se mistä ei keskustella päivisin

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kärsimyksen aallot

Yön verhoon puren kärsimykseni
pieneksi viestiksi tähdenlennollesi

Pidätkö sinä tästä
tuskasta,
jolla tuhoat minua

Vesien syvyyksissä unohdettuna
makaa jossain rakkauteni

Jätit minut yksin
selviämään kipujeni aalloista

Katso mitä sinä teit,
riistit sydämeni
kultaisella tikarilla

Ja nyt jätän silmiesi eteen
veriset jäljet
kurkottaessani maailmani reunalle

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Peilikuvan huuto

Peilistä katselee hahmo,
tunnen sen kaukaa
läheltä en enää.

Sillä on oikeassa kädessään veitsi,
vasemmassa tiimalasi.

Se katselee minua
mitäänsanomattomilla silmillään,
jotka vuotavat kärsimystään.

Huutaen kivusta
se piiloutuu käsiensä alle.

Se pyytää vapautusta tuskistaan,
polvillaan rukoilee sitä
minulta.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Tuskan huippukohta

105 viiltoa käsivarsissa
eikä sekään riitä
päästämään tuskaani ulos.

Sydämeni itkee itsensä uneen,
kai jossain turtuneen sieluni
loputtoman pimeissä syövereissä,
kuulen sen avunhuudot.

Enkelit itkevät jossain taivaalla,
mutta eivät rukoukset pelasta minua.

Katso minua nyt,
kun katkerat kyyneleet
etsivät piilopaikkaa
jostain hymyni takaa.

Etkä sinä voi estää minua
katoamasta pikkuhiljaa
maan pinnalta.
Kuinka vahva mielen täytyy olla,
että pystyy katsomaan välittämättä
kun toinen itkee vieressä.
Vai onko se sittenkin heikkoutta?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Metsän salaisuus

Hämärtyvän auringon alla
kävelen suojassa hiljaisten puiden
jotka eivät puhu, eivät laula.

Kannan muistoja mukanani
sanoja ja tunteita
joita raapustin koivujen tuoheen.

Muistan vielä sen saman kuusen
kun iskin sen kaarnaan kynteni
merkiksi kärsimyksestäni.

Samat polut, joihin vuodatin vertani
tuovat mieleeni tyhjyyden
joka elää ikuisesti suruna silmilläni.

Sytytin ikiliekit palamaan
ja pyysin metsän lupaamaan
että se säilyttää salaisuuteni.

Häviäminen

Hiivun pois
kuin liekki nuotiolla

Lennän
tuhkana tuuleen


Kuihdun pois
kukkana niityllä

Aivan hitaasti,
pikkuhiljaa


Katoan pois
kuin unelma

Kun olen tarpeeksi
murskattu

Kyynelten yö

Ulvonta täyttää sydämeni
ahtaimmatkin nurkat

Sieluni palaa
hiipuneella liekillä
keskiyön roudassa

En voi päästää tuulta irti
kun se laulaa
turkkini syleilyssä
taustasävelmää

kun vuodatan vereni
anteeksipyyntönä
surulliselle kuulle

kyyneleiden koristamassa
yötaivaan sateessa

Jos se ei olekaan niin

Entä, jos maailmassa
ei olekaan hyvää
minua varten

Jaksaisinko sitten elää
tietäen, että toivomukseni
ei koskaan voi toteutua,
jos kaikki jatkuu samaa rataa

Entäpä, jos minulle
ei olekaan ketään,
jos jään yksin

Mitä minä sitten odotan
miksi elän
päivästä toiseen,
jos kaikki onkin turhaa

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Pedon pelko

Se muistaa nimesi kirjaimet,
kuinka ne tarttuvat
sen kurkkuun
kuristaen kaiken hyvän kuolleeksi,
se ei katoa sen mielestä.

Se vapisee kävellessään
tutkii vastaantulijoita
pelokkain silmin,
ahdistuneena
yltympäri omassa veressään,
kietoutuneena
yksinäisyyden peittoon,
se puuskuttaa,
on vaikea hengittää,
sydän hakkaa ulos rinnastaan.

Ei se kestä enää
yhtään ajatusta
suloisimmista kasvoistasi,
jotka katsovat sitä silmiin
laukaisten aseensa.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Toivomus tähdenlennolle

Toivon, että
minut laskettaisiin
yksinäisyyteni hautaan,
poistettaisiin
ihmisten ajatuksista.

Etteivät ystäväni
joutuisi
enää katsomaan
heikon taivallusta
kohti syvimpiä vesiä.

Sietämättömyyden lopulla

Jälkiä lumessa
koristaa veripisarat.

Seison oman maailmani laidalla,
tuijotan alas
äärettömyyteen.

Niin kuolleita ajatuksia
väsyneistä silmistä,
kyyneleistä
jotka eivät koskaan vuoda.

Sietämätön kipu,
joka ei lähde lääkkeillä.
Ei kauniilla sanoilla,

vain pienillä pisaroilla
kukkien terälehdillä.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Sade

Odotan sadetta
huuhtelemaan minut pois
alas tämän maan päältä

En pääse pakoon,
jalkani ovat poikki

Siipeni murtuneet,
täynnä kipeitä haavoja
tuskan sivalluksista

Minä odotan sadetta,
että se veisi minut mukanaan

Kantaisi pois
muistot minusta,
kaiken mitä minusta on jäljellä

Ettei minua enää olisi
ei enää ikinä

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Pelosta kaakkoon

Ahdistus kytee
sydämen pimeissä nurkissa

Vie maailmani
yhä syvemmälle
sumuun

Tuskallinen ahdistus

Hätääntyneet kasvot
tuijottavat minua peilistä

Silmät täynnä pelkoa
aivan harmaat
kyyneleiden sumentamina

Ei pääse pakoon
syövyttäviltä ajatuksiltaan,
jotka tuhoavat
ruumiin ja sielun
ja kaiken siltä väliltä

Tuskan sivallus
kipeänä iholla

Hän seisoo avuttomana
kuin alaston ihminen

Anellen minulta armoa