se mistä ei keskustella päivisin

torstai 26. helmikuuta 2009

Jyrkänteellä

Huudot käskevät
hyppäämään
alas
ikuisuuteen

Surullisin laulu
vuodatetaan
veriselle kuulle

Kuolema
pakosta vai halusta

Hiljaisin kuiskaus
pyytää
kääntymään

Viimeinen laukaus

Kyyneleet ovat
sumentaneet näkökentän

Susi toivoo vapautusta
sen kärsimyksistä

viimeistä laukausta

Sen silmät kertovat,
miten paljon kipua
se on kokenut

Ne anovat pääsyä pois

Verinen kuu
kaukana sen katseessa

Punaista sadetta

maanantai 23. helmikuuta 2009

Iloinen surustaan

Tunsin surua
jota en ollut tuntenut aikoihin,
sitä samaa surua,
jota jo melkein kaipasin.
Minun oli ikävä
niitä iltoja,
joina itkin itseni uneen.

Pelkäsin jo,
että olin aivan turtunut,
tunnoton tuskasta
ja ahdistuksesta,
ja että suruni ja rakkauteni
oli tuhonnut kaikki se paha
ja että ne olivat peittyneet
kokonaan vihalla.

Nyt kuitenkin voin taas tuntea
surun kyyneleet poskillani,
enkä ole koskaan ollut
sen takia
niin iloinen.

Kuunsillalla

Suden silmillä
katse halki ajattomuuden

Tassunjälkiä lumessa
sykähdyttävä vilahdus
kuin valkoinen liekki

Horisontissa hopeinen kuu
kutsuu luokseen lapsiaan
vapauttaakseen
levottomat sielut

Niin tulvii susien
laulu ikuisuuden
kohti ääretöntä taivasta,

kun henget
pääsevät kahleistaan

Alaston maailma

Hän makasi yksin lattialla
ihmisjoukon keskellä
alastomana ja peloissaan
tehden kuolemaa

Kyyneleistä sokeutuneilla silmillä
etsi hymyileviä kasvoja
auttavaa kättä

Kaikilla oli niin kiire
ei lainkaan aikaa hänelle
vaikka hän pyysi apua
vain tämän kerran

Yksi tuli ja potkaisi vatsaan
toinen katsoi ja nauroi
kolmas sylki vasten kasvoja

Tuskissaan ja pettyneenä
kipujensa keskellä
ilman kenenkään armoa
ilman myötätuntoa

Hän kaatui maahan
ja nukahti
eikä enää herännyt

Enkeli sateessa

Pisaroita kristallin pinnalla
Minun kyyneleitäni

Ajatuksissa sinun kasvosi
Parhaan ystäväni

Maa halkeaa allani

Putoan alas
Pimeyden syleilyyn

Ojentuva käsi
Kiinni omassani

Lujemmin kuin koskaan

Enkelin siivet
Valoa vaaleista hiuksista

Keventynyt huokaus
Minun enkelini

Ja paras ystäväni

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Musta taivas

Makaan maassa
kuten eilisiltana

Itken ulos suruani,
mutta se ei lähde,
ei ikinä

Veri on liannut
puhtaan lumen

Olen liian väsynyt
jatkamaan
tällä tiellä

Taivas on pimeä
kuten oma sisimpäni

Kuin se olisi mustunut
tästä ahdistuksesta
ja loppumattomasta tuskasta

Yksi ainoa tähdenlento
antamassa toivoa

Mutta minun ainoa toiveeni on
ettei minun tarvitsisi
enää nousta ylös

Paperilla

Rakastan sinua
en rakasta
rakastan
en

En tahdo rakastaa
sinua enää


Yritän kirjoittaa
sen paperille

En rakasta sinua enää

Paperille tulee vain
ruma musteläiskä

Mikset lähde mielestäni
vaan vainoat minua
kuin painajainen


Uusi ruma valhe

Kuinka paljon
voin enää kestää

Uusi karvas pettymys

Kuinka kauan
pitää vielä jaksaa


Miksi teet minulle näin
satutat kerta toisensa jälkeen

En kestä tätä enää
Minun täytyy luovuttaa
ja sanoa

Rakastan sinua yhä

lauantai 14. helmikuuta 2009

Pelkokierros

Kaikki kaunis
vääristyy silmissäni
Kaikki, jota rakastan
on turtunut sydämessäni

Alan pelkäämään,
sillä jokin on kääntynyt
pahasti minua vastaan

Luulin kierroksen olevan jo ohi,
mutta huomaan käveleväni
jo ties monennen kerran
samaa tietä pitkin

Itsepuolustusvaistoni
hyökkää minua itseäni päin
Jokin uusi virhe
on syntynyt sisälleni

En enää pysy hereillä,
vaivun toistamiseen
samoihin ajatuksiin

Aivan kuin kaikki ulkopuolinen katoaisi
ja jäisin loukkuun
itseni sisimpään

En enää edes muista
kuinka itkeä itsensä iltaisin uneen
Kaipaan niitä iltoja,
koska silloin tunsin vielä
vihan sijasta surua

Ympäri ja ympäri

Mieli on pelottavan tyhjä
Kuin se odottaisi
jotain suurta

Aloin jo uskomaan,
että asiat menevät tästä
vain parempaan suuntaan

Mutta nyt huomaan,
että se kaikki on ollut
vain alkua

Syvyyksistä alemmas

Silmät anovat kuolemaa
viimeisenä toiveenaan

Jotain tuskaa kipeämpää

Rannat ovat punaiset
verestä,
kuolleet kivun aaltoihin

Sama kysymys vainoaa mieltäni
vielä tänäänkin

Miksi juuri minä