolimatta kuollakseni
sinua ikävöin

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kerran poissa maailmasta

Miljoonat tähdet ylläni painautuvat kiinni niskaan
päivä päivältä
ne ovat lähempänä minua
sortuminen
avaruuden ääriviivat päättyvät toisiin viivoihin
jotka punaisina kaartuvat pitkin rintakehää

sydän ei ehkä
huomenna
enää
lyö


rakkauteni hajoaa kosmiseksi hiukkaspölyksi
jossain sinun mielessäsi
mitä ihmiselle tapahtuu unohtaessa
tartun niihin muistoihin
ja jään leijumaan valkoiseen tilaan

kaivaten sinua
haluten

niin

kauan olen odottanut
tuhansien sulkeutuvien ovien takana
jos hetkenä minä hyvänsä
tulisitkin
takaisin
se on vain valovuosia kasvava etäisyys
jokaisessa henkäyksessä
se on vain yksi särkynyt sydän
planeetoiden erotessa



pimeän aikaan sudet laulavat kyynelehtien
sen rakkauden kauas kuuhun

ja kun kerran olen poissa
kenties näet
kasvoni
siellä

maanantai 18. lokakuuta 2010

Trauman isot pahat elukat

Kipu on juurtunut elimistöön
ääneti
se päiväkaudet nukkuu
sydämen päällä
kunnes kerran se silmänsä avaa


tiedät, ettei pakoon pääse


se sanoissasi keikkuu
ja bussin penkillä vaanii
aina öisin unissani vaeltaa
ja seiniin verellä kirjoittelee
salaisuuksia
salaisuuksia


piilottaa meidän täytyy, arvet
myönnymme niiden tahtoon
luurangolle kruunu annetaan


kun sinua katselen, kurkussani kaihertaa
ja joka puolelta tonneittain huutoja
vyöryy ylleni
minä puserrun halki
sinä murskaat minut
sirpaleiksi

muistatko

ne kaikki hetket
joina veri syöksyy ulos
kun luodit läpäisevät kehon,
ne kaikki vuodet
joina olen tehnyt kuolemaa
päivä toisensa jälkeen

se kipu


- - -


me olemme elämä
olemme äärettömyys
voima, valta ja usko
me, mustan aineen soturit

muistaa saa minä en

lauantai 16. lokakuuta 2010

Homo sapiens

Saatana on ryöminyt korvastani sisään
ja syrjäyttänyt Sanan
olen niin syvästi
pahoillani


me tahdomme uudenlaisen maailman
elämän, jossa me kaikki olemme
samanarvoisia
me tahdomme uudenlaisen yhteiskunnan
rakkauden, jonka me kaikki
ansaitsemme

sinä pelkäät kuollaksesi
niin että se tarttuu
sinuun

pelko

se repii maailmat osiin
eri sfääreihin
ja horjuttaa katuja
ja se paistaa ihmisten tulisissa sanoissa
miten se onkaan helpompi
syöstä piiloon inhon alle
se jakaa olennot taivaan portin eri puolille


pelkohan on aika inhimillistä


kun adrenaliini kiertää veressä
ja samalla sydän huutaa halusta
rakastaa, oi, rakastaa
lihaa


   äiti,     
   olenko yhä lapsesi      
   vaikka rakastuin naiseen     

 
joka kerta uudestaan meidät lähetetään helvettiin
tuomitaan yksinäisyyteen tai hullujen huoneeseen
tai kuolemaan
tunteista, joita ilman emme haluaisi elää

voi, millaista ironiaa se onkaan

puhut ikuisesta elämästä ja 2000 vuotta vanhoista kirjoituksista
sanoista, joita Mooses luetteli virtansa varrella
loppupeleissä
en osaa
kuin vain nauraa


miten voit määritellä luonnottomuuden

amerikanraudassasi sademetsän reunalla
kiväärit ja tykit ja panssarivaunut seuranasi
kun olet tappanut kaikki ne apinat
sukupuuttoon


kuka sen päättää
niin, kuka sen päättää
missä raja kulkee

torstai 14. lokakuuta 2010

Esitetään että se kaikki on ollutta ja mennyttä

Otan ripeämpiä askeleita sen sillan alla
jossa tapasin ajatella kasvojasi tuntikausia
betonin kulmaan kirjoitin 
rakastavani sinua
miten siitä onkaan jo kauan

olin aivan eri henkilö
niinä aikoina
se tyttö tappoi itsensä kevään sulattamaan metsikköön
vain koska hän pelkäsi niin paljon kuolemaa
ettei kestänyt elää
ja vain koska hän oli niin sekaisin
kaikesta siitä lämmöstä ja kylmyydestä mikä mylvi hänen ympärillään


Jumala ei tunnista minua nykyään
et sinä, eivät ystäväni
en edes minä itse

sanoin, että en tahdo taivaaseen
jos en löydä sinua sieltä


ja vuodatin kyyneleitä vasten auton takapenkin lasia
tuska oli niin elävää niissä sanoissa
joilla kerroit haluavasi pois täältä
Amerikkaan
ikuisesti
enää en osaa itkeä
sydämeni on palanut tuhkaksi
siitä kivusta

kunnes tänään löysin kaapistani kortin
jonka olit joskus minulle antanut ystävänpäivänä
ja minä olin yhtäkkiä varmempi kuin koskaan,
etten ole unohtanut
miten sinua rakastan

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ken hirviöön rakastuisi

Hämärän kolkuttaessa ovelle
sinä peittelet
pienen petoni käsivarsiesi suojaan
näperrät karheaa
turkkia

sen poskilta
kyyneleitä pyyhit
kuihtuneen päivänkakkaran
korvan taustalta


kaikki paranee vielä
kaikki on hyvin nyt



niin paljon
pidät kai
siitä pikku hirviöstä
jota kukaan muu ei haluaisi
ikinä edes uskoa
todeksi

maanantai 11. lokakuuta 2010

Viimeinen tanssi

Verentummasti pitelemme toisiamme
henkitorvesta kiinni
pitkin nenänvartta
katseesi takertuu leukaani
vedän kolmannen annoksen morfiinia

putoan teräksen kylmänä lattialle
sanotte että olen tunteeton,
vaikka voi Luoja
miten paljon tunnenkaan


Save the last dance for me, baby.


sinun ongelmasi ovat niin valtavia


OODI TUSKALLE ! OODI TUSKALLE !


lapset laulavat ja tanssivat ringissä
pikkupedot heräävät henkiin, haukkovat uutta happea
ja kirkuvat lorua sisällään kovempaa
muistatko
muistatko
mitä sisällä riehumisesta sanottiin
mitä lasien rikkomisesta sanottiin


...kun ne tahtovat vain pitää vähän hauskaa


et tykkää minusta
miksi minä en kelpaa

halpa, niin halpa kopio olen
jostakin, jota paljon enemmän tahtoisit
sinä et minulle uhraisi tuntiakaan kallisarvoisesta elämästäsi
itket, olet niin
yksin
yksin
ja paskat
sinulle ei vain kelpaa mikään


ooo-oo laalaaa
miten paljon sinua rakastankaan
helvetisti


yksi kaksi kolme
pistooli kurkottaa suupieliin
neljä viisi kuusi
silmät seisovat avoimina
seitsemän kahdeksan yhdeksän
kohtaamme liipaisimen
KYMMENEN

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Enkelilaulu

Pienenpieni sydänriekale
sykkii kylkiluideni alla ahtaassa
sellissään
tähän ikuisuudeksi unohdun
kaikki mitä ikinä toivoin


aina vain lähemmäs ja lähemmäs
sinua, yhdeksi sulaudumme
muodostun sineksi

täydeksi ympyräksi vasten taivasta
äänettömäksi
äärettömyydeksi
siipiesi alla makaan 

lämpimässä sykkyrässä

tuuditat hirviöni uneen
ja hetken olen arveton, ehjä
kauniimpi kuin ne muut


minä uppoan sinuun
vedän henkeen, yskin
hukun
mutta minä en pelkää kuolla
ikuisuuksiin ajelehtia, luoksesi

perjantai 8. lokakuuta 2010

Piiri pieni pyörii

Painan saksen terät peukalon ympäri, leikkaan sen irti
näetkö miten minuun sattuu



"jännä, miten
pikkulapsen
muistikuvat voivat
vääristyä"




ne lapset, punaposkiset, riemu huudoissaan
ympäri kehää juoksevat
aina vain uudestaan ja uudestaan
kasvoni
kalpenevat
pyörryn hietikolle
minun elämäni on noidankehä
ja pala enteilevää helvettiä




sirottelen tuhkaa asfaltille
kaadun kesken matkan eikä ruumiissani ole enää voimia nousta
maailmamme syvimpään mustaan


ja sinä tosissasi kysyt miksi, ihmettelet kuin et ikinä olisi tiennyt
vaikka joka ikinen yö yhdeksän vuotiaasta asti
olen huutanut sängyssäni
keuhkoni pihalle
raapustanut verellä seinään avunpyyntöjä

koska sinä et kuunnellut
koska et olisi ymmärtänyt
koska se olisi ollut säälittävää
koska sinulla ei ollut
aikaa
kymmeneen vuoteen


voitkin tuosta tiskata, imuroida, pyyhkiä pölyt, käyttää koiran ja pestä vessat sitten voisit siivota ruuantähteet jääkaappiin ja ethän unohda tehdä läksyjäsi
miksei sisko
ei se on ulkona
miksei veli
ei se on syömässä
miksi minä?
vanhimman vastuu.



piiri jatkaa pyörimistään
yhä nopeammin, vaikka lyön jarrut pohjaan
en pysy mukana
olen muukalainen
omassa maailmassani


ne vain jatkavat juoksemista ja nauravat



"et osaa ajatella ikinä 
mitään muuta
kuin aina vain
omaa napaasi"



en aio pyytää anteeksi
äiti

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Nimesi lukee graffitissa kadun

Valtava taivaankansi ylläni
painaa minut alas, niin pieneksi hahmoksi
kerrostalon katolla
kurkotan käsilläni ylemmäs, mutta olen silti
huomaamaton


lyönnit kaikuvat rinnassani
kaikki toimii
mutten tunne mitään


en ole olemassa



painajaisten katkuinen kosketus sanoissasi
minun sydämeni riutuu liekeissä
kun sen huutoa ei voi kuulla


kuolen aivan yksin, vaikka ihmiset seisovat ympärilläni


syksyn keltaiseen silkkiin kietoudun asfaltin ylle
kuin pieni lapsi, ratkean taas kyyneliin

näyttelen puusta pudonnutta lehteä
ja unohdun alle valkeimman lumen
kunnes katoan mullaksi


ilman sinua en voi elää

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ihmisen kuva

Mitä omituisimmat
olot valtaavat kehoni
olen Leonardo Da Vincin
epäonnistunut ihmispiirros
syövyn rikki
läpi paperin

kipu on aina oire

Kymmenvuotias katsoo kirjainpötköjä silmät lasittuneina, aikakausilehti tärisee kädessä. Polte siirtyy sydämeen, vaikka äsken niska oli kärähtänyt auringossa. Nyt aurinko on kylmän kalpea. Oksennus möyrii kurkussa nousten hyökyaallon lailla ylemmäs.   
minuun koskee


olen valkoinen kuin lakana
aamuisin suussa maistuu veri 
ja leuoissa kihelmöi
en pysty tähän
tärisen äänettömässä luokkatilassa
holtittomasti
se on pimeä eikä kellään ole kasvoja

elämänlanka
on
haurastunut


Me olemme tuska, viha ja häpeä
pelko, jota kannat rinnassasi
puolustajat maailmaa vastaan
hyökkääjät sinua itseäsi kohtaan.


Äiti, minussa asuu demoni.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Syntymätön

Et ole kadottanut minua


kuin lapsi kohdussa
en osaa hengittää
ilman sinua



Ryömin maassa kuin haavoittunut soturi

kurottaen luoksesi verisenä,
minulla ei ole enää siipiä
ne on revitty irti unelmieni mukana,
mutta en anna
rakkauteni hiipua syvyyksiin


kannat minut pois kiviseltä tieltä
kun ihmiset talsivat ylitseni enkä enää näe silmilläni

sokeina kyyneleistä
yhdyn taas aurinkoon.




ja jos minä nyt kuolisin


palaisin yhä uudestaan
aina vain
sinun takiasi

perjantai 24. syyskuuta 2010

Lasiarkku

Vuodelta 2007
seinän nurkkaan kirjoitettu pikkuruisin kirjaimin
 I want to die 


tänään kyyneleet kihosivat silmiini
kauppakeskuksen automaattiovilla
ne    
eivät    
auenneet    
eivät nähneet minua
ja ihmiset kulkevat ylitseni
tönivät syrjään
pois edestä


ja minä haluan vain huutaa itseni tyhjäksi
haukkoa ilmaa, lisää ilmaa, huutaa uudestaan
jospa joku kuulisi
mutta täytyn jostakin paksummasta
enkä edes uskalla oksentaa
jos se onkin verta
niin kuin siinä unessa
jossa itkin, tulvin ja ryöppysin punaista aallokkoa
vessan lattialle


en tiedä olenko olemassa
odotan sinun saapuvan huoneeseeni
mutta olet unohtanut
jälleen
ja kun taas nukahdan uuteen yöhön
aamunkoitossa
et muista
herättää minua

hukun ikiuniini



 Me too 
kirjoitan tapettiin vastaten sille, joka kauan sitten eli
tilallani

tiistai 21. syyskuuta 2010

Muistaen... joku menneisyydestä

Ajattelen sinua yhä
koulun pulpetilla, kaupan kassalla ja linja-autopysäkillä
kuinka olisit vilkaissut minuun, paras ystäväni
olisimme hymyilleet
kun kävelen sillä samalla kadulla
jossa tapasimme kävellä hämärän saapuessa

enkä ehkä kestä sitä



minä kaivan enkeleille haudat mustaan multaan
enkä jaksa enää laulaa surulaulua




sinä et tiedä mitään
et näe et huomaa etkä välitä
laulat laulua sanojeni päälle LALALA et kuule

hiivun edestäsi harmaana savuna
vain rukouksissani rukoilen vapautusta kärsimyksistä
päästä minut pois, olen
tuskainen kuin liekki palaneessa maassa

ja sata vuotta vanhempi
niin paljon heiveröisempi
kärsinyt toiset viisikymmentä ruoskan iskua
selästäni revitty kaikki liha luitteni ympäriltä
lääkkeenä vain polttavaa virtsaa ja kilokaupalla suolaa
sydänhaavoihin



orjantappuroista putoilee punaisia pisaroita
kun käärin siihen kaikki muistot sinusta, itseni



meitä ei ole enää olemassa



nyt lennän sen saman kielekkeen yli
jossa katselimme kesäauringon laskua silmät kultaisina,
kunnes taivaspuut koskettavat
velttoa ruumistani

lauantai 18. syyskuuta 2010

Yksinäisen maan kuorella

Jossain päin maailmaa sataa
kun susi itkee taivasten äärissä

kosketukseni rikkoo järven tumman pinnan
kuun heijastuksessa lukee sinun nimesi
enää vain ristin käteni ja rukoilen Jumalaa,
joka minut kai kerran unohti


Yksin suurimmassa maailmankaikkeudessa
yöhön jälleen vaellan
kosmista tähtipölyä taskuissani
vuodet juoksevat minussa kun kirjoitukseni pyyhkiytyy aallokkoon
jossain kaukana
planeetat törmäävät toisiinsa
ja hengitän niiden tomuttamaa ilmaa


enkä sano sanaakaan, en puhalla ilmaa ulos
kun suljen silmäni ja näen sinut uudestaan
uppoudun lämpimiin käsiisi, kaikkeuteni, elämäni,
kyyneleet silmilläni hymyilen

ja siellä sataa, kun viimein jonain päivänä heräät,
olen poissa.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Pimeys, ystäväni

Oi, ihana ihana aamu
lintujen liverrys ja tuulen tuiske
kaukana. 
.minusta.

keuhkoni täyttyvät tunkkaisesta ilmasta raskaina raskaina
liian hauras hengittämään
olemaan
olemassa

tämä kipu on todellista
kaikkialla ruumiissani, katseetkin sattuvat sisälmyksissäni,
enkä minä edes tiedä paljon enää on hiekkaa tiimalasissani
voikohan se olla jo valunut
loppuun

vedän henkeen kivensiruja, tomua, pölyä

eivätkä jäseneni tahdo enää hievahtaakaan
kun katselen sinua, olet siellä jossain kai, kaukana
unissani huudan, itken niin kovaa että silmistäni tulee verta
pisaroita pisaroita
ja sormenjälkiä ikkunalasissa

verhot ovat kiinni
vaikka aurinko paistaa
tai ehkä, juuri siksi en niitä avannut

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Surulliset ihmiset kirjoittavat runoja

Yö on pitkä
ja se on pitkä tarina kerrottavaksi,
toisaalta täytyyhän sinulla olla aikaa,
kun istut siinä.


Sisälläni joku laahustaa sairaalan valkoisilla käytävillä
silmissään uupunut, valoton katse
halogeenilamput ovat jäätäviä
ne kaikki syöpäosaston lapset makaavat sängyillään
olisin kai voinut olla
yksi
heistä
mutta minulle ei annettu sairautta, vain kipua


Terapiassa istun ja puhun, haikailen ikkunasta ulos 
syksyiseen maisemaan
juoksemaan, lehtien sekaan tanssimaan
ja vastaan


voin oikein hyvin, kiitos.

se on ihan totta siinä hetkessä
mutta kun astun ovesta ulos
pysähdyn
muistan
olen pelkkä pystyyn kuollut kelomänty
en minä osaa edes tanssia


Ja kylkiluitteni takana sydän hakkaa raudankatkuisena
se möntti painaa niin paljon, kilokaupalla
niin että minua ihan pelottaa
kuunnella
rakastan kaikkia, rakastan elämää, se sanoo
mutta minä työnnän sormet korviini ja laulan kirkuen
ei sitä kukaan rakasta


puristan sen ammeeseen, kunnes se hukkuu
tunnen miten veri pakenee soluistani
jään kalpeana pesuhuoneen laatoitukselle
yksin istumaan
huudan kuin eläin

ja yksi kyyneleentapainen putoaa paperille
siihen se sitten jäikin, siihen vain
sotkien sen kaiken mitä sain aikaan

enhän minä osaa ollenkaan kirjoittaa
asettelen surkeita sanoja sanojen jälkeen omituisiksi lauseiksi
jottei minun tarvitsisi enää itkeä
ääneen.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Matkapahoinvointia

Bussi ei ole tullut tuntikausiin
aivan kuten et sinäkään kun silloin niin kovin odotin
otan uuden lääkkeen
ehkä jo viidennen tänään
jospa viimein oloni helpottaisi, pikkuisen edes


pelkään sulkea silmäni
saatat olla siellä
katsoisit minuun ja hymyilisit

kaikki inhoavat minua niin
seison tiedottomana keskellä väkijoukkoa
vain muisto sinusta mielessäni
mitä voin tehdä sille
polttaa, heittää pois vaiko piilottaa sen jonnekin
kuva ei pyyhkiydy päästäni

                    ja siellä vain joku huutaa
niin kovaa
että korviani särkee


 
havahdun siihen
jonkun jarrut vinkuvat edessäni kuin haarukalla repisi lautasta
tunnen auton jäänkovan keulan vasten vatsaani
lyön sitä
ja kysyn  m i k s i
et vain painanut kaasua

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Päivä, jona sanoista tuli turhia

12 - vuotias tyttörukka eksyneenä metsään
lääkepussi kourassaan.

Tiedän, ettet tiedä mistä puhun.


Makaan väärinpäin sängyssäni
katsellen mustana aukeavaa taivasta,
ikkunan takana loistaa valo joka säkenöi sisälle,
vaikkei ikkunoita olekaan
tästä talossa ei ole tietä ulos
me emme pelkää pimeää


vaellan painajaisessani yhä
kun nipistät, tajuan etten ole nukkunut lainkaan

se olikin totta
ne kaikki sanat,
se tunne
sisuskaluissani
kun kallio kerran
sortui altani
ja kaaduin vasten raunioita
oksentamaan


oi raiskattu, raiskattu maa


Laahustan taas kotoa kouluun ja koulusta kotiin
aamu aamulta ja ilta illalta
odotan sitä hetkeä kun viimein kaadun kesken matkan
vasten kuraista asfalttia
elottomana
eikä kukaan ymmärrä mitä on tapahtunut
ruumiinavauksessa
ei löydy mitään
vaikka me tiedämmekin
kaiken.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

SYNTAX ERROR

Aamun koittaessa              pupilleissa ei reaktioita
päässä on pimeää ja hiljaista kuin yöllä


kuvittelet kai että haluaisin sinut takaisin
vihaan raivoan itken huudan
jo siitä kun kuulen nimesi



elämän Yhtälö on epävakaa, auttoi opettaja.


hassua miten sitä joskus vain tekee kuolemaa
tietäen ettei mikään maailman pilleri auta ollenkaan
sitä vain on
ja mätänee sisältä
mene pois minusta
ajatus
muisto
yön unelma       valvetilan painajainen
tiedän ettei sinua oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa


Yksi kyynel plus yksi kyynel ei tässä tilanteessa ole kaksi.



olet juurtunut kaikkeen siihen miten elän ja toimin
hermomyrkkyä suonissani
miten ikinä muka voisin unohtaa


tiedostokokosi on liian suuri
poisto keskeytyi       virhekoodi: H4H4H4H44

perjantai 3. syyskuuta 2010

S niin kuin Suden Sydän

Valon lapset, pimeässä eläjät
kielekkeen kärjessä
ulvovat alla kuolon kuutamon

kirjoittavat nimiä hiekkaan
kun syvyyksistä kaikuvat surulaulut



kyyneleet tanssivat poskillani
minä pelkään niin kovin nukahtaa ilman sinua



me katsoimme samaa hopeista kuuta
vain yksi toive iltarukouksissani
annathan meidän jäädä tähän iäksi
...
Laukaus.
...

nyt istun hiljaa yksin siinä kivellä
käsissäni vain paperinriekale ja kynä
jaloissa kettinkiä ja tykinkuula


satakolmekymmentäviisi palasta
aallokoissa, tyrskyn paiskaamina




ja susi laahaa pitkin tummaa rantaviivaa
lasittunein silmin tuijottaa tyhjyyteen edessään

laulu katoaa pimentoon
jäljet pyyhkiytyvät hiljalleen pois
on aivan hiljaista

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tuomitut

Itseään pakeneminen on aina loputonta
jalkani ovat palaneet vammoille juoksusta



tänään katsoit minua silmissäsi uusi katse
hitaasti vihlova murto-osasekunti
kun isket sen minuun
kävellessäsi vastaan portaita
                                             ja hiljenet
                                   ...


yksinäisyys on tuomioista pahimpia
makaan pimeässä saamatta unta
vanhat kyyneleet poskillani
yksi tähdenlento kiitää halki taivaan
minulle ei jää mitään ilman näitä unelmia
kaikki mitä haluaisin olisi vain
kietoutua jonkun käsivarsiin



         sydämeni on valtava kivi rinnassani
ja ruumiini maahan lyyhistynyt möykky
kun vannot että Jumala inhoaa minua
vaikka haluaisin vain olla                            jotakin               jollekin
tiedän, en ole hyvä ihminen ollenkaan


miksi vihasi on suotavampaa
kuin minun rakkauteni

tiistai 31. elokuuta 2010

Välimatkamme

On hassua, miten yksi ihminen voi satuttaa
ja miten yhteen ihmiseen voikaan sattua



sadepisarat tanssivat kaulallani
kun puristan sydämenpuolikkaan halki
sen viimeisenkin, mitä jäljellä oli

"Tästä ei tule mitään."

osaan lentää hetken, vaikka siipeni ovat rammat
vasten myrskytuulta, kielekkeen kärjessä
mutta aikansa kai kaikella


en tahdo ymmärtää enää miksi 
millään ei ole väliä
minulla ei ole väliä.
tiedät sen kyllä.  
me tiedämme.
Yhdessä.


koko maailma pyörii ympärilläni
kun kaadun lehtien sekaan
kasvot kohti pimennyttä pilviverhoa

"Toivotan onnea elämään."

olet siellä jossain myös
kun ihmiset kävelevät ohitseni
katson ylös   yhä        hiljaa          välittämättä


 
kuolleethan eivät tunne kipua

Hulluus oven toisella puolella: ovi kiinni

Kasvot anelevat armoa siltä joka seisoo sillä toisella puolella
peili ei kerro totuutta
meitä on kaksi                                    tai enemmän
      samanlaista    erilaista    vääristynyttä

jos sinä olet minä, kuka piru sitten olen
kumpi ehtii ampua ensin


e i    s a a    h ä i r i t ä  .

paniikkihäiriö.
ahdistuneisuushäiriö.
dissosiatiivinen identiteettihäiriö.


ja hän jätti minut.
sinä jätit minut.
olet petturi, pettäjä.
hän on.
hän on kuoleva.
sinä olet kuoleva.



masennus.
hypokondria.
paranoidinen skitsofrenia.

j ä t t ä k ä ä   m i n u t   y k s i n  ! ! !


etusormissa lihashäiriöitä
laukaisin on kevyt                  kun sitä painaa
...
sirpaleet putoilevat lattialle
kuvasi on poissa silmistäni
muttei päästäni
       se viimeinen katse

lauantai 28. elokuuta 2010

Kuolemansynti

- - - Absoluuttinen nollapiste havaittavissa - - -

vasen käsi, se sydämenpuoleinen
revähtää taaksepäin, pakkoliike

se on vain uusi viilto
kun demonit raivaavat tiensä ulos
niin paljon ehjää ihoa
niiden mustissa kynsissä
tuska on kaukaista, unenomaista
mutta se on olemassa

rakkaudeton tila on jäinen


ylpeys                kateus                 viha                  laiskuus



En tiedä, mutta minusta tuntuu
että Jumala on hylännyt minut
tai sitten vain unohtanut kuten useimmat ihmiset
ihminenhän on kai hänen kuvansa, luulen.



ahneus                kohtuuttomuus                   irstaus


huulet tarttuvat sinisinä toisiinsa

aamunkoittoa ei erota yöstä
valopisteet ovat valheita
rukouksia, joihin ei saa vastausta
eikä minulla ole kotia
tässä maailmassa olen yksin
pimeyteen kadonnut varjo

psykoosi on parempi kuin todellisuus
viekää minut pois täältä, jonnekin vain


olenko liian eksynyt pelastettavaksi

torstai 26. elokuuta 2010

112

Osoitekirjan nimet vilisevät silmissäni
ei yhtäkään jolle voisi puhua

16549275251802238484971138
apua

kaikilla muilla on aina joku
ne antavat laskun kerääntyä minuutti minuutilta välittämättä


hänen kasvonsa pyörivät mielessäni
binääriluvuissa, pyörien ja rullaten
ihan alkaa oksettaa
pelkkä ajatus




istun lattialla polvet painuneina silmäkuoppiin
se on tuttu tapa kun tuntuu ettei pää enää kestä
keikun tuhannetta kertaa   eestaas         eestaas           eestaas




kirskuen, narskuen
kynä puristaa tekstiä seinätapetteihin
terästä on jäljellä pelkkä lättänä muisto
ja siitä vanhasta tutusta nimestä
suloisen katkerat koukerot


kenelle puhua jos on ihan pakko muttei ole ketään
jos kukaan ei välitä / jaksa / halua kuunnella / vastata / sanoa mitään

olet aina jossain muualla

minä olen muualla

apua

Kuolaavat ja rähisevät

Sinähän et käännä rumia kasvojasi poispäin
kun puhun sinulle, sinä kuuntelet


et voi käyttää minua hyväksesi


huonosti koulutettu naapurin pentu
ymmärrätkö, ettei noin saa tehdä

sanasi ovat helvettiä
korvissani
korvissamme
minä.                 se.                    
veri katoaa mullan sekaan


rakkaus on paha setä
joka tarjoaa karkkia autostaan
älä hyppää kyytiin



missään ei ole mieltä 
järki.                järki.                  
mitä sinä siitä tiedät
et puhu minulle noin

olet karhunrauta jalassani
tahdon sinut pois elämästäni
lopulta sattuu kuitenkin



Alkoks panettaa


tämä villipeto perkele vie keppisi mukanaan
ja sinusta tulee uhri

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tulessa poltetut

Susi on tapettu

se lukee päiväkirjan ensimmäisellä sivulla
uusi kirja, uusi synkkä alku



Isä Jumala, mikset ole tasapuolinen lapsillesi?



Huomenna käydään taas elämän ja kuoleman taistelua
taputat jossakin yleisössä
vaikka taakka lastataan hauraille luille
jotka napsahtelevat poikki painosta

etkö näe

aamun tullessa nousen riutuneena ylös
pääsemättä yli eilisestäkään
peitän mustat silmänaluset
paksun paksulla meikillä



joskus yöllä kiljun nimeäsi, kai,
äänellä joka tarttuu kiinni henkitorveeni
tärisen kivusta, en uskalla enää hengittää
mietin miten nukahtaa uudelleen

etkö tunne

olet niin onnekas kun voit vain katsoa sivusta
nojaan vasten tuulta ja lennän hetken
miten pohjakosketus voi enää sattua
kun olen pelkkä muisto, jonka olet unohtanut



Äiti Maa, pyydän, ota minut kotiin.



viimeeksi kirjoitetun lopun jälkeen
vain rytättyjä papereita ja mustejälkiä ruumiissa

verta kynsissäsi

tiistai 17. elokuuta 2010

Pakotus viiteen eri suuntaan

Antakaa minun kuolla
sydämeni on jo pudonnut alas katolta


olen kyllästynyt kiljumaan kurkku suorana
öisin kun naurat vasten korvaani
ja herätessäni en löydä sinua, sinua ei ole olemassa
laitat minut voimaan niin pahoin
eikä siihen löydy lääkettä
sormet nielussa eivät auta jos on sisältä typötyhjä




minä en rakasta sinua yhtään, en enää tippaakaan, en voi
        mutta ajatukseni ovat teljettyinä kiinni


...Lopettakaa!


                          toista ei saa pakottaa
leikkaan muistosi irti saksien terillä




oikeastaan vain vihaan sinua
mitä muuta voisin
kun roikun ilmassa kettingit raajoissani
tietäen että kuolema on ainoastaan kymmenen kerroksen päässä
roudan harmaassa maankuoressa odottamassa
mutta silti niin loputtoman kaukana


aivan kuten sinäkin silloin kerran
kun eniten halusin rakastaa

maanantai 16. elokuuta 2010

Mielen vika

onpa se ruma sillä on outo leuka ja kamala nenä
ja hyi olkoon miten se haisee
ja se puhuu taas ihan omituisia viedään se hoitoon
aina siinä tiellä kuin mikäkin luulee taas liikoja itsestään



yksi pakenee piilopaikkaansa kirjoittamaan
itkee kurjaa elämäänsä ja epäilee tulevaisuuttaan
Jumala auta minua
toisella suonet pullottavat ohimolla
ja hampaat takertuvat toisiinsa tiukasti
pian se on niin vihainen että näkee vain valkoista



mihin vedetään hullun raja



ja se kolmas nauraa siellä pimeydessään
sen kieli roikkuu vasten metallia, joka leikkaa
eikö äiti varoittanut että niin ei saa tehdä
veri valuu mustana pitkin kaulaa
kaikki mikä on hauskaa on sallittua



hei häivyppä siitä silmistäni senkin tahma ala painua
ymmärryksessäsi on vikaa kuulitko sinä tyhmä
hei nyt ala mennä tai sulle käy huonosti
mit - - -

sunnuntai 15. elokuuta 2010

17

Seitsemäntoista päivää myrskystä
yhdestä tappavasta iskusta
miljoona märkivää haavaa ruumiissa


ne vain jaksavat muistuttaa
aina yhä uudelleen ja uudelleen
vaikka miten rukoilen silmilläni
se paistaa niiden sanoissa ja teoissa
kuin veriläiskä paidan hihassa
se on pinttynyt kiinni


en tiedä minne pakenen
se on minussa, sisälläni


yö on pimeä ja helvetin liekit ikuiset
portaita ylöspäin ei ehkä ole olemassa
ja aamunkoitto on vain kaukainen valopiste
kun koko näkökenttä on musta



älä anna minun pudota
en voi pelastaa itseäni


hakkaan päätäni seinään vain että unohtaisin
oveni on teljetty kiinni
en tahdo nähdä enää ketään
en voi luottaa enää kenenkään lupauksiin, ikinä
ne menevät joka ainoa kerta rikki
ja murenevat katkeran makuisiin muistoihin


jos olisin tiennyt miten paljon sattuu elää
olisin jo kohdussa valinnut toisin
mutta elämä on huumetta, siihen jää kiinni

se on niin väärin

lauantai 14. elokuuta 2010

Väkivalloin murskautuneet

Seurasit lumessa punattuja jälkiäni
varmistuen siitä mitä oli edessä
veripisarat putoilevat kituneesta ruumiistani
miksi et voinut vain antaa olla


elinkautisen ajan vihasin sinua
ja rakastin vain prosentin enemmän
se oli ikuista välivaihetta, koiran häkki
mutta makeaa kuin taivas, polttavaa kuin helvetti
matematiikan kaavat eivät riitä


sydämesi oli suurin unelmani
kun lauloin toiveeni yön tähdille
kivusta tuli uskollisin ystäväni


miksi lupauduit johonkin jos tiesit ettet pysty
maski naamallasi, aseet kourassasi tekivät sinusta vahvan
kysymykseni jatkavat kierrosta yhä uudestaan
sitten vain nyljit sudennahkani valheidesi veitsillä
aloin miettiä keinoja miten selviäisin elossa


ja kun nyt näet totuuden ja pysähdyt eteeni
vuodan verta tässä ilmeettömin silmin
minä vannon etten enää itke,
nämä ovat kyyneleitäni

Säteilyvaara

Paina leukasi ja nenäsi vasten taulua
ja avaa sitten suusi

kädet ylhäällä, pysy paikoillasi
älä hengitä


syöpä syöpä syöpä

se on minussa
ja pedot heräävät pelkotiloihin
pakkopaidan puristuksiin



jokainen suunta on väärä
jokainen puoli on epämukava
ei ei ei ei ei ei
jokainen sana on pakokauhua
jokainen hetki on tappava

antakaa minun olla
en kestä enempää!



ne tuijottavat, katsovat viirusilmillään
ajattelevat jotakin pahaa ja puhuvat paskaa
se on minussa

paranoidi paranoidi paranoidi


säteet lävistävät lyijynraskaan ruumin
solumuutoksia havaittavissa
tässä menee vain
muutama sekunti

torstai 12. elokuuta 2010

Viha vs. Rakkaus

Rakas, jos sinä vain tietäisit

miten illalla käyn nukkumaan
tuskaillen kuumeissani sängyssäni,
joka narisee ja natisee tehden minut unettomaksi,
kysyn iltarukouksissani vain sitä
että miksi jätit minut, ansaitsenko sen


voi miksi miksi miksi


.....


Milloin on minun vuoroni rakastaa?



Kolmaskymmenes kerta ympäri
sen silmät eivät pysähdy mihinkään
kuin psykoositilassa se kituaa maassa
omassa pikimustassa veressään
se sätkii, kierii ja hourailee

MINÄ. VIHAAN. SINUA.

se hakkaa päätänsä betoniseinään,
ei puhu, vain karjuu ja murisee
ja sen ääni rahisee
kuin olisi litra räkää keuhkoissa
se on niin vastenmielistä, ällöttävää, oksettavaa



Pedot eivät rakasta, sanotaan.


.....


haluan poispoispois


ja sinä seisot kauneimmissa unissani
samanlaisena kuin aina ennenkin
tartut käteeni ja hymyilet enkelinä,
aamulla kuitenkin herään ja tajuan
se oli pahin painajaiseni ikinä

jos sinä vain näkisit, rakas

maanantai 9. elokuuta 2010

Loppua ei näy

Olen ehkä hieman kipeä

en päässyt tänään ylös sängystä
ja sydäntäni vihloo, heikkenen


päivät ohittavat toisensa, tiukassa järjestyksessä
kysyn uudestaan ja uudestaan Jumalalta
miksen kuollut kun siihen kerran oli mahdollisuus
eikä kukaan vastaa minulle


annetaanko kärsimyksestä
jokin palkinto lopussa


keskustelen itseni kanssa
miksi elämäni on tällaista
pohdin miksi edes olen elossa
onkohan sille jokin tarkoitus


toivoisin vain vähän rakkautta
olen liian väsynyt elämään näin

pelkään vain että se on liikaa pyydetty

Ehkä en tahdo olla enää yksinäinen susi

Pitelisitkö minua

vaikka vain pienen hetken



ehkä minä rakastan sinua
helliä käsivarsiasi
ja niiden välistä paratiisia




Ihastuin sinuun hyvin, hyvin kauan sitten
se oli sokerista, ja yksipuolista kuten aina
ja niin se meni ohitse
mutta asuu sisälläni yhä, unohdettuna

sormenpääsi herättävät sen eloon
se on pelottavaa, sillä janoan kosketustasi

haluaisin ainoastaan niin kovasti
painua taas pinnan alle, olla hetken hengittämättä,
hipaista sydäntäsi
ja olla sinulle ihan vähän vain enemmän.



Liian pitkään elin kylmyydessä
minulla ei juuri ollut vaihtoehtoja
pelkään että unohdan millaista on tuntea lämpöä




jos vain haluaisit nyt

niin hukkuisin syliisi

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Tuhoutunut mieli

Se haluaa elää sinussa, sisälläsi
näyttää maailman sen raivon sokaisemien silmien läpi
jotka sinä sille annoit
kun jätit yksin kuolemaan

ajattelen sinua joka tunti, minuutti ja sekunti
enkä tiedä vihaanko vai säälinkö


se raivaa tiensä ulos
luiden, sisäelinten ja ihon lävitse
vaikka näytän samalta koko ajan
istun kivellä hievahtamatta
tunnetko
se on samanlaista kuin kipu
pelottavaa                                todellista



mitä jos tuntee niin paljon
että psyyke ei enää kestä
se räjähtää kappaleiksi kuin atomipommi
mitä sitten tuntee

kun maa on palanut alta
ja kaikki ovat kuolleet ympäriltä

lauantai 7. elokuuta 2010

Leikkikalusi

Suudelma poskelle sitten toiselle
käännyt ja suutelet toista suulle korvalle ja kaulalle
yksi toisensa jälkeen ja uudestaan
tiedät että välitin sinusta

enkä ikinä toista sitä virhettä enää, lupaan
olet niin ihana ja niin hauska hahahhaha
niin ne kaikki sanovat
taidan kuolla nauruun


tulkaa kaikki ja leikkikää sillä olen lelu
minä en välitä, olen hymyilevä aivoton nukke
and ohh so stupid
voit jättää minut milloin haluat, leikkiä silloin kun haluat
minulla ei ole tunteita, olen kenen tahansa, milloin vain
it's all about you baby ;)
minä en ole ihminen olen lelu
etkö huomaa eroa


katseeni ei värähdäkään
odotat kyyneleiden valuvan poskelle
mutta niitä ei ole sinulle
ei yhtä ainuttakaan

et saa minua tuntemaan enää mitään sinua kohtaan
olen niin eloton kova ja kylmä, tunnoton
lelu vai, noh okei,
jos sinusta nyrkkirauta on sellainen.

torstai 5. elokuuta 2010

Tekopyhät

Muoviset ihmisnuket
synnittömät, viattomat
kääntävät päänsä rukoillakseen
kohti mustana aukeavaa taivastaan


Kahdet kasvot ja kaksi eri ilmettä
ne nuolevat toisiaan likaisilla kielillä
ja tartuttavat viruksen maailmaamme



Sinä katsot ylös nähdäksesi helvetin
kannat minua valkeilla siivilläsi
jolla kiedot pois realiteeteistä
ja sakseni leikkaavat valheesi sulat pois
en jaksa enää sitä mätää

ole hyvä ja poistu mielestäni
me kuolemme siellä


Pyhän kolminaisuuden kentillä
rukoilet ja tuomitset meidät sormillasi
oikeus on nimesi



ja toiset kumartavat edessänne
hurraten tyhjillä lauseilla
tietämättä totuutta,
jonka kaiku on yllättävän kaunis

tiistai 3. elokuuta 2010

Pohjakosketus

En pysty
pelastamaan itseäni

olen menettänyt uskoni
enkä enää kykene lentämään,
putoan maahan verisenä
siipisulkieni sateessa
sinä jätät minut hietikolle kuivumaan


pelkään todellisuutta,
sen kosketus kummittelee ruumiissani

painaen minut veden alle


olen tehnyt kuolemaa puolet siitä ajasta
jonka olen elänyt tässä maailmassa
en ole enää mitään
vain yksin uppoava, hukkuva
tykinkuula jalassani

auttakaa minua,
joku, pyydän

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Hetki ennen lopullista totuutta

Maaemon kosketus harteillani
makaan mullan päällä
unohtaen todellisuuden, ajatukseni vääristyneet
äiti, auta minua, pelkään
ne puhuvat että Jumala tahtoo minut pois


vuosia sitten sanoin sinulle
etten ehkä selviä jos et pidä kiinni

jos taas heräänkin viileässä aamunkoitossa
ja huomaan olevani yksin
yksin maan päällä

sinä lupasit olla aina vierelläni

entä jos toista puolta ei olekaan


Melkein miellyttävän lämmin suru
minä tunnen jotain, minä tunnen kipua
kun ote äkkiä irtoaakin
ja putoan alemmas
murskaudun vasten routaista maata


joskus sanoit minulle että
kuolema on vain pieni hetki elämässä


mitä jos sekään ei ole totta

Sielumurha

Kosto maistuu sokeriselta, veri viiniltä
tämän tulenkatkuisen helvettimme jälkeen
tunnemme taktiikkasi
emme ole omaisuuttasi, halpaa huvia tai poisheitettävää tavaraa
sinä et pysty kontrolloimaan meitä metalliketjuillasi
et vihaamme, et rakkauttamme, et mitään
tästä raivosta ei ole pakotietä



Olemme kuin savua, mahdotonta koskea ja koskettaa
ja silti tunnet liekkien pelon selkäpiissäsi
ja haistat meidän tuoksumme vaatteissasi

hah.

Emmekä me anna anteeksi, mutta välittäisitkö edes
seisomme ikuisesti hengittämässä niskaasi
sillä tekosi ovat painuneet syvimpiin psykoositiloihin
ja veremme valuu ojanuomalla jonnekin viemäriin



Et voi juosta, lentää etkä edes kaivautua piiloon
koska sormemme jyystävät sydäntäsi väkivalloin
olet syyllinen, syyllinen, syyllinen
on aivan total bullshittiä toivottaa onnea tähän elämään
tuolla suulla, tuolla lipevällä kielellä, tuolla katseella
sillä sinä imit sen pois meistä, sitä ei enää ole
meillä on vain toisemme

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Minä, Se, Hän ja Ääretön Mieli

Vedä takaisin sanasi
jokainen niistä valheista,
syytöksistä, uhkauksista


Et voi satuttaa meitä


Särisevin huulin puhumme kuiskauksilla
jotka hiipivät sisimpääsi
vieden sen, minkä piti olla meidän
rakkautesi sydämesi sielusi elämäsi onnesi
ja sinä pelkäät olemassaoloamme
vaikka olimme joskus sinulle
arvottomuuden huippuyksikkö


Siellä, missä ennen oli rakkautta
nyt vihamme rakentaa sinne kodin
välinpitämättömin kasvoin



Meistä kukaan ei ole oikea


Siellä, missä ennen oli valoa
nyt pimeys asustaa
sydämmissämme kituneissa



Tuhoamme sinut yksi kerrallaan
psykopaattisesti tuntematta mitään
kuristaen hirttäen ampuen nylkien nahat irti
kunnes rukoilet armoa
sormet verestä kuivuneina
kasvot kyyneleistä pehmenneinä
tulet kärsimään samalla mitalla


Et voi koskettaa meitä


Sillä tunteemme ovat kuolleet sinua kohtaan
olet meille yhtä mitätön
kuin minä sinulle ennen

150 turhaa sanaa

Suljen totuuden
kovien kansien väliin
ja unohdan.


Hän seisoo ilmeettömänä ukkosen alla. Hän näkee enemmän salamoita kuin ikinä elämässään. On valkoista. Taivaan Jumalat purkavat äänetöntä raivoaan hänen yläpuolellaan. Pelottavan äänetöntä. Miksi taivas ei huuda? Lamaantuneet, kalvenneet kasvot häilyvät keskiyön pimeydessä. Eikä hän pysty liikkumaan, ei pysymään paikoillaan.


Elämä on helvettiä, väität,
mutta minä väitän
että sinä et tiedä helvetistä mitään.


Hänen silmänsä turtuvat äärettömään maisemaan, hukkuen valottomaan horisonttiin. Veitsen lailla repivä tuska viiltää hänen sydäntään. Sydäntä, jonka vuoksi kukaan ei eläisi eikä kuolisi. Paitsi hän itse. Kylmän kankea pistooli odottaa kärsimättömästi ohimolla. Kuoleman ja elämän välisessä tanssissa hänen sormensa kohtaavat liipaisimen.


Kuulen miten kynä huutaa
musteisen veren sekaisena,
sanani ovat vähissä.


Tulet varjoista ja kosketat. Pehmeän turvallisella otteella tartut hänen käteensä, otat aseen pois. Pyydät häntä lopettamaan. Kuin kirkkain enkeli suljet hänet valkoisten siipiesi väliin ja kuiskaat hänen korvaansa ihan hiljaa, kolme kaikista kauneinta sanaa. Sanaa rakkaudesta.



Tuollaisen saippuan sanominen
olisi maailman naurettavin  
valhe.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Sininen unelma

Karkaa kanssani täältä,  
tästä todellisuudesta


sydämeni on suurempi kuin avaruus
tyhjin äärettömyys, jonka täytät katseellasi
sinä painaudut vasten minua
ja uppoan syvimpään hurmioon



Ethän jätä minua yksin
jotta unohdan hirviöni
painajaiseni,

vaikka teetkin minut hulluksi kuin huume
en voi olla enää ilmankaan
olen loputtoman kyllästynyt pahaan uneen.



pimeys imee meidät sisäänsä
kun käsivartesi kurkottavat tähtitaivaisiin
tahdon olla sinun kokonaan
rakastaa ehjäksi, kuolla kokonaisena


ja kun nukahdan taas
lupaathan viedä minut pois